Toinen viikko

En sitten jaksanukkaan lauantaina lähteä kauppaan, olis pitäny pukea ulkovaatteet ja kaikkea. Joten pussikeitolla mentiin taas. Koska sitten kun palasin keittiöstä, oli synttärijärjestelyt jo melkeen valmiit. Mä asun eri käytävällä kun missä on keittiö ja missä on kaikkien muiden huoneet (joka on tosi hyvä, saan ehkä joskus nukuttuakin) Tää mun käytävä on jo koulun puolta ja mua vastapäätä on sellanen avoin luokkahuone. Nää asukkaat oli järjestelly pöydät sillein, että siitä tuli yks pitkä pöytä ja ympärillä oli käytäviltä napatut sohvat. Taululle oli kirjotettu kaikkia synttäritoivotuksia ja seinillä oli muitaki niitten askartelemia synttärikortteja. Sasha käveli vastaan ja kysyi että kai oon tulossa niitten kanssa juhlimaan. Ja tottakaihan mä olin. Menin huoneeseen suihkuun, pukemaan jotain muuta kun kotivaatteet päälle ja survomaan kirjekuoreen mun Suomikarkkeja. (kun en tietenkään ollu tajunnu mitään lahjaa ostaa, enkä kyllä tiedä mitä olisin ostanukkaan venäläiselle tytölle joka täyttää kakskyt, enkä oo ikinä puhunu ees koko sankarin kanssa, kun ei se osaa englantia) Kun tulin, oli juhlat jo alkanu, koko pöytä oli tännä vaikka mitä herkkuja. Sielä oli enää vaan yks paikka vapaana ja se oli Sashan ja synttärisankarin välissä. En tiedä olikohan Sasha varannu sitä paikkaa mulle, kiva se oli ainakin kun se pysty englannistaa mulle mitä tapahtuu. Ja se oliki tarpeen, koska heti kun olin tullu, Sasha nous ylös, selitti jotain venäjäks, anto lahjan ja sitten kaikki skoolas. Sit istuttiin hetki ja syötiin ja sitten se oli että nyt on sun vuoro. Mä olin ihan että mitä, mikä vuoro. "Noh annat sun lahjas ja pidät puheen" Kiva. Sasha sano että mä voin kyllä puhua vaan englantia, niin se sitten kääntää. Mähän oon aina ollu niin hyvä pitämään puheita. Sanoin sitten vaan, että toin sulle Suomalaisia karkkeja ja sitten venäjäks Hyvää syntymäpäivää (en tosin muistanu sitä loppua oikein). Ja sitten syötiin juotiin ja tanssittiin. Jengiä lähti pois ja tuli lisää, oli paljon sellasiakin ihmisiä jota en ollu aikasemmin nähny. Ne joko nyt vasta palas niitten joululomiltaan, tai sitten ne oli toisista kerroksista. Jossain vaiheessa iltaa sinne tuli yks poika, se oli just palannu sen vaihdosta Tampereelta. Selvis että se asuu meijän kerroksessa. Ihan mahtavaa, sain uuden englantia puhuvan kaverin meijän kerrokseen ja se vielä tietää jotain Suomestaki. Myöhemmin illalla juttelin kanssa yhen venäläisen pojan kanssa joka ei aikasemmin oo jutellu mulle mitään, mutta kummasti muutaman drinksun jälkeen sillä oli kova halu puhua englantia. Eihän se läheskään kaikkea ymmärtäny ja joutu aina huutelemaan muille että mikä on se ja se sana, mutta oli silti tosi kiva että se yritti. Se poika halus kuulla jotain suomalaista räppiä. Jostain syystä en muistanu yhenkään suomalaisen räppärin nimeä sillä hetkellä, sitten muistin Eminemin ja se löys Anna sen soida. Laitettiin se pyörimään ja se ihmetteli että tääkö on muka räppiä, siinä tanssiessa tajusin että ei se nyt ehkä ihan räppiä kuitenkaan taida olla. No, kivaa se oli silti tanssia! Porukka väheni pikkuhiljaa ja jossain vaiheessa muaki alko väsyttää. Totesin että kello on jo kuus. Nik, se Tampereen poika ja Sasha oli jo menny nukkumaan, joten mulla ei ollu enää enkun taitajaa paikalla. Juteltiin sen yhen venäläisen pojan kanssa sellasta englantivenäjä sekotusta. Se kysy multa että oonko väsyny, tais siis näkyä musta aika hyvin. Sanoin sille että joo, mutta en tiedä onko mitään hyötyä mennä nukkumaan kun bileet on tässä vastapäätä. (täälä ovet on muuten tosi ohuet ja kaikki äänet kuuluu läpi) Lopulta mun oli kuitenki pakko luovuttaa ja kyllä siinä väsymyksessä sai unta ihan hyvin.

Sunnuntaina nukuin sitten pitkään söin leipää huoneessa ja surffailin. Kerran kävin keittiössä täyttämässä mun vesipullon ja onneks juuri oikeaan aikaan, koska Sasha oli sielä hyvästelemässä kaikki. Se lähti nyt pariks viikoks sen vanhemmille Murmanskiin, jonka jälkeen se tulee pariks päiväks takas tänne ja sitten menee takasin Egyptiin. Harmi, se oli niin kiva tyttö ja ainoo mun linkki noihin venäläisiin. Onneks mulla on vielä Turkmenistanlaiset ja Nik ja sen kaveri Sergey, ainoot jotka täälä puhuu enkkua. Illalla lähin näkemään Nastjaa. Sillä oli menny koko viikonloppu taas töissä (nää venäläiset on hulluja työnarkomaaneja!) joten nähtiin vasta puolkasilta keskustassa. Kello oli jo niin paljon ja Nastjan auto oli edelleen korjaamolla, joten päätettiin skipata Super Market ja mennä vaan syömään. Mentiin sellaseen ravintolaan missä pöydillä on paperit ja kyniä. Se oli hauskaa, aina jos ei tiedetty jotain sanaa, niin piirrettiin se. Ja muutenki sai vähän elävöitettyä keskustelua kun pysty piirtämään miltä mikäki näytti. Nastja kerto että 23.2. täälä on miesten päivä. Se on vapaapäivä kaikille ja naisten pitää keksiä jotain kivaa miehille. Sen takia Nastja oli ollu sunnutaina töissä, ne oli sielä niitten firmassa suunnitellu naisten kanssa sitä päivää. Sielä on kuulemma teemana gangsterit. Alkuun sielä on tarjolla hierontaa, tuulettelua ja kaikkea muuta mitä ne tarjoo niille miehille, sitten mennään Casinolle ja sitten syömään (niitten pomo on nainen, joten se tarjoo kaiken) ja nää on kuvannu niille vielä jonku leffan gansteriteemalla. Kysyin Nastjalta että pitääkö meijänki tehä jotain täälä, se sano että varmaan, kannattaa kysellä jengiltä. Sain Nastjalta ne tossut, kattilan ja paistinpannun. Tossut oli sen firman tossut, joten ne uskon että sillä sattumalta oliki ylimääräset. Paistinpannu ja kattila oli kanssa selvästi käytettyjä, joten ehkä neki sit oikeesti oli ylimääräsiä. Kivaa nyt vihdoin voin ruveta kokkailemaan. Meijän ilta veny yli yhdentoista ja ekaa kertaa olin myöhään liikkeellä. Nastja käski mun laittaa vielä viestiä kun oon päässy perille. Vähän se matka jännitti, mutta hyvin se meni, elossa ollaan vielä! Ja ens kerralla ei varmaan enää ees jännitä, nyt tiedän että kyllä se matka onnistuu noin pimeelläki.

Maanantaina menin tapaamaan Galinaa koululle. Me ei oltu sillon viikko sitten sovittu että mihin aikaan nyt tavataan. Laiton Galinalle mailia asiasta sillon kun se oli Suomessa, kun en viittiny puhelimella laittaa ulkomaille. Noh, siihen mailiinhan en ikinä saanu vastausta. Sunnuntaipäivällä laitoin sitten tekstarin. Ja vasta kun pääsin kotiin sillon yöllä, sain vastauksen että kahelta. Ja se vastaus oli vielä venäjäks. Onneks nyt ymmärrän sen verran. Suuntasin siis koululle. Galina kerto vähän enemmän tosta meijän yhteisprojektista, meijän tiimiin tulee lisää venäläisiä ja ens viikolla olis kuulemma ensimmäinen tapaaminen tän porukan kanssa. Se lukujärjestys johtamistunneille, mikä mun oli pitäny saada jo viikko sitten, ei kuulemma vieläkään ollut valmis. Galina lupasi laittaa sen mulle illalla sähköpostilla. Olin joskus puhunut siitä, että jos meijän koulussa olis tanssitunteja, niin niihin olis hauska osallistua. Galina vei mut sitten oppilaskunnan huoneeseen ja sinne tuli tyttö joka puhu tosi hyvää englantia. Se otti mun numeron ylös ja sano että soittelee mulle, niilä on kuulemma joku ryhmä joka rupee tässä varmaan jotain tanssia vääntämään kun koulu nyt vaan alkaa kunnolla. Kun oltiin Galinan kanssa juteltu joku tunti, niin sitten olin vapaa. Koska halusin nyt vihdoin kokata jotain itse, niin oli aikomus mennä ruokakauppaan. Ja olis kiva ostaa enemmän kaikkea kerralla, ettei tarvi jokapäivä käydä kaupassa erikseen. Eli halusin sen Supermarketin, mistä sais kerralla enemmän. En tienny muita Supermarketteja, kun sen Prisman, joten suuntasin siis sinne. Yritin keräillä paikallisia tuotteita, mutta kyllä mulle tarttu matkaan Snellmannin leikkeleitä, sellanen X-tran tosi iso pastakastike purkki ja vähän jotain Rainbow säilykkeitäki. Kaks muovipussillista kamaa, nyt pitäis ruokaa riittää ainaki puolekstoista viikoks. Tulin kotiin ja päätin alottaa niinkin helpolla kuin makaronia ja tonnikalaa. Menin keittiöön ja kaikki oli ihan että mitä sielä juhlissa tapahtu. Ihmettelin että miten niin, mutta nää oli kaikki ollu musta tosi huolissaan kun mua ei ollu koko sunnuntaina näkyny keittiössä. Kun olin syömässä Nik pamahti keittiöön ja kertoi että on menossa salille ja kysyi jos haluisin tulla mukaan. Täällä on siis vapaa salin käyttö maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Oon tienny sen ja halunnu käydä testaamassa, mutta viimeviikolla olin just noina päivinä keksiny jotkut hyvä tekosyyt miks testaan sitä vasta ens kerralla. Ihan mahavaa että se kysy! Sinne siis mentiin. Ensin kun tullaan sinne alas, siinä on sellanen huone missä on kaikkia miesten laitteita ja se huone oliki täynnä vaan miehiä. Tuli vähän sellanen olo että mitä mä täälä teen. Sitten mentiin toiseen huoneeseen sielä oli lämmittelylaitteet, niitä on hurjat kolme, yks juoksumatto, yks pyörä ja yks crossing laite. Yllätten niissä on aina ruuhkaa. Sit sielä on sellanen peilisali ja sit vielä pieni jalkapallo/salibandykenttä. Nik esitteli mulle paikat ja meni sitten sinne miesten huoneeseen, mä jäin jonottamaan lämmittelylaitteisiin. Pyörä vapautu enkana joten poljin siinä jonkun aikaa. Siten otin maton ja menin peilisaliin tekemään jotain liikkeitä mitä noista Foreverin tunneista muistin. Sitten siihen pamahti joku tyttö. En tiedä onko se siellä salilla töissä vai onko se vaan muuten vaan tosi urheilullinen. Se näytti mulle kaikkia liikkeitä, puhu tosin pelkkää venäjää, mutta hienosti osottamalla ja näyttämällä selvittiin. Välillä se rääkkäs mua tosi pahasti, varsinki vatsalihasten kanssa, mutta hyvä vaan koska ite oon niin huono tekemään mitään kunnolla jos yksin teen. Oltiin tehty peppua, reisiä, vatsoja, selkiä, käsiä ja sitten kun jälleen kerran siirryttiin taas vatsoihin, enkä pystyny enää tekemään niitä liikkeitä, niin se oli että ai ootsä väsyny. Ja olin että joo. No sit se vei mut vielä yhteen huoneeseen jossa oli tikkatauluja sienillä ja pingispöytiä. Pelattiin pingistä, se oli tosi kivaa! Oon varmaan pelannu viimeeks joskus yläasteella. Nik tuli jossain vaiheessa sinne ja se tyttö oli että ai, sä osaat englantia, no voitsä pelata sit tän kanssa. Pelattiin sitten Nikin kanssa, se kerto sen vaihdosta sielä ja puhuttiin meijän koulusta ja vaikka mistä. Sit jossain vaiheessa se kysy jos mentäis pelaamaan salibandyä. Ai että seki oli niin kivaa! Mä haluisin joskus järjestää täälä jonku turnauksen, ehdotin sitä Nikille, mutta se ei uskonu että sielä olis tarpeeks mailoja. Perjantaina huomasin, että niitä mailoja on tarpeeks, joten nyt sit vaan suunnittelemaan sitä. Sit jossain vaiheessa vaihettiin vielä jalkapalloonki, seki oli hauskaa vaikka siinä lajissa oon aina ollu super huono. Salin jälkeen oli taas Guselin, sen turkmenistanlaisen tytön, oppitunnin vuoro. Sovittiin että käyn hakemassa sen sieltä WiFi paikasta sittenkun oon valmis. Kun odottelin että se sulkee koneensa, niin bongasin sen venäläisen pojan joka oli jutellu mulle juhlissa. Menin kysymään siltä että miten juhlat suju sen jälkeen kun olin menny nukkumaan. No nyt sillä ei ollu enää alkoholia veressä, joten ei ymmärtäny mun kysymystä. Se avas Google translatorin ja kirjotin mun kysymyksen siihen, sitten se kirjotti sen vastauksen taas siihen. Sielä oli kuulemma ollu joku iso tappelu kahen tytön välillä. Mutta sitten Gusel jo huutelikin että tunti alkaa ja lähettiin pois WiFi tilasta. Se on tosi kiva että se haluu opettaa mua, mutta kun se haluu pitää niitä tunteja joka ilta ja ne ei ees oo mitään tunnin tunteja vaan pidempiä ja kun en tosiaan tiedä koska se opettaa mulle oikeita juttuja ja koska vääriä. Se on varmaan kesällä lähössä jenkkeihin Work and Travel juttuun, joten ymmärrän hyvin että se haluu opetella sitä englantia. Lisäks kaikki muut turkmenistanlaiset seurustelee, joten nää meijän illanistujaiset on varmaan sille tosi mukavia kun muut vaan kienää pariensa kanssa. Tunnin jälkeen mentiin keittiöön ja sitten sinne tuli hakemaan vettä sellanen tyttö meijän kerroksesta joka oli ollu käymässä nyt tuola meijän koulussa. Se kutsu mut sen huoneeseen ja näytti mulle kuvia niitten reissusta. Tuli melkeen ikävä kun näki kaikkia luokkalaisia ja rinnakkaisluokkalaisia ja opettajia. Se kerto kuinka sen mielestä Suomi on ihan ku satumaa. Se puhu tosi hyvää englantia ja selviskin että se myös opettaa englantia. Se kerto että nyt täälä kukaan ei osaa englantia koska Neuvostoliittoaikoihin sitä ei opetettu missään, kun se hajos niin sen opiskelu on tosi hitaasti otettu taas käyttöön. Mutta nyt se opettaa viisvuotiaille jo englantia, koska joihinki hienoihin kouluhin ei pääse jos ei osaa sitä jo valmiiks. Sitten selvis myös se miksei sitä oo aikaemmin pahemmin näkyny. Sillä oli omassa yhdenhengen huoneessaan oma jääkaappi ja oma minihella. Se sano että ei yhtään tykkää näistä muista asukkaista kun ne aina vaan hengailee tuola keittiössä tekemättä mitään ja on niin melusia. Sen takia se ei ikinä juttele niille. Se kerto että mun tulo tänne oli sen pelastus, nyt sillä on täälä asunnossaki joku kaveri. Se kerto että sillon kun se oli muuttanu tänne (se on kotosin jostain Moskovan vierestä) niin se oli vaan itkeny joka ilta yksin tuola huoneessa. Oli ollut niin ikävä poikaystävää, perhettä ja kun täällä ihmiset ei ollu kivoja. Ja kun se kuuli että mullakin on poikaystävä niin se sääli mua ja kerto että ymmärtää mun tuskaa. Kerroin sille ottä oon ikävöiny ihan vaan pari kertaa Samia tai ystäviä ja neki on ollu sellasta positiivista ikävää, että olispa kiva jos seki olis täällä ja muistelee hymyssäsuin niitä ihmisiä. Eikä mitään sellasta itkua tai tuskaa, mulla on kaikki täällä tosi hyvin.

Oon nyt lukenu sellasta kirjaa Pietarilaisista/Pietarista minkä äiti anto mulle matkaan. Se on niin hauskaa huomata sitä lukiessa, että ne on oikeesti totta mitä siinä sanotaan, ihmiset oikeesti kertoo mulle täällä melkeen sanasta sanaan niitä juttuja mitä sielä on ollu. Siinä oli just yks kappale missä kerrottiin kuinka Pietarilaiset vihaa Moskovalaisia ja kuinka ne niitä haukkuu. Nastja oli tosiaan ollu siellä Moskovassa työmatkalla ja se haukku mulle sitä kaupunkia ja niitä ihmisiä. Tuli tosta tytöstä kanssa mieleen, että nää kaikki muut pitää sitä varmaan just sellasena ylimielisenä Moskovalaisena joka ei haluu jutella kellekkään. Kukaan tuola ei ees tienny sen nimeä kun yritin kysellä. Sovittiin että mentäis tiistaina yhessä illalla syömään ja sitten se haluais viedä mut Ermitaasiin ja teatteriin ja vaikka minne. Tosi kivaa, haluunki käydä niissä, mutta tuli vähän sellanen tunne että se luulee että mulla on täälä nyt niin kamalan yksinäistä että se nyt väkisin yrittää keksiä mulle joka päiväks ohjelmaa, että en olis vaan yksin itkemässä huoneessa. Oon kohta jo yhtä kiireinen kun Suomessa, enkä haluis sellasta. Tykkään hengailla siellä keittiössä tekemättä mitään! Ja olla välillä netissä ja ihan vaan rauhassa omassa huoneessa. Mutta koulua alkaa olla useemmin, lupasin Nikille että yritetään nyt joka ma, ke ja pe käydä siellä salilla (paitsi että nyt pe en pääse kun mulla on koulua 18.30-20.00. Kuinka huono aika! Missaan just sen salivuoron, pääsen tosi myöhään vasta kotiin ja vielä perjantaina) Gusel haluu joka ilta joku pari kolme tuntia opettaa mulle venäjää ja että mä opetan sille englantia, toi Suomen kouluprojekti alkaa pyörimään, ne tanssitunnit alkaa ehkä kohta, tää Moskovan tyttö Lera yrittää nyt järjestää mulle kaikkea ohjelmaa ja ää. Leran kansa oli kuitenkin tosi kiva jutella ja ilta veny taas myöhään. Kun palasin huoneeseen oli vielä pakko tarkistaa meilit. Ei ollut tullut mitään aikatauluja vielä.

Tiistaina oli ystävänpäivä. Kirjotin sen mun ystävänpäiväkortin, selitin siinä että suomessa Valentine's day on ystävänpäivä ja vein sinne keittiöön Fazerin sinisen. Päätin sitten kuitenkin että vien vaan sen, ehkä säästä turkkarit sinne miesten päivään. Kaikki oli innoissaan ja se levy meni hetkessä. Jäinki sinne keittiöön hengailemaan kun siellä jo tohon päiväaikaan oli noin paljon porukkaa. Nää venäläisen on muuten aika tunteikkaita ihmisiä. Kerran tosiaan oli se ikkuna menny rikki kun joku oli heittäny juomalasin siitä läpi, maanantaina tuola itki yks tyttö, mutta kukaan ei tietenkään mulle voinu kertoa mikä oli hätänä. Tiistaina sielä kanssa yhtäkkiä rupes itkemään yks tyttö ja taaskaan en tieny minkä takia. Sitten siihen tuli kanssa yks tyttö joka huus puhelimeen. Turkmenistanilaiset oli ihan järkyttyneitä ja ne kerto että se puhuu sen äidin kanssa. Ne kerto että ne ei vois ikinä puhua tolleen niitten vanhemmille, niitten pitää kunnioittaa niitä. No se huuto jatku aika kauan, mutta se puhelu päätty sitten siihen kun se tyttö paiskas sen puhelimen lattialle ja se meni palasiks. Jossain vaiheessa tajusin että mun puhelin on huoneessa latautumassa ja se Lera varmaan jossain vaiheessa ilmottelee sen aikatauluista. Menin siis huoneeseen hakemaan puhelinta, tarkotus oli kyllä tulla takasin. Tarkistin samalla netin ja Sami oli kysyny nyt vielä mun tarkkaa osotetta. Palasinki pikasesti keittiöön kynän ja paperin kanssa ja sen jälkeen tulin koneelle. Sain kaikita vähän eri tietoa että mikä tää meijän osote nyt on, mutta lopulta (toivottavasti) sain nyt sellasen osotteen jolla pitäis tulla perille. Tulin ilmottamaan sen koneelle ja jäinki siihen aika pitkäks aikaa. Mutta ystävänpäivänä saaki olla netissä ja höpistä Suomeen kavereille! Ja Samin kanssa meillä oli pitkä Skypekeskustelu. Oli kivaa kuulla kuulumisia oikein kunnolla.  Puhelu loppu sitten siihen kun Gusel tuli koputtamaan mun ovelle ja kyseli että joko pidetään meijän tunti. Opiskeltiin taas joku pari tuntia ja sitten menin vielä keittiöön oottelemaan sitä Leraa. Alko väsyttämään, joten päätin palata huoneeseen odottelemaan sitä. Istuin jonkun aikaa koneella, mutta sitten päätin mennä nukkumaan kun huomenna pitäis olla jo yheltätoista keskustassa. Täällä on tullu nukuttua aina niin pitkään, että tuntu kamalalta että liikkeelle pitäis lähtee jo kymmeneltä joten herätä vielä sitäki aikasemmin. Puol kahentoista maissa tuli sitten Leralta viesti että syötäiskö nyt se illallinen. Kerroin sille että oon jo nukkumassa ja se oli että no hyvä, se on kyllä itekki niin väsyny että siirretään huomiseen.

Tiistaina oli sitten "aikanen" herätys. Oltiin sovittu Annan, sen mun tutorin jota itseasiassa sanotaan Yanaksi, kanssa että tavataan meidän koulun metroasemalla. Kun odottelin mun vaihtometroa asemalla tuli mun luokse joku mies selittämään/huutamaan suu vaahdoten jostain. Oletin että se oli humalassa, joten en jaksanu edes ilmottaa sille etten ymmärrä mitä se selittää. Metro tuli ja menin metron sisälle, mutta mies jatko huutamista niin kauan kunnes metron ovet meni kiinni ja näin kun se meni jonkun toisen tytön luokse ilmeisesti selittämään samaa tarinaa. Olin lähtenyt hyvissä ajoin, joten olin jo kaksikymmentä vaille Baltiskaja asemalla. Odottaminen ei kuitenkaan käynyt tylsäksi, koska musta on hauska vaan katella ihmisiä, miten ne on pukeutunu ja muutenkin niitten olemusta. Metroja menee Pietarissa kokoajan, joten ihmisiäkin riitti, eikä missään vaiheessa ollut hiljasta. Yhtäkkiä yhdestä metrosta tuli ulos lauma armeijapoikia. Olettaisin että ne oli ihan uusia, koska niillä kesti tosi kauan asettautua niitten muodostelmaan. Sitten ne kuitenkin sai sen koottua ja lähti marssimaan kohti rullaporttaita. Hienosti ne vaihto kolmen hengen rivin parijonoon, kun tuli rullaportaat. Vähän sen jälkeen Yana tulikin jo paikalle. Hypättiin metroon ja suunnattiin ihan keskustaan. Yana näytti mulle Stockmannin jos tulee koti-ikävä ja sen lähellä olevan Pietarin suurimman ostarin. Sen jälkeen kavuttiin viidenteen kerrokseen sellaseen pieneen toimistohuoneeseen. Meidän piti kääntää mun passi venäjäks virallisella kääntäjällä että saisin opiskelijakortin julkiseen liikenteeseen. Kun se oli hoidettu kyseli Yana mun loppupäivän suunnitelmista. Kun niitä ei ollut, niin päätettiin mennä Ermitaasiin. Mahtavaa, kaikki täällä on sanonu että ne haluu viedä mut sinne ja oonki tässä vähän jo tuskaillu, että sitten kun haluun sinne mennä, niin ketä pyydän. Mutta ongelma siis ratkaistu ja nyt olen sitten vihdoin nähnyt jotain kulttuuriakin täällä! Hypättiin sellaseen ratikkabussiin ja matkalla Yana piti mulle kunnon turistikierroksen kertoen kaikista rakennuksista mittenkä ohi vaan mentiin. Miten se tietääkin niin paljon historiaa! Ulkomaalaisille lippu sinne on kuulemma kamalan kallis, joten Yana näytti sen opiskelijakorttia (opiskelijoille lippu on ilmanen) ja mä näytin Yanan passia, jolloin joudun maksamaan 100 ruplaa, eli en paljon mitään. Piti vaan sitten pysyä hiljaa niin pitkään että ollaan päästy lipuntarkastuksesta ohi. Selvittiin, onneks mä näytän venäläiseltä! Tää museokierros oli ehkä paras mitä mulla koskaan on ollu. Yana ties tosipaljon, joten sain paljon faktaa, mutta välillä se oli että ei mennä tonne toi on tylsää ja toi on jotain uskontohömppää jonka pitäis olla kiinnostavaa, mutta ihan tylsää. Mä oon ite just sellanen, että välillä on kiva käydä museoissa, mutta en jaksa jäädä ihmettelemään niitä teoksia sinne pidemmäks aikaa, kyllä ne siinä ohi kulkiessa näkee. Ja niin me just tehtiin, käveltiin lähinnä vaan. Pysähdyttiin oikeestaan vaan DaVincin Madonnan kohdalla, jostain Egyptin pyramideista löydetyn oikeen ihmisen ruumiin kohalla ja ikkunoitten luona kun kateltiin maisemia ja Yana kerto mitä kaikkea sielä näky ja mitä sielä voi tehä. Yksi museotädeistä kertoi että ollaan juuri oikeaan aikaan paikalla, koska yhdeltä sellanen kultanen riikinkukko liikkuu. Mentiin sitten kattomaan sitä. Se on ollu joku lahja joskus jollekki venäläiselle, sellanen kello joka toimii ilman sähköä. Siitä tulee musiikkia ja sitten se riikinkukko avaa sen pyrstönsä. Aika hieno. Yana kerto että vaikka se on ollu sielä museossa miljoona kertaa, niin se ei oo koskaan aikasemmin nähny että se liikkuu. Kulttuurikierroksen jälkeen mentiin vielä tarkistamaan vasta-avattu uusi metroasema. Yana vähän pelkäs että minkälainen se on, mutta hieno se oli, turhaan pelkäs. Mun aikatauluista ei ollu vieläkään kuulunu mitään, mutta Yana kerto että Galina oli sanonu sille että saan ne viimeistään ens viikolla.

Kun pääsin kotiin olin ihan poikki, oli tullu käveltyä niin paljon. Teki mieli skipata sali, mutta kun tiesin että perjantaina en kuitenkaan pääsis. Menin makoilemaan sängylle ja kävin kovaa taistelua itteni kanssa että lähteäkkö nyt sinne salille vai ei. Oveen koputettiin, se oli Gusel joka kysy että onko mulla avainkorttia. (tänne mun käytävään pääsee ihan vaan rappusia pitkin aulasta, koska tää on tosiaan jo koulun puolta, mutta tonne noitten muitten asuntojen käytävään pääsee vaan jos näyttää avainkorttia sellaseen laitteeseen. Avasin Guselille oven ja samalla Nik ja Sergey käveli ohi. Kysyin niiltä onko ne tulossa salille ja ne oli että tottakai,  ja kysy että käi mäki oon. Ja pakkohan sitä oli sitten lähteä. Lämmittelin crossinglaitteessa ja menin sitten matolle muistelemaan niitä liikkeita mitä se tyttö oli mulle näyttäny. Kun olin ollu jonku tunnin sielä, niin sinne pamahti yhtäkkiä kaikki turkmenistanilaiset tytöt. Ne oli sanonu että ne on liian laiskoja eikä ikinä käy salilla. Nyt ne niitten miehet oli kuitenki ylipuhunu ne. Juoksin sitten niitten kanssa ympyrää kun ne lämmitteli ja sen jälkeen hypittiin hyppynarua. Sitten ne bongas sieltä välinevarastosta jumppanauhat ja kysy sellaselta naiselta joka on sielä töissä että miten sitä käytetään. Se lupas sitten pitää meille fitnestunnin. Oli ihan sika kivaa! Meillä oli matot, käsipainot ja ne kuminauhat ja tehtiin kaikkia erilaisia liikkeitä. Se nainen kerto venäjäks, mutta näytti samalla ja katoin aina mitä ne muutki tytöt teki, nii hienosti selvisin. Jos tein väärin, niin se nainen tuli laittamaan mut oikeeseen asentoon. Kyllä harmitti kun se lupas perjantaina uudestaan pitää saman tunnin, mäki haluun! Suihkun jälkeen pidettiin sitten taas Guselin kanssa oppitunti. Tällä kertaa oikeesti vaan tunnin pitunen, koska kymmeneltä olin luvannu nähdä sen Moskovan tytön Leran. Menin sitten koputtelemaan sen oveen, mutta se ei avannu. Laitoin sille tekstarin että mä oon keittiössä, voi tulla hakemaan sitten kun sille käy. Kello tuli sitten jo kakstoista joten päätin lähteä nukkumaan koska seuraavana päivänä olis mun toinen tunti. Kun olin saanu itteni sänkyyn, niin Leralta tuli tekstari että enkai vaan vielä odota sitä, se on vieläkin keskustassa, ilta vähän venyny. Ja kun olin nukahatamassa niin oveen koputettiin, ajattelin eka että mä oon nyt nukkumassa en jaksa avata mutta kun koputettiin uudestaan niin nousin. Nik kysy haluisinko lähteä sen kanssa alakertaan, niin se voi näyttää miten WiFi toimii. Ja sitten se ihmetteli että oon jo nukkumassa, kellohan oli vasta vähän yli kakstoista.

Torstaina söin aamupalaa omassa huoneessa kun Leralta tuli tekstari että lähtisinkö sen kanssa nyt syömään ennenku meen koululle. No olin tosiaan just syöny aamupalan ja piti vielä hoitaa pari asiaa ennenku lähen, joten mun vuoro kieltäytyä meijän treffeistä. Yhellä turkmenistanilaisista tytöistä oli tää sama tunti ku mulla, kivaa kerranki oli joku tuttu sielä luokassa. Oltiin alkuun sovittu että mennään samaa matkaa koululle, mutta sitten tää Sahnosa ilmotti että se joutuuki mennä aikasemmin koululle, mutta nähään sitten sielä tunnilla. Ennenkun lähin ulos, kävin vielä keittiössä täytäämässä mun vesipullon. Ja törmäsin siellä Sahnosaan, se kerto ettei ollukkaan jaksanu lähteä kouluun, mutta anto mulle vihon jos voisin antaa sen jollekki Julialle sielä tunnilla. Yritin kysyä että mistä mä tiedän kuka se on, mutta kun sillä ei oo niin hyvä englanti niin ei siitä oikeen tullu mitään. Kysyin että onko se opettaja ja se sano että joo, joten siitä selvittiin. Koulussa annoin sen vihkon sitten opettajalle ja se vähän ihmetteli että mikä se on, mutta sitten joku tyttö sano että se on sen ja meni hakemaan sen siltä opettajalta. Tunti oli tietokoneluokassa. Tästä tunnista tajusin ehkä 35% se opettaja kääns kyllä kaiken englanniks, mutta sanasto oli sellasta jota en tienny englannikskaan. Jotain me puhuttiin osakkeista, sijottajista ja riskeistä. Meillä oli joku sellanen exceltaulukko mitä täytettiin, mutta sehän oli tietysti vaan venäjäks. Niinku koko excelki, joten en osannu tehdä mitään sen kanssa. Kun tuli tauko kysyin siltä opettajalta että lähdenkö nyt pois vai jäänkö vielä. Se sano että jos vaan haluun jäädä, niin voin jäädä loppuun asti. Vaikka olin pihalla ku mikä, nii en nyt kehdannu ilmottaakaan että en haluu jäädä ja jäin siis loppuun asti. Lopputunnin seuraamisesta ei tullu kyllä sitten enää mitään, koska olin syöny vaan sen aamupalan ja oli jo ihan hirvee nälkä. Kun tunti vihdoin loppu menin kiireellä kahvilaan, mutta koska kello oli jo viis, niin ei siellä enää ruokaa ollu. Äkkiä siis vaan kotiin kokkaamaan. Törmäsin koulun eteisessä Sergeyhin ja tulin sen kanssa samaa matkaa kotiin. Tähän mennessä oon aina metron jälkeen menny sellasella minibussilla kotiin. Sergey kuitenki halus mennä ihan oikeella bussilla, koska siellä käy se opiskelija kortti mistä on maksettu vaan kuukausimaksu. Ja mullekkin se oli näköjään halvempi, minibussi on 25 ja tää oikee oli 21. Minibusseja menee ihan kokoajan, tätä oikeeta bussia piti jonku aikaa odottaa. Sitten kun (jos nyt joskus) saan sen opiskelija kortin, niin pitää kai siirtyä käyttämään noita oikeita busseja. Vielä en kuitenkaan oo yksin uskaltanu testata niitä, koska se pysäkki on eri kun sillä minibussilla ja vähän veikkaan että en vielä tunnista sitä oikeeta pysäkkiä ja hurauttaisin aina vaan ohi. Sitten oli taas Gusel tunti ja perus keittiöhengailua. Selvis että yhellä niistä venäläisistä tytöistä oli taas synttärit. Ja niillä olis kasariteema. Mullahan olis vaikka mitä kasari vaatteita, mutta Suomessa! Taas pitäis siis keksiä lahja jollekki ihmiselle jonka kanssa en oo ikinä jutellu. Ilta veny keittiössä aika myöhään, mutta jossain vaiheessa totesin että pitää lähteä nukkumaan koska perjantaina olis taas keskustassa käyntiä ja opiskelua.

Heräsin aamulla Yanan viestiin, se ilmotti että sillä on tunnit nyt täälä Susharyssä (eli mun asuinpaikassa) ja jos haluisin, nii se vois esitellä sen muita kavereita jotka osaa englantia. Väsytti sen verran että en jaksanu vastata vaan aattelin vaan jatkaa nukkumista. Sit kuitenkin totesin, että onhan se kello jo vaikka mitä että aika nousta ylös ja vastasin Yanalle, mutta niilä oli sitten jo tunti alkanu. Menin alas syömään ja törmäsin Guseliin, jäin sen kanssa höpöttämään ja sitten Yana tulikin sinne. Ne sen muut kaverit oli tosin kuulemma karannu kesken tunnin koska se aihe oli ollu niin tylsä. Mutta sitten olikin jo aika lähteä noutamaan sitä mun passin käännöstä. Yanan piti jäädä tunneille, joten olin luvannu sille selvityä siitä ihan yksin. Ja löysinkin sen toimiston heti. Bongasin matkanvarrella myös Koti Pizzan. Olin kuitenkin varannu paljon aikaa eksymiselle, joten tunnin alkuun oli vielä aikaa. Päätin käydä kattomassa jos sieltä Stockmannilta löytyis joku kiva lahjaidea. Se oli viiskerroksinen rakennus jossa joka kerroksessa oli Stokkan lisäks myös muita kauppoja kuten esim. Seppälä, Vero Moda, Fazer kahvila ja kaikkea tällästä. Täälä ei kyllä tosiaan helposti voi tulla koti-ikävä. Stokkalta löytyki vielä enemmän kaikkea Suomi ruokaa. Ostin lahjaks Saimaa viinapullon (siinäkun luki isolla että tehty Suomessa ja se oli halvempi ku Finlandia vodka) ja sitten matkaan tarttu kanssa Marianne-rakeita ja hedelmäaakkosia. Kiertelin ajan tappamisen vuoksi vielä pari kerrosta ja kattelin mitä eri liikkeitä siellä oli. (siinä rakennuksessa oli muuten Koneen hissit ja rullaportaat) Ja sitten löysin sieltä Nordean automaatin. Pakko oli nostaa rahaa kun sitä kerran sai ilmaseks nostaa. Tai niin ainakin oletan kun oli oman pankin automaatti. Kävin vielä pikasesti kattomassa sen isomman ostarin. Sieltä bongasin puhelimenlatauskoneen ja päätin hoitaa senkin samalla. Kun käytin sitä konetta, niin jostain tippu jääpalasia mun päälle. Yritin vähän kattoa että mistä ne tulis, mutta en saanu selville. Varmaan joku piilokamerakuvaus. Se oli oikeestaan aika mukavaa, koska alko jo olla kuuma niisä talvivaatteissa. Sitten päätin suunnata koululle. Tiesin että se passin käännös piti toimittaa toiseen kerrokseen ja olin aika varma vielä että mihin huoneeseen. Menin sinne, mutta se huone oli pimee eikä ketään ollu paikalla. Pyörin siinä hetken ja löysin sitten toisen sellasen jonkun toimisto/opettajien tai joittenkin huoneen ja päätin kysyä niiltä. Sielä oli kolme naista joista kukaan ei osannu englantia. Käytiin keskustelua mun vähäisillä venäjätaidoilla, mutta niille ei selvinny että mitä varten mulla oli se käännös. Sitten yks niistä naisista lähti viemään mua kohti just sitä huonetta jota olin arvellukki että sinne pitäis viedä. Vastaan tuli kaks naista ja se pyys niitä auttamaan. Sitten ne siinä pitkään pohti miten sais selitettyä asiansa mulle kun ne ei sitä englantia osaa. Lopulta ne osas sanoa että se toimisto on auki vaan maanantaisin. Siinä niitten pähkäillessä keksin, että olisin tietty voinu ilmottaa vaan Galinalle että oon koululla ja mulla olis nyt se käännös mukana. Ja sen sitten teinkin kun ne naiset oli siitä hajaantunu omille reiteilleen. Galina otti multa sen käännöksen ja kerto saman että se toimisto on auki vaan maanantaisin, mutta se voi nyt antaa sen niille niin mun ei tarvi maanantaina sen takia koululle raahautua. Tunnin alkuun oli vielä jonkun verran aikaa joten ajattelin mennä käymään kirjaston koneilla. (Koulun koneilla ei muuten toimi mitkään Suomalaiset sivut, joten en pääse lukemaan mun sähköposteja. Ainoo joka toimii, on meijän koulunsivut, mut jos sieltä klikkaa linkkiä sähköpostiin, niin ne ei enää toimi. Onneks Facebook on kuitenkin kansainvälinen) En kuitenkaan päässy sisälle siihen koneeseen, koska vaikka tiedän mikä se salasana siihen koneeseen on, niin se näppäimistö oli venäläisissä kirjaimissa ja se salasana pitää kirjottaa meijän kirjaimilla. Ennnen oon aina vaihtanu sen tuolta Windowssin alapalkin oikeesta reunasta, mutta eihän sitä alapalkkia oo siinä kirjaantumisvaiheessa. En sit viittiny kysyä niiltä muutamalta opiskelijalta että miten ne vaihdetaan, koska luultavasti ne ei kuitenkaan osais englantia. Päätin mielummin lähteä syömään että selvisin tästä tunnista vähän paremmin. Päätin kurkata kuitenkin sinne koulun kahvilaan jos sieltä sais ees jotain pientä suolasta, ettei tarvis hakea takkia narikasta ja lähteä ettimään jotain ravintolaa. Sielä näkykin sitten tiskin takana sellasessa kylmäkaapissa leipiä ja salaatteja. Sielä oli tosi hyvin näkönen lohileipä, mutta en tiennyt mikä on lohi vanäjäksi, joten jouduin tyytymään juustoleipään. Myöhemmin tosin tajusin että olisin kyllä tienny mikä on kala venäjäks. Ja sitten otin kanssa jonkun salaatin. Söin ne ja kattelin telkkarista jotain rikosohjelmaa. En ymmärtäny mitään mitä ne puhu, mutta kuvat oli aika villejä. Kello alko olla sen verran että tunti alkais, joten siirryin luokan luokse. Sielä ei näkyny ketään ja oli vähän sellanen olo että oonkohan nyt ihan väärässä paikassa. Sitten siihen ilmesty se mun ensimmäinen opettaja. Oon kyllä oppinu jo, että venäjäks jos törmäät opettajaan, niin sitä tervehditään kohteliaammin kuin jos törmää tuttuun opiskelijaan. Ja niinpä siis tokasin sille vaan että Hello. Se vähän katto mua oudosti ja vastas Good afternoon. Se kysy että koska me nähdään seuraavan kerran, kaivoin mun lukkarin ja sitten se oli että toi on muuten aika huono aika jollon me nähään seuraavan kerran. Se on kuulemma joku sellanen itsenäinen kurssi ja sillä tunnilla oppilaat voi vaan kysellä niitten tehtävistä. Sovittiin että tuun sen mun tunnin jälkeen juttelemaan sen kanssa. Kello tuli puol ja edelleenkään ei näkyny missään ketään. Vähän ajan päästä siihen onneks ilmesty kuitenki kaks poikaa. Toinen niistä asuu vielä mun kanssa samassa paikassa, se tosin ei osaa englantia joten en oo jutellu sen kanssa, mutta tunnistettiin toisemme. Seistiin siinä hetki, mutta sitten se mun naapuri lähti jonnekki selvittämään asiaa ja tuli takas ja huus jotain. Se toinen poika lähti sen luokse ja näytti mullekki että mennään. Meillä olikin se tunti eri luokassa. Ja meitä opiskelijoita oli hurjat me kolme plus yks tyttö joka tuli myöhässä. Opettajana oli sellanen nuori nainen ja tää oli ehdottomasti paras tunti missä mä oon nyt ollu. (joka on kyllä tosi huono, koska Galina oli sanonu mulle että mulla on liikaa kursseja ja että voin sitten huhtikuussa valita vaan ne kivoimmat. En halunnu että tää olis kiva tunti koska tää ajankohta on niin huono) PowerPointit oli pelkästään englanniks ja se kääns ne venäjäks sitten niille muille opiselijoille suullisesti. Se kerto aina kaikki asiat englanniks ja sen jälkeen kysy oppilailta ymmärkö ne ja kun ne ei ollu ymmärtäny, niin kääns vasta sen jälkeen venäjäks. Aiheena oli Credit ja osasin jopa vastailla niihin sen esittämiin kysymyksiin. Sekin opettaja pyyteli multa anteeks sen huonoa englantia ja sano että on tosi hermostunu kun ekaa kertaa pitää tuntia englannin kielellä. Vaikka musta se puhu kyllä tosi hyvää englantia. Sain myös ekat kotitehtävät, mutta se sano että oli unohtanu toisen niistä kotiin, joten lähettää sen mulle sähköpostilla. Pyysin että se laittais kanssa sen toisen tehtävän siihen mailiin, koska en oo ihan varma mitä siinä tarkalleen piti tehä. Kapusin sitten vielä ylimpään kerrokseen tapaamaan sitä toista opettajaa. Sillä oli joku tunti menossa enkä oikein tienny että voinko vaan koputtaa ja häiritä niitten tuntia. Mutta onneks siinä luokassa oli lasiovi ja se huomas mut ja tuli sitten siihen ulkopuolelle. Sitten se kysy että mitä asiaa ja mä olin että etkö sä kutsunu mut tänne juttelemaan. Se oli että eiku aattelin vaan että jos sulla on jotain kysyttävää. Sano että jos haluun, niin voisin tulla seuraamaan tota tuntia mitä se nyt pitää. Jouduin kuitenkin kieltäytymään, koska kello oli kaheksan illalla perjantai-iltana. Joten vähän oudon ja ehkä vähän tylyn keskustelun jälkeen lähin suuntaamaan kotiin. Matkalla koululta metroasemalle on yks kenkäkauppa ja poikkesin vielä sen kautta jos saisin jotku kesäkengät iltaa varten. (niissä edellisissä synttäriessä vedin talvisaappaissa koko illan sisällä, kun en ollu tajunnu ottaa mitään kesäkenkiä mukaan) Sielä ei ollu paljon kesäkenkiä myynnissä, mutta sielä oli yks alennushylly josta löyty mustat (loistava väri koska voin käyttää niitä sitten kaikkie vaatteitten kanssa joka juhlissa mitä täälä asunnolla nyt vaan tulee. Tosin suomessa olin kyllä mustien kesäkorkkaireitten ostokiellossa koska mulla oli niitä jo ihan liikaa, mutta nythän oli hätätapaus) just mun kokosen kengät. Siinä toisessa oli sisäsivulla sellanen hankauma jälki ja sen takia ne makso vaan 500 ruplaa, eli sellaset 13 euroa. Nappasin ne siis matkaan. Luulin että kun tulisin huoneeseen olis siinä vastapäätä jo kova juhlien järjestelyhälinä. Mutta vaikka kuulemma tähän asti kaikki juhlat on järejstetty sielä, niin nyt se luokkahuone oli ihan tyhjä ja pimee. En tiedä johtuko se siitä, että tällä viikolla siihen avoimeen huoneeseen oltiin rakennettu seinät ja ovi, ettei sinne pääse. Se oli oli kyllä auki, että olis sinne tilaan edelleen päässy, mutta ehkä niitä sohvia ei enää olis saanu tungettua sisälle. Tai ehkä vartijat oli kieltäny käyttämästä sitä enää. Menin keittiöön ja sielä kaikki väsäili tarjottavia. Autoin niitä kuorimalla mandariineja. Jossain vaiheessa kaikki tytöt katos ja jäin siihen sellasten poikien kanssa jotka ei pahemmin osaa englantia, mutta meillä oli tosi hauskaa kun yritettiin keskustella venäjäenglanti sekotuksella ja käsimerkeillä. Jossain vaiheessa totesin että ehkä munki olis aika mennä vaihtamaan vaatteet. Nousin ylös, mutta sitten tajusin että eihän kukaan oo kutsunu mua sinne juhliin. Onkohan täälä sellanen meininki että kaikki asukkaat voi vaan tulla, vai tarvitaanko aina kutsu. Turkmenistanilaiset tuli vastaan ja kysyin niiltä. Ne ei ollu varmoja koska ne ei ikinä osallistu noihin bileisiin. Ne sano että ei osallistu koska sielä on alkoholia, tupakkaa ja pahoja sanoja. Ne kerto että ne on kyllä kutsuttu, mutta jos mua ei kerran oo kutsuttu (johtuen ehkä siitä että sankari ei osaa englantia) niin ei ehkä kannata mennä. Juhlat kuitenki ekaa kertaa järjestetään nyt keittiössä ja se on tosi pieni ja täälä pyöri jo paljon sellasiaki ihmisiä jotka täälä ei ees asu, joten ahdasta varmasti tulee. Tuli vähän sellanen olo että no ei sitten, lahja oli valmiina ja vaatteet suunniteltuna mutta eipä juhlita tänään. Toisaalta ihan hyvä, en tunne sankaria ja en ollu koko päivänä nähny Nikiä tai Sergeytä, jos ne ei tuu nii mulla ei olis sielä ketään kenen kanssa voisin jutella. Surffasin siis vielä vähän ja sitten nukkumaan.

Tänään nukuin pitkään ja menin sitten keittiöön syömään. Siellä oli krapulainen synttärisankari ja sen kaveri. Kysyin että oliko kivat juhlat ja kerroin että mulla on sille kanssa lahja. (vaikka olin kyllä aatellu säästää sen seuraaviin synttäreihin, koska täällä varmasti niitä riittää) Hain sitten sen lahjan, annoin sen sille ja sitten suuntasin huoneeseen. Oltiin vähän puhuttu että ehkä tänään Nastjan kanssa nähtäis, ehkä mentäis jopa ulos ja voitais sitten mennä sen luo yöks. Mutta ei sovittu mitään varmasti. Katotaan kuuluuko siitä jotain. Aika mukavaa kun välttämättä ei oo mitään suunnitelmia. Luin yhen luvun siitä Pietarikirjasta, luin kaikkia uutisa netistä ja tietoa KHL:stä (Venäjän jääkiekkoliigasta, olis hauska käydä kattomassa joku matsi täällä) ja sitten tulin tänne kirjottelemaan teille. Nyt just sain Leralta viestin jos haluisin joko tänään illalla nähä täällä tai huomenna keskustassa. Kerroin sille että saatan olla varattu Nastjalle, mutta jos en niin oon vapaa. Joten katotaan mitä tää loppu viikonloppu vielä tuo tullessaan. Nyt ainakin nautin vaan siitä että vielä ei oo kiire minnekkään ja siitä että en tiedä mitä ilta tuo tulleessaan.

p.s. Oon löytäny linkin mistä voin kattoa Salkkareita, en siis missaa niitä! Ja täällä ilmat on ollu nyt ihanan keväiset, aurinko paistaa ja mulla on lähinnä ollu kuuma kun on ollu liikaa vaatetta päällä. Sieltä se kevät pikkuhiljaa tulee.