5.2.2012

En ole koskaan oikein osannut kirjoittaa päiväkirjaa, joten katsotaan mitä tästä tulee. Lähdin siis toissa päivänä vaihto-opiskelu reissulle Pietariin. Suomessa oli todella kylmä ja juna liikenne sekaisin. Allegro tuli Tikkurilan asemalle noin neljäkymmentä minuuttia myöhässä. Varpaisiin sattu ja mietin että miten ikinä tulen pärjäämään Venäjän kylmyydessä, miksi en valinnut vaihtomaaksi jotain lämmintä. Vihdoin se juna kuitenkin tuli ja kolme tuntia kaksikymmentä minuuttia meni hurjan nopeasti. Tavaraa olin pakannut ihan liikaa mukaan, nyt kun katson, niin miksi ihmeessä otin esimerkiksi noin paljon paitoja mukaan. Noh, eipähän ainakaan lopu kesken. Mukana oli matkalaukku, rinkka ja iso olkalaukku, kaikki ihan täyteen tungettuina. Onneksi Sami, poikaystävä joka jäi kotiin maksamaan meidän vuokraa, auttoi tavaroiden raahaamisessa juna-asemalle. Juna asemalle tuli myös äiti, joka toi vielä vähän lisää tavaraa, onneksi ne sai vielä juuri ja juuri survottua mukaan. Sami auttoi nostamaan laukut junaan, mutta sitten sillä tulikin jo kiire ulos junasta. Joku suomalainen mies näki tilanteen ja lupasi auttaa niiden nostamisessa laukkutelineisiin. Samainen mies auttoi rinkan selkään ja laukut alas ja konduktööri auttoi matkalaukun saamisessa ulos. On se kai helppoa olla voimaton nainen.

Hetken ehdin laukkujeni kanssa ihmetellä mihin suuntaan sitä pitäisi lähteä, kun jo reipas poika tuli kysymään minulta olenko Tuuli. Hän otti laukut ja sitten mentiin taksiin. Poika kertoi, että oli juuri palannut Hyvinkäältä jossa oli ollut vaihdossa, oli kuulemma pitänyt meidän koulusta ja Hyvinkäästä todella paljon. Taksi matka oli pitkä, mutta tämä poika, yksi kolmesta tutoristani, kertoi että kierrämme keskustan ruuhkat ja sen takia matka kestää kauan, ei pidä pelästyä. Tultiin asunnolle, ovella on vartija joka ei paljon puhu. Tämän jälkeen on respa, respassa työskentelee ilmeisesti kolme eri naista, joista kukaan ei osaa englantia. Joka kerta kun lähtee asuntolasta ulos, pitää avaimet jättää heille. Tämä rakennus missä asun on ilmeisesti samalla meidän koulun joku kaukaisempi rakennus jossa voi joskus olla tunteja. Täällä on myös kirjasto, ruokala ja kuntosali, mutta ne eivät ole olleet näin viikonloppuisin auki, joten en ole nähnyt niitä vielä. Huone on kahden hengen huone, mutta olen ilmeisesti ulkomaalaisen etuna saanut sen kokonaan itselleni. Täällä on siis kaksi sänkyä, kaksi yöpöytää, yksi isompi pöytä ja yksi tuoli, kaksi ulkovaatekaappia (joten muut vaatteet pidän matkalaukussa), vessa ja suihku. Joka kerroksella on oma yhteinen keittiö jossa on hellat, uuni, pari mikroa ja pari jääkaappia. Sinne pitäisi ostaa omat kattilat, paistinpannut ja kaikki välineet. Yhteinen keittiö on kiva, sillä ensimmäisenä päivänä tutustuinkin siellä melkeen koko kerrokseen.

Ensimmäisen päivän tapahtumista lyhyesti. Tultiin tosiaan Maximin, sen tutorin, kanssa taksilla tänne asuntolaan. Respassa selviteltiin erinäisiä asioita ja respatäti lähti hakemaan Sashan, venäläisen tytön huoneestaan, koska hän osaa kuulemma puhua englantia. Tyttö kertoi että oli juuri tullut puolen vuoden reissulta Egyptistä ja sen kyllä ihonväristä huomasi. Sasha kertoi huoneensa numeron ja sanoi että voin aina tulla koputtelemaan jos tulee jotain kysyttävää. Lähdettiin sitten Maximin kanssa katsomaan missä on lähikauppa, ostettiin jotain perus ruokatarvikkeita ja viereisestä putiikista mulle venäläinen liittymä. Tultiin takaisin asunnolle ja sitten Maximin piti lähteä omiin menoihinsa. Söin ja aloin purkamaan kamoja. Kun olin saanut kamat paikoilleen käynnistin tietokoneen, jos sitä vaikka vähän pelaisi Agry Birdsiä. Ehdin pelata ehkä kaksi kenttää kun oveen koputettiin. Sasha kysyi haluaisinko lähteä teelle. (Meidän keittiössä on kone josta saa nappia painamalla joko kuumaa tai kylmää juomakelpoista vettä. Kuinka kätevää, ei tarvi raahata kaupasta niitä vesipulloja eikä tarvi lämmittää ikinä ite vettä!) Mentiin keittiöön ja sitten siellä olikin joku poika joka halusi viedä minut mukanaan johonkin huoneeseen. Seurasin häntä ja menin huoneeseen johon oli kokoontunut paljon porukkaa. Selvisi että melkeen koko meidän kerros on täynnä turkmenistanlaisia. (Sasha kertoi että ne on kaikki ilmestynyt tänne sillä aikaa kun hän oli reissussa, joten se oli hänelle aika shokki) Loppu illan hengailinkin näiden turkmenistanlaisten kanssa, he olivat juuri kokanneet koko köörille ruokaa ja sain syödä heidän kanssaan. Se oli kanaa, riisiä ja vähän jotain vihanneksia, kuulemma heidän kansallisruokansa. Oli muuten noloa todeta etten ollut koskaan aikasemmin kuullutkaan koko maasta, eikä mulla ollut hajuakaan missä kohtaa karttaa kyseinen maa voisi olla. Ne taas, kun kuuli että olen Suomesta kysyi heti että asunko Helsingissä ja tiesi jopa sen että meille on ihan kohta tulossa uusi presidentti! Myöhemmin ne ties myös Joulupukin ja Nokian,  mutta vähän epäilen että ne on saattanu kyllä urkkia tietoja vähän netistä.

Lauantaina heräsin ovenkoputukseen. Anna, yksi niistä kolmesta tutorista, tuli esittäytymään ja kysyi jos halusin nähdä reitin koululle. Niinpä tulikin äkkilähtö. Koulumatka menee ensin bussilla metroasemalle, metrolla yksi vaihto, jonka jälkeen noin kymmenen minuutin kävelymatka. Ennen lähtöä tätä koulumatkaa oli peloteltu, sanottiin että se kestää puoltoista tuntia. En ottanut aikaa, mutta en  kyllä usko että se niin kauan kesti. Veikkaisin että bussimatka oli alle kymmenen minuuttia ja metro matka korkeintaan kaskyt minuuttia. Se tekee aikalailla saman verran kun mitä mulla Vantaalta kestää Hyvinkäälle kouluun. Kun oltiin kierretty koulun kaikki kerrokset ja huoneet, käytiin ostamassa mulle nettitikku. Jee, nyt voi surffailla kotona. Anna saatto mut vielä takasin kotiin ja sitten alko netin asentaminen. Ohjeet oli vaan venäjäks, mutta onneks siinä oli kuvia eikä oikeen tarvinnu muuta kun tunkea sim-kortti mokkulaan, mokkula kiinni koneeseen ja sen jälkeen siihen saikin valittua kieleks englannin. Surffailin sitten jonkun aikaa, kunnes alkoi hämärtyä ja oli pakko lähteä käymään kaupassa hakemassa ruokaa. Söin ja lähdin keittiöön täyttämään vesipulloa, törmäsin siellä yhteen asukkaaseen joka kutsui mut kasiks teetä juomaan keittiöön. Tulin siis vielä hetkeks koneelle ja sitten lähdin kupin kanssa keittiöön. Sielä menikin sitten taas loppu ilta, porukka vaihteli mutta höpisin aina kaikkien kanssa jota siinä paikalla oli. Hetken oli tosin sellanen tilanne, että siinä oli vaan minä ja kaksi poikaa jotka ei osannut englantia. Mutta se oli hauskaa, ne osotteli esineitä ja kysy mikä se on englanniksi ja sitten sanoin ja sitten ne kerto mikä se on venäjäksi. Yritettiin vähän keskustella mutta ne osas tosiaan saman verran englantia kun mä venäjää, joten jotain yksinkertasta saatiin höpötettyä, mutta ei paljoa. Illalla siihen tuli porukkaa kokkailemaan iltapalaa ja sain siitäkin osani. Oon näköjään hyvä pummi täällä. Yhen aikaan lähin sitten nukkumaan, jota ennen olin katellu kuvia Turkmenistanista. Nätti maa, mutta tosi paljon rajoituksia. Siellä ei saa esim. polttaa eikä juoda ollenkaan, mutta sit niilä on kuulemma kaasu, sähkö ja bensa ilmasta.

Tänään nukuin pitkään ja sitten skypetin vähän Samin kanssa. Olin saanut kotiin kirjeitä Kelalta, mun opintotuki laski parilla kympillä koska vuokra pieneni. Ja mä kun olin käsittäny että ulkomailla ollessa se opintotuki nousis. Nooh, enköhän mä selviä ja jos en, niin aina voi ottaa opintolainaa. Kohta lähden ensimmäistä kertaa yksin seikkailemaan keskustaan. Meen tapaamaan yhtä mun kaverin pikkuserkkua joka on opiskellu yliopistossa suomea. Se ja sen kaveri asu yhen kesän mun kaverin luona ja sen jälkeen ne on aina sillon tällön tullu käymään Suomessa ja me niitten luona Pietarissa, joten sinänsä tää kaupunki on mulle jo tuttu. Vaikkakin oon aina vaan kulkenu muitten perässä, joten en osaa kyllä yhtään täälä yksin liikkua. Illalla varmaan pitää sitten ottaa taas Skypeyhteys Suomeen, kun mun sukulaisilla on siellä vaalivalvojaiset.