Keskiviikkona olikin sitten reissun ensimmäinen aikanen herätys. Olin
päättäny varata koulumatkaan tunnin ja vartin, että varmasti kerkiin ja
ehin sitten vielä koulussakin ettiä sitä oikeeta luokkaa. Noh, aamu
herätys ei ollu niin helppo ja kun tiesin, että olin varannu sitä
ylimäärästä aikaa, niin sängystä ei meinannu päästä millään ylös.
Lopulta tajusin että mulle oikeesti tulee kiire. Tein kaikki aamuhommat
supernopeesti, joten koulumatkaan jäi vielä tunti. Mutta enpä ollut
aikasemmin kulkenut niin aikasin, sielähän oli aamuruuhkat. Bussi mateli
koko matkan. Oli aika hirvee fiilis kun mietin että myöhästyn mun
ensimmäiseltä tunnilta, varsinkin kun en yhtään tiedä millanen käytäntö
täälä on noissa myöhästymissä. Kun pääsin metroon, niin menin seisomaan
sinne ovien toiseen päähän, missä voi kätevästi nojata niihin toisen
pään oviin. Metrohan sitten tuli sitten ihan täyteen. Pälyilin siis
kelloa kokoajan ja sen lisäksi olin varma että en ikinä pääsisi mun
pysäkillä ulos koska niitä ihmisiä oli niin paljon ja niin tiiviisti
siinä edessä. Mun pysäkillä onneks jäi sitten kuitenkin myös mun
viereinen nainen ja kuljin sitten sen perässä. Kun olin suorittanu
metrolinjan vaihdon, päässy vihdoin mun koulun pysäkille, niin otin
vielä vähän juoksuaskelia siinä matkalla asemalta koululle. Tähän asti
sekä kotona, että tuola koululla ne vartijat on aina avannu portit kun
siihen on vaan tullu, eikä oo tarvinnu sanoa mitään. No nyt siinä olikin
kaks vartijaa ja ne ei avannu sitä ovea vaan kysy multa jotain. En
tosin tiedä johtuko se siitä, että mun takana oli kaks jotain vanhempaa
miestä, ehkä ne kysy niiltä. Sanoin niille englanniks että mulla olis
tunti täälä, no ylläripylläri eihän ne mitään englantia osannu. Olisin
osannu sanoa niille venäjäks että mä olen opiskelija, mutta siinä
kiirepaniikssa en tajunnu sanoa sitäkän. Onneks se toinen vartija sitten
sano jotain sille toiselle ja sitten ne päästi mut sisälle. Luokka
läytyi onneksi suoraan, joten olin luokan edessä viittä vaille yheksän.
Opettaja tuli avaamaan meille oven ehkä viittä yli ja porukkaa lappas
paljon sen jälkeenkin, joten hyvä tietää että myöhästyminen tunnilta ei
tääläkään ole niin kuoleman vakava asia. Opettaja puhu pelkkää venäjää,
mutta koska mulle oltiin sanottu että tunnit pidetään molemmilla
kielillä, niin odotin vaan kiltisti jos se jossain vaiheessa vaihtais
englantiin. Kun se oli höpissyt jo vaikka kuinka pitkään ja sen jälkeen
rupes kirjottamaan venääjää taululle, niin sitten oli pakko kysyä
(päätin kaiken varalta kysyä venäjäks, jos olisin vaikka väärässä
luokassa ja opettaja ei osaiskaan yhtään englantia) että tuleeko myös
englanniksi. Sitten se opettaja oli että ainiin, mä unohdin. Sen jälkeen
tunti eteni niin, että se aina kerto pitkät tarinat venäjäks ja sen
jälkeen muutamalla lauseella mulle englanniks. Välillä se kirjotti
taululle englantia, mutta pääasiassa venäjää ja vielä niillä
kaunokirjaimilla jota en osaa ees lukea. (oon muuten täälä oppinu että
kaunokirjaimet on ainoot mitä noi ihmiset kirjottaa, sen takia kukaan
täälä ei alkuun ymmärtäny mua kun kerroin että osaan kyllä lukea isoja
kirjaimia, mutta en kaunoa. Nyt siis tiedän, että osaan lukea
painokirjaimia, mutta en käsin kirjotettua) Välillä se opettaja vaan
totes, että ei tiedä mikä tää on englanniks ja sitten taas jatkettiin.
Tajusin kuitenkin yllättävän hyvin mistä puhuttiin ja sain sen tunnin ja
kahenkymmenen minuutin aikana kirjotettua kolme sivua A5-paperille.
Tunti käsitteli väestönlaskentaa ja se opettaja kyseli multa että mikä
on Suomen odotettu elinikä tai paljon meille tulee keskimäärin
maahanmuuttajia vuodessa, en osannu vastata mihinkään sen kysymyksiin.
Ainoo mihin osasin vastata oli että monta asukasta Suomessa on ja sekin
on kuulemma nykään enemmän kuin viisimiljoonaa, jonka mä sille vastasin?
En tajunnu ottaa laskinta mukaan, pitää varmaan kysyä siltä opettajalta
että tarviiko mun ostaa sellanen vai riittääkö toi kännykän laskin
näihin.
Sitten alko tauko ja se opettaja tuli pyytämään
multa anteeks kun puhuu niin huonoa englantia ja sano että tää
lukukausi olis tarkotus käydä läpi just tota venäjän väestönlaskenta
systeemia. Se sano että voi koittaa ettiä mulle jonku enkunkielisen
kirjan aiheesta, mutta ei lupaa löytää sellasta kirjaa joka olis
englanniks ja käsittelis just sitä venäjän väestönlaskentasysteemiä.
Toivottavasti kuitenki löytäis, koska toi on itseasiassa yllättvän
mielenkiintonen aihe. Sitten pakkasin kamat ja lähdin. Tuntui vähän
tyhmältä, koska tiesin että se tunti vielä jatkuu. Enhän mä nyt saanu
mitään tekemistä kotiinkaan. Mutta niihän ne oli mulle maanantaina
sanonu, että toi eka osa järjestetään englanniks, jonka jälkeen mä voin
lähteä koska toinen osa on vaan venäjäks. Kun olin jo ulkona koulusta
tuli kuitenkin sellanen olo että mitä jos olin kuitenki ymmärtäny
väärin, sielä ne nyt kaikki ihmettelee että mihin se meijän suomalainen
tyttö katos kesken tunnin. Opettaja vielä luulee, että karkasin kun se
tunti oli niin kamala. Mutta en mä nyt enää voinu takasinkaan mennä.
Ensmmäistä kertaa reissun aikana ei ollu elämä niin kivaa ja onnellista.
Saattoi myös johtua siitä, että menkat oli alkamassa. Päätin siis mennä
pikasesti kaupan kautta ja sitten vaan suoraan kotiin. Vietinki koko
päivän joko koneen tai kirjan ääressä. Päivälliseks/Iltapalaks oli tarkotus syödä eilisen salaatin toinen puolikas. Mutta kun menin keittiöstä hakemaan sitä, niin joku oliki syöny sen. Ja keittiö oli tyhjä ja ikkunaki vielä rikki. Päätin sit syödä vaan suklaata. Illalla ajattelin että ei huvita
mennä tonne keittiöön ollenkaan, tänään on epäsosiaalinen päivä. Vettä
piti kuitenki käydä hakemassa, joten suuntasin sitten kuitenkin joskus
kymmenen maissa keittiöön. Ja sinnehän sitä taas jäätiin, onneks, oli
hauskaa. (kukaan ei tosin kertonu mulle miks se ikkuna oli rikki. Joku ilmeisesti oli heittäny jonku juomalasin siitä läpi)
Tähän mennessä olin ensimmäistä päivää
lukuunottamatta käyny joka päivä keskustassa, joten torstaina päätin
pitää säästöpäivän. En poistuis kotoota, joten ensimmäinen päivä tän
reissun aikana kun en käyttäis ollenkaan rahaa. (paitsi se satanen
siihen kouluruokaan) Surffailin siis lähinnä vaan netissä, selvittelin
sekä sitä mun omaa kutsua jonka tarviin, että voin vaihtaa mun viisumin
opiskelijaks ja sitten kanssa vähän sitä, että mitä mun kaverit ja
sukulaiset tarvii jos ne tulee mua tänne moikkaamaan. Kuulin kanssa
koululta terveisiä miten niillä on sielä menny niitten venäläisten
kanssa. Niitä venäläisiä opiskelijoita ei ollu ilmeisesti ollu sielä
paljoa, koska meijän ryhmään tuli yks venäläinen mukaan. Menin jo kuuden
maissa keittiöön, koska menin hakemaan kuumaa vettä että voin syödä
pussikeittoa ja leipää. Ja taas jäin sille tielle. Tänne oli palannu
taas jotain asukkaita ja ne toi tuliaisina kaks isoa muovipussia täynnä
suklaata. Oon muuten syöny täälä joka ilta suklaata jossain muodossa,
kun aina joku sitä tonne keittiöön tuo. Että katotaan sit mahdunko enää
ees junan penkille kun täältä palaan. Illemmalla ne toi sinne vielä kaks
vesipiippuakin ja läppärin ja kaiuttimet että saatiin musiikkia. Ilta
veny taas myöhään, mutta onneks mulla ei edelleenkään ollu seuraavana
päivänä koulua.
Perjantaina sain taas lisäätietoa
meijän kansainvälisyysprojektista. Sellanen saksalainen keski-ikäsille
naisille tarkotettu voidesarja haluis laajentua Venäjälle ja meijän
ryhmän tehtävänä on tehä sille vähän markkina-analyyseja. Ne oli
päättäny että minä ja se venäläinen voidaan mennä täälä jonnekki
ostarille jakamaan näytteitä ja haastattelemaan ihmisiä. Aika hauskaa,
vaikka en kyllä tiedä miten me se meinataan toteuttaa kun täälä ei
tosiaan kukaan sitä englantia puhu ja mä en ehkä haastatteluja
kuitenkaan vielä kykene mun venäjällä toteuttamaan. Mutta sitähän me
voidaan täälä sitten suunnitella. Olin kuullu että lähin posti on sielä
missä meillä on se metroasema. Otin siis minibussin ja lähin sinne.
Annoin kuskille sen 23 ruplaa ja lähin kulkemaan bussin perälle. Kuski
huuteli jotain, mutta en tajunnu että se huus mulle ennenkun istuuduin
ja näin kuinka se tuijotti mua pahasti ja osotti lappua jossa luki 25.
Sopivasti näköjään sitten bussien hinta oli noussu just kun mä oon tänne
tullu, ei nyt oo mikään paha korotus, mutta silti. Halusin lähettää
Samille ystävänpäivä kortin ja mulle oltiin kerrottu että niitä korteja
myydään kyllä ihan joka paikassa. Siinä metroasemalla on kolme eri
kukkakauppaa, kiersin ne kaikki mutta niissä ei ollu joko kortteja
ollenkaan tai sitten ei ollu mitään kivoja. Kävelin sielä edestakasin ja
tutustuin taas siihen lähialueeseen. Löysin sen postin, mutta se ei
auttanu ennenku löytäisin kortin. Sitten vaan kävelin yhtä katua
eteenpäin, se alko jo muuttua oikeestaan pelkäks asuinalueeks, joten
olin just kääntymässä kunnes löysin vielä yhen kukkakaupan. Kun menin
sisälle, niin sielä oli kanssa kaikkia pehmeleluja ja muita ystävänpäivä
teemalla, joten se näytti lupaavalta. Kysyin myyjältä venäjäks onko
niillä ystävänpäiväkortteja. (olin selvittäny miten se kysytään) Ja se
esitteli mulle sellasia ihan pieniä pakettikortteja, kysyin siltä
venäjäks että olisko isoja. Kysyin sen ilmeisesti kuitenki jotenki
väärin, koska se myyjä vaihto sit englantiin, mutta oli kivaa ku se
osas, vaikka ei taaskaan kauheen paljoa. Sitten se näytti mulle sellasia
isompia, ne oli kaikki kyllä vähän ällöromanttisia, mutta onneks sieltä
löyty yks sellanen jossa oli vaan kaks litua kaulailemassa ja luki että
sinulle. Otin sitten sen ja yhen toisen jossa oli ruusuja ja sydän,
jossa luki että ystävänpäivänä. Aattelin että laitan sen ruusukortin
tonne keittiöön ja laitan mukaan kanssa Fazerin sinisen ja ehkä yhen
turkkaripussin, oon kuitenki syöny täälä kokoajan kaikkien ruokia ja
muutenki ne on kaikki niin mukavia. Yritin selvittää netistä että onko
venäjällä ystävänpäivä enemmän rakkauden päivä vai kavereitten päivä,
sain vähän sellasen käsityksen että se olis just ystävänpäivä.
Toivottavasti, ettei ne nyt pidä mua ihan outona ku osotan täälä
rakkautta koko kerrokselle.
Avasin sen Samin kortin
paketistaan ja rupesin kirjottaamaan. Huomasin että sielä sisällä luki
paljon tekstiä venäjäks. Ei ollu hajuakaan mitä siinä luki,
toivottavasti ei nyt mitään superlällyä. Mutta toisaalta, eihän se Sami
sitä kuitenkaan ymmärrä. Kirjottaessa olin huomannu että siinä vieressä
oli puhelimen latausautomaatti. Mulla oli enää kaks ruplaa saldoa
jälellä, joten tosi hyvä että huomasin sen, olisin muuten unohtanu koko
asian. Automaattihan on tietysti vaan venäjäks, mutta selvisin siitä
hienosti. Välillä se kyseli jotain, mistä ei ollu mitään hajua, mutta
vastasin aina vaan Daa, ja niin se saldo vaan kasvo. Sitten oli vuorossa
posti. Missä tahansa muualla päin maaimaa tahansa jos mä oon menny
kirjeen tai kortin kanssa postiin ja ilmottanu vaan että haluun lähettää
sen Suomeen, niin ne on lätkässy siihen postimerkin ja ilmottanu
hinnan. Noh, Venäjällähän se ei ole niin helppoa. Se posti toimisto oli
tosi pieni ja vaikka sielä ei montaa ihmistä ollu, niin se oli silti
ihan täynnä. Luukkuja oli kaks, mutta jonot ei liikkunu mihinkään. Meni
noin 45min ennenku lopulta oli mun vuoro. Yritin ensin venäjäks vaan
sanoa että suomeen ja ojentaa kirjettä. No se tietysti heti sano mulle
jotain jota en ymmärtäny ja kysyin että puhuisko se englantia. Ei
puhunu, anto sen kirjeen vaan sille toisen luukun naiselle. Mun takana
oleva mies sano mulle venäjäks että mun pitää mennä siihen toiselle
luukulle, onneks ymmräsin sen. Sitten menin siihen toiselle luukulle, se
nainen höpis mulle hirveesti venäjää. Kysyin siltäkin että osaisko se
englantia, mutta vastaus oli vaan että njet njet. Se mun takana oleva
mies tuli siihen sanomaan että tyttö haluu tän kortin Suomeen. Sitten
sain kolme jotain lappua mitkä mun piti täyttää ja nehän oli tietysti
vaan venäjäks. Kaikki asiakkaat vuorotellen yritti hirveesti auttaa,
mutta kukaan ei oikeen sitä englantia osannu. Onneks siihen lopulta tuli
sellanen nuori tyttö joka osas englantia. Mun piti kirjottaa mun
Venäjän osote ja kun kirjotin sen, niin se postivirkailija ilmotti että
sellasta osotetta ei oo olemassakaan. Sitten se tyttö tuli siihen taas
selvittämään asiaa ja lopulta ne sit kuitenki löys sen osotteen. Sitten
se tyttö täytti jotain kohtia siitä lapusta ja sit mä taas jotain
kohtia. Vähän kyllä epäilyttää että tuleekohan se nyt ikinä perille.
Mutta eikös se ajatus oo tärkein. Illalla opiskelin yhen asukkaan kanssa
venäläisiä sanoja, mutta en tijä kuinka hyvin se meni, koska se ei
osannu kauheen hyvin englantia. Esimerkis tiedän mikä on venäjäks minä
haluan, sit se opetti sen mulle, mutta sano että se tarkottaa I will be.
Alkuun olin että aa, se siis tarkottaa myös sitä, mutta sit se oli
mulle että no sanoppa mulle että I will be tea. Sit olin vähän että
mitä, kunnes tajusin että toi sen will be tarkottaa want. Illalla
hengailtiin taas keittiössä ja sain jälkeen kerran syödä
Turkmenistanilaisten ruokaa (kerran oon syöny venäläisten makaronia ja
nakkeja mutta muuten aina Turkmenistan ruokaa. Nastja lupas viedä mut
nyt viikonloppuna Supermarkettiin, että voisin vihdoin ruveta itekki
kokkailemaan. Mutta siitä ei nyt oo kuulunu mitään, ehkä jatkan siis
pussikeitto tai pummiruoka linjaa) Sitten sinne tuli venäläisiä ja
turkmenistanilaiset katos. Kello vaihtu kakstoista ja sitten alko huuto
ja juhliminen, yhellä meijän kerroslaisella (jonka kanssa en oo kyllä
puhunu kun se ei englantia puhu) oli synttärit, se täytti kaskyt. Se oli
aika hauskaa, kaikki oli omissa kotivaatteissaan, se synttärisankari
esim oli yöhousussa, mutta silti oli suklaata, skumppaa, vermuttia ja
musiikkia. Mäki sain skumppaa ja tanssittiin sitten nitten kanssa. Tässä
lähellä ei kuulemma oo missään mitään klubia, ihmettelin että koulun
vieressä ei oo muka mitään. Mutta eihän sitä näköjään tarvita, 24h
kauppa vieressä, niin kyllähän sinne keittiöön saa vaikka minkälaiset
bileet. Tänään lauantaina tosin kuulemma vasta on ne isommat juhlat.
Mutta nyt kauppaan, jos sieltä löytyis jotain muuta ku pussikeittoa,
mitä voi tehä ilman paistinpannua tai kattilaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti