Sen lauantain hengailin lopulta vaan kotona. Tänne tuli yhen turkmenistanilaisen serkku käymään, se puhu tosi hyvää englantia, joten juttelin sen kanssa aikalailla koko illan. Sunnuntaina mentiin sitten Leran kanssa kävelemään kaupungille. Ja juuri kun olin menny hehkuttamaan teille keväisiä ja lämpimiä ilmoja. Ajattelin että jätän vihdoin välihousut pois ja vaihdan tumput sormikkaisiin. Mutta vaikka pakkasasteita ei pahemmin ollut, niin siellä oli todella kova ja kylmä tuuli. Oli kiva ja erittäin hyödyllistä kävellä siellä, nyt alan hahmottaa koko keskustan. Mutta oli se kyllä aika tuskaa, varpaita ja sormia ei enää tuntenu ja alko olla sellanen fiilis, että mikä tahansa museo käy. Mentiinkin sitten sellaseen kulttuurimuseoon, joka on kuulemma Pietarin ensimmäinen museo. Koska opiskelijoille lippu oli halvempi, niin Lera näytti sen paikallista opiskelijakorttia ja päätettiin kokeilla näyttää mun Suomalaista opiskelijakorttia, jos siitä nyt muka jotain hyötyä olis. (Oonko kertonu, että tilasin kyllä sen kansaivälisen opiskelijakortin ja vaikka ne lupas mulle, että se kerkii ennenkun lähen, niin eihän se kerennyt kun niillä oli niin paljon uusia opiskelijoita. Vaikka normaalisti se kortti pitää aina noutaa koululta, niin tällä kertaa ne lupas tehdä poikkeuksen ja lähettää sen Suomeen jonnekin. No Sami sitten lähetti sen eteenpäin tänne mulle. Mutta se oli kyllä virhe, jos olis tienny että tää posti on täällä näin hidasta, niin en olis ikinä pyytäny sitä lähettämään sitä tänne. Odottelen sitä nimittäin edelleen. Eikä Samikaan oo saanu sen ystävänpäiväkorttia vielä) Ja se toimi! Sain saman opiskelija-alennuksen silläkin kortilla.
Maanantaina oli sitten koulua 10.30-16.50 eli ihan täyspäivä melkeen. Ensimmäinen tunti oli pienen yrityksen pyörittäminen ja talous. Ilmeni että tämä opettaja ei puhu sanaakaan englantia (paitsi sanan: small business). Tää kurssi on viimesen vuoden opiskelijoille ja siellä onneks onkin opiskelijoita jotka puhuu hyvää englantia. Ne sitten kääns mulle kaiken. Se opettaja oli kyllä sulonen kun yritti selittää mulle jotain käsimerkein ja vähän väliä hoki että ”K sozaleniju (valitettavasti) je parle français.” Eli että puhuu vaan ranskaa sen venäjän lisäksi. Ilmeni että Yana, mun tutor, käy kanssa sitä kurssia, mutta ei vaan nyt ollu tunnilla. Sen tunnin jälkeen mulla oli kaks tuntia markkinointia. Tääkin opettaja ties kyllä paljon sanoja englanniks ja kertokin mulle aina mikä on aihe mistä se puhuu. Mutta ei se lauseita muodostanu. Tältä tunnilta löytyikin sitten kaksi tyttöä jotka oli käyny juuri siellä meijän koulussa. Ja Dasha, toinen näistä tytöistä lupas kääntää ja lähettää mulle sähköpostilla englanniks kaiken sen mitä me oltiin tunnilla käyty. Hullu tyttö! Mutta tosi hyvä mulle, että löytyy noin ahkeria opiskelijoita. Illalla oli taas salin vuoro. Saatiin aikaseks se salibandy turnaus, ai että se oli kivaa! Mulla katkes kynsi ja tuli iso mustelma kynnen alle, mutta ei haittaa. Pienet urheiluhaaverit on ihan sallittuja kun oli niin hyvä peli.
Tiistaina oli taas Small Business tunti. Menin sinne luokkaan ja siellä ei ollu ketään muita kuin minä ja opettaja. Se opettaja ihmetteli venäjäks että missä meidän opiskelijat on. No sitten se avas jonkun Wold tiedoston ja siihen se olikin kirjottanut päivän asiat ensin venäjäks ja sen perään englanniks. Tehtiin sitten vaan niin, että kirjotin vihkoon ne sen englanninkieliset osiot. Niissä ei kyllä välillä ollu mitään järkeä, se oli ilmeisesti käyttäny Google kääntäjää. Vähitellen sinne tunnille alko kuitenkin valua oppilaita ja Yanakin tuli. Tehtiin sitten niin, että Yana kerto mitä niissä venäläisissä osioissa luki ja kirjotin sen. Yana kerto, että kun ne on viimesen vuoden opiskelijoita, niin hyvin voi käydä joskus sillein että tunnille ei tuu ketään. Ne tekee jo töitä niin paljon ja sitten ne tekee niitten lopputyötä, niin nää viimeset tunnit ei enää hirveesti kiinnosta. Tykkäsin kuitenkin tosta tunnista tosi paljon, koska sain höpöttää kunnolla Yanan kanssa. On aina kiva jutella jonkun kanssa jonka kanssa voi jutella vähän enemmänkin kun vaan smalltalkkia. Ja kaiken lisäks Yana kun on mun tutori, niin siltä voi aina kysyä vaikka mitä asioita jotka vaan ihmetyttää. Keskiviikkona mun nimppareiden kunniaks siivosin mun huoneen ja pesin pyykkiä. Se ei ollukkaan niin helppo tehtävä, aamupäivästä ensimmäisen kerran raahasin mun pyykkipussin kellariin, mutta kaikki kolme pesukonetta oli käytössä. Jätin sen pussin ja pesuaineen sinne alas ja ravasin sitten pitkin päivää kattomassa, mutta aina joku oli ehtiny napata sen koneen jos edellinen oli ehtiny pyöriä. Yhessä niissä näky aika ja kun tulin taas kerran alas, niin siinä oli enää 8min jäljellä. Päätin jäädä odottamaan. Istuskelin siellä pyykkituvassa ja sitten se vihdoin piippas että on valmis. Ehdin nousta ylös ja sitten niitten pyykkien omistaja tulikin. Se purki koneen märistä vaatteista ja laitto sinne sitten uuden satsin sisälle. Se siitä odottelusta. Vasta vähän ennen salille menoa sain koneet vihdoin pyörimään. Illalla törmäsin Sahsaan keittiössä, se oli tullu takasin vanhempiensa luota! Oli tosi kiva nähdä sitä, olin jopa huomannu kaipaavani sitä.
Torstai oli täällä miestenpäivä, eli vapaapäivä koulusta ja toimistohommista. (kaupat täällä kuitenkin näköjään kaikki oli auki) Sylapilla, yhdellä turkmenistanilaisista, on auto. Se aina joka perjantai- ja lauantaiyöt ajaa pimeetä taksia työkseen. Torstai aamupäivällä hypättiinkin sitten Sylapin autoon ja suunnattiin kohti lentokenttää. (joka onneks on tässä vieressä) Mun yks koulukaveri Nina tuli moikkaamaan mua kolmeks päiväks. Oli ihan mielettömän kivaa, mäkin sain kolmen päivän loman. Torstaina kävästiin keskustassa, syötiin jossain ravintolassa. Sen jälkeen ei oikeen tiedetty että mitä tehdä ja sää oli erittäin loskanen ja märkä, niin päätettiin lähteä shoppailemaan Kuptsinoon. (Se on mun asunnon lähellä oleva paikka, missä ollaan aina Marian, sen mun kaverin joka on Nastjan pikkuserkku, kanssa käyty shoppailemassa kun ollaan Pietarissa käyty. Kaikki nää venäläiset kyllä ihmettelee, että miks ihmeessä me halutaan siellä syrjäkylässä käydä shoppailemassa kun Pietarin keskusta on täynnä vaikka kuinka isoja ja hienoja ostoskeskuksia. Mutta mitä mä nyt oon täälä pyöriny, niin tykkään siitä Kuptsinosta edelleen eniten.) Joka kerta kun ollaan siellä käyty, niin se ostoskeskus on laajentunut, niin myös nyt. Se on jo ihan valtava ja siellä eksyy todella helposti. Löydettiin Ninalle kumisaappaat, syötiin vähän lisää ja mentiin ruokakaupan kautta takasin kotiin. Kun oltiin Leran kanssa sillon sunnuntaina palattu keskustasta, niin tultiin metrolla Kupsinoon ja otettiin siitä minibussi. Vähän jouduttiin Ninan kanssa seikkailemaan, mutta sen muistikuvan avulla löysin kuin löysinkin sen pysäkin mistä se meijän minibussi lähti. Meidän alakerrassa asuu yks räppäri ja sillä oli illalla keikka jossain baarissa. Sasha oli kertonu mulle siitä edellisenä iltana ja kysyny haluisinko lähteä sinne. Sanoin että jos Nina voi tulla kanssa ja jos Ninaa nyt yhtään kiinnostaa jotku räppibileet, niin olis kyllä hauskaa. Kun päästiin kotiin, niin siellä ne venäläiset oli keittiössä alottelemassa. Liityttiin Ninan kanssa niitten joukkoon. Ne kerto että on lähdössä vasta kaheltatoista ja vähän mietittiin että miten me jaksetaan pysyä hereillä ja miten ihmeessä me päästään sinne ja takasin. Jossain vaiheessa kuitenkin ilmeni että Sylap on kuskina ainakin yhdelle turkmenistanilaiselle pojalle ja sano että se voi heittää myös meidät. Ja vielä ilmaseksi, koska olin antanut hyvät tipit siitä lentokenttäkeikasta. Käytiin vielä kaupan kautta ostamassa matkajuomat. (vaikka ei se matka nyt mikään kamalan pitkä edes ollut. Ainakaan siihen nähden, kuinka mulle oltiin kerrottu että tätä meidän asuntoa lähimaillakaan ei ole yhtäkään klubia.) Ilmeni että yhdentoista jälkeen kaupasta ei saa enää kuohuviiniä, pelkästään mietoja alkoholijuomia. Niitä saa sitten 24h, että en nyt tiedä kuinka hyödyllinen lainsäädäntö toi on. Kun päästiin klubille, niin tunnistin että oon ollut sielä joskus aikaemminkin. Bileissä oli hauskaa, tanssittiin, katottiin keikkaa, ihmeteltiin break-tanssijoita ja piirrettiin graffiteja paperille. Bileitten jälkeen jatkot oli vielä keittiössä. Tehtiin Ninan kanssa herkkuleipiä, sellasia mitä Maria on meille kokkaillu aina kun ollaan oltu täällä, joten se kuulu asiaan. Eli leivät heitettiin paistinpannulle niin, että se juusto sulaa vähän siihen päälle. Nina pummi meijän naapureilta meille vielä kananmuniaki, ai että oli hyvää! Seittemältä mentiin sitten vihdoin nukkumaan, että selvitään seuraavastakin päivästä.
Perjantaina oli taas normaali koulupäivä, joten mentiin koulun ruokalaan aamupalalle. Tarkotus oli sen jälkeen nukkua vielä pienet päikkärit ja lähteä sitten koululle. Mulla ei onneks ollu mitään tunteja, mutta oli tapaaminen meijän Venäjätiimin kanssa siitä kansainvälisyys projektista. Nina onneks kuuluu samaan projektiin, se ei oo samassa tiimissä mun kanssa, mutta sillä on kanssa noi samat kosmetiikat käsiteltävänään, joten sillekki ehkä edes vähän mielenkiintosta nähdä mitä me täällä päässä niistä höpistään. Ja ainakin se näkee meidän koulurakennuksen. Onneks puhelin kuitenkin soi ja Galina ilmotti, että tapaaminen on siirretty tiistaille. Päätettiin sitten skipata päikkärit kokonaan ja suunnata Ermitaasiin. Nyt kun meillä sittenkin oli aikaa käydä siellä. Poikettiin kahvilan kautta ja sitten kohti palatsia. Onneks oltiin Leran kanssa kävelty kaupungilla, koska löydettiin Ermitaasille ihan suoraan. Päätin taas kokeilla jos mun opiskelijakortista olis jotain hyötyä. Opiskelijalta lippu on ilmanen, paikalliselta sen satasen ja jos nyt muistan oikein, niin ulkomaalaiselta kuussataa ruplaa. Ninalla ei ollu opiskelijakorttia, mutta päätin kokeilla näyttää sitä mun suomalaista korttia. Tilasin tiskiltä kaks lippua ja sanoin että toinen on opiskelija ja näytin mun korttia. Ne makso yhteensä sitten 400 ruplaa. En tiedä miten se summa synty, saatiin ehkä molemmat joku ulkomaalaisen opiskelijan hinta? Koluttiin melkeen jokainen huone läpi ja siellä vierähtikin kaksi ja puoli tuntia. Takas tullessa kävästiin ravintolassa, käytiin ihmettelemässä vielä yhtä kirkkoa, sitten taas ravintolaan ja pikkuhiljaa valuttiin takasin kotiin. Loppuilta istuttiin keittiössä, oltiin ihan poikki eilisen juhlimisen jälkeen ja kun vielä oltiin kävelty koko päivä. Onneksi ruokaa kuitenkin saatiin ihan riittävästi. Mahtavaa, että Nina tykkää yhtä paljon syömisestä kun minäkin. Lauantaina loma oli kuitenkin jo ohi ja Nina piti heittää takasin lentokentälle. Ennen iltaa oli pakko nukkua päikkärit, koska sillon olis Sashan läksiäiset ja taas pitäis jaksaa valvoa. Läksiäiset oli hauskat, vaikka Sashaa näky harmittavan vähän. Mutta niinhän sankareita aina. Sain Sashalta rannekorun muistoks. Olin vähän aikasemmin saanu yheltä turkmenistanilaiselta kanssa rannekorun. Nyt harmittelin että ne kaks ei kyllä oikeen sopinu yhteen toistensa kanssa. Mutta myöhemmin tajusin että se on oikeastaan aika kiva. Mulla on ranteessa venäläinen ja turkmenistanilainen koru, ne ei ihan sovi yhteen, mutta siinä ne silti kiltisti on vierekkäin. Vähän niin kuin täällä meillä kotona. Keittiöön tuli illan/yön aikana paljon porukkaa myös meijän alakerrasta, tutustuin mm. yhteen poikaan joka oli ollu kesätöissä Kuopiossa poimimassa mansikoita. Se ei osannu suomeks muuta kun sanan mansikka. Se on jännää, miten vielä kahen aikaan yöllä jengi voi lähteä kauppaan ostamaan lisää juotavaa. Ja vaan venäjällä siihen aikaan päätettiin paistaa lettuja, nyt on kuulemma pliniviikko, oli hyvää. Viideltä oli pakko luovuttaa ja mennä nukkumaan.
Sunnuntaina meijän oli tarkotus Nastjan kanssa mennä leffaan. Se oli bongannu, että yhdessä teatterissa esitetään se Marilyn leffa englanniks puhuttuna (täällä kun tosiaan kaikki aina dupataan). Nähtiin keskustassa ja mentiin syömään. Koska oli kerran pliniviikot, niin oli ihan pakko maistaa plinisusheja. Ne oli hyviä. En muista oonko maininnu meijän mahdollisesta Israelin reissusta? Mulla siis tosiaan oli kolme hyvää kaveria täällä Pietarissa ennen tätä reissua, mutta yksi niistä (Nastja) tekee töitä kokoajan, yksi (Anna) lähti kuukaudeksi äitinsä luokse jonnekkin kauas Venäjälle ja muuttaa sen jälkeen Moskovaan ja kolmas (Olja) muutti Israeliin. Nää on suunnittelemassa reissua Oljan luokse, luultavasti huhtikuussa ja ne kysy mua mukaan. Nyt sitten Nastja sano, että vihdoin on päättäny päivät koska ne sinne menis. Ja tietysti se on juuri se viikko, kun noi suomalaiset opiskelijat tulee tänne ja tehdään sitä projektia. Eli se ainut viikko joka ei mulle käy. Nastja lupas että se voi vielä koittaa kattoa jotain muuta ajankohtaa, mutta toi nyt oli oikeestaan se ainut minkä se vois töistä olla pois. Toivottavasti onnistuu, olis niin mahtavaa lähteä mukaan! Lisäks selvis, että Anna ja sen mies Gardei ei vielä muutakkaan sinne Moskovaan, koska niillä on jotain ongelmia sen muuton kanssa. (mikä ei oo mikään ihme kun kyseessä on Venäjä) Joten Anna onkin täällä mun seurana ainakin maaliskuun, ehkä huhtikuunki. Ja sillä ei oo edes töitä, kun sen oli tarkotus perustaa firma sitten sinne Moskovaan, joten sitä tulee ehkä nyt sit nähtyäkin. Ruuan jälkeen suunnattiin leffateatteriin, mutta ei saatukkaan enää lippuja. Nastja sano että englanniks puhutut leffat ei täällä ikinä oo niin suosittuja ja sen takia ei ollu arvannu että ne liput olis voinu loppua. Käveltiin sitten vaan vähän kaupungilla ja päätettiin mennä kotiin. Illalla menin Leran huoneeseen teelle. Se opetti mulle vähän venäjää ja katottiin kuvia Moskovasta. Puhuttiin että voitais ehkä yhdessä mennä käymään siellä joku kerta, kun se kerran on sieltä kotosin. Oli todella kivaa jutella jonkun kanssa oikeen kunnolla ja saada sellasta venäjän opetusta, että uskoin että nää sanat on varmasti oikeita. Ilta veny kahteen asti, mutta ei haitannu kun oli niin kivaa. Maantanaina tosin sitten alkaisi arki oikeen kunnolla, koulua joka päivä.
Tällä viikolla sitten ilmeni jälleen kerran ongelmia mun viisumin kanssa. Ennen lähtöä mulla oli todella paljon ongelmia sen viisumin kanssa ja välillä epäilin että pääsenkö tänne ollenkaan. Opiskelijaviisumia varten tarvisin kutsun koululta ja sen tekemiseen menee kuukausi. Liian myöhään ruvettiin Suomen päässä sitä hommaa hoitamaan, oma syy tietysti että niin myöhään rupesin asiaa vasta selvittämään, mutta ne varmaan täällä kuitenkin tiesi että sen kutsun tekemiseen menee se kuukausi, niin nekin olisi voinut ehkä kysellä sen viisumin perään. Noh, lopulta mulle tehtiin sitten turismiviisumi. Kaikki oli taas hetken aikaa hyvin, kunnes selvis, että vaikka se turismiviisumi on voimassa marraskuuhun asti, niin silti sillä ei saa olla kuin sen 90 päivää puolen vuoden sisällä maassa. Marian äiti, joka on tehnyt työkseen viisumeita, hoiti sitten lopulta asian niin, että tuun ensin tällä turismiviisumillla ja sitten ne täällä koululla rupee tekemään sitä kutsua. Sitten mun pitää kolmeks arkipäiväks palata jossain välissä Suomeen muuttamaan mun viisumi opiskelijaviisumiksi, että saan olla sen viimeisenkin kuukauden täällä. Nyt yhäkkiä sain sitten Marian äidiltä (onneks sain sen tiedon nyt, enkä vasta sitten kun olin Suomessa vaihtamassa sitä viisumia) että opiskelijaviisumia varten tarvii HIV-todistuksen ja passin on oltava voimassa puoltoista vuotta. Noh, sen todistuksenhan nyt saan jos vaan meen täällä sairaalaan, mutta passi on voimassa vaan vähän reilun vuoden enää. Marian äiti sitten soitti sekä mulle tänne että meijän koululle ja onneksi se sai taas ratkaistua ongelman. Sillon kun palaan Suomeen, niin tehdään mulle taas uudestaan turismiviisumi. Ihanaa, että on joku joka tietää noista asioista ja pystyy vähän järjestelemään niin, että ne onnistuu.
Tiistaina meillä sitten oli se projektitapaaminen. Joudun lähteä kesken markkinointitunnin, enkä oo ihan varma ymmärsikö se opettaja miksi yhtäkkiä poistuin, toivottavasti. Ilmeni, että meijän tiimiin kuulu Renat, poika joka oli käyny Suomessa, josta noi mun Suomen luokkalaiset olikin kertonu. Ja itseasiassa myös Dasha ja Lera oli vähän haukkunu sitä kun se ei osaa englantia, Galina (eli siis se meidän opettaja) oli kuulemma sanonu Leralle että toi Renat on ihan hyödytön. Sen lisäks toinen poika nimeltä Denis, joka puhu vähän parempaa englantia, mutta ei kuitenkaan mitenkään ihmeellisen paljon ja sitten Evgenia, tyttö joka tietää kosmetiikasta paljon, on työskennellyt niitten parissa pitkään. Vaikka Galina oli mulle hehkuttanu, että tää tyttö on tosi löytö, kun se tietää kosmetiikasta ja puhuu hyvää englantia, niin ei se silti paljoa sitä englantia puhunu. Paremmin tosin kun ne pojat. Keskustelu käytiinkin sitten pääasiassa venäjäks ja välillä Galina kääns mulle pääkohtia. Ne rupes sopimaan seuraavaa tapaamista tietysti taas venäjäks. Eli siis kaikkien muiden mielipiteitä kysyttiin paitsi mun. Sitten ne ilmotti että seuraava tapaaminen on maanantaina 12.3. klo 18.20. Sanoin että se on mulle vähän huono, että käviskö mikään muu ajankohta, mutta ei kuulemma käyny koska se oli ainoo joka kävi muille, kun kaikki muut kuitenkin käy töissä. Mulla on siis sillon sitten sellanen päivä, että ensin mulla on yksi tunti yliopistolla (jonne on siis tunnin matka täältä kotoa) sen jälkeen kaksi tuntia täällä kotona ja sitten pitää mennä takasin yliopistolle tohon tapaamiseen. Eikä mulla varmasti sillonkaan vielä oo sitä kuukausilippua julkisiin, eli saan maksaa julkisista neljä (tai oikeestaan kaheksan, koska bussista ja metrosta pitää maksaa erikseen) kertaa sen aikana ja sen lisäks missaan taas salin.
Keskiviikkona mulla oli yks uus tunti, kansantaloutta. Se oli mun lempikurssi tähän mennessä. Opettaja puhu tosi hyvää ja selkeetä englantia. Se kirjotti taululle kaikki englanniks ja ymmärsin tunnista 99%. Kaiken lisäks yks opiskelija oli tehny esityksen Suomalaisista paperi- ja sähköyrityksistä jotka toimii Venäjällä. Täällä kokeet on suullisia ja sen esitelmän jälkeen se opettaja kyseli siltä vielä jotain kysymyksiä, uskon että se oli sen koe tästä kurssista. Koko sen esitelmän ajan se oppilas vähän niinkun selitti mulle niitä asioita ja sitten se opettaja kysy multa että oliko se mun mielestä hyvä. Tuntu jotenkin kivalta, että se oli nähny vaivaa "mun takia". Ainoa huonopuoli tässä tunnissa oli se, että se oli klo 17-18.20 eli missasin just salin. Ne oli kuulemma pelannu taas salibandyä. Torstaina oli kanssa yks uus tunti. Se opettaja printtas mulle jonkun englanninkielisen kirjan organisaatiomalleista ja koko tunnin ajan luin vaan sitä, kun muut jutteli ilmeisesti samasta aiheesta venäjäks. Kun kyseessä oli tollanen ihan oikee asiakirja, niin mun englanninkieli joutu vähän koetuksille. Mutta yllättävän paljon ymmärsin siitä. Pitäis varmaan vaan lukea enempi jotain tollasta tekstiä, niin sais ehkä sitä enkkuakin täällä kehitettyä. Tunnin jälkeen menin näkemään Galinaa. Se kerto, että ne oli vihdoin löytäny mulle venäjän tunteja. Se anto mulle jonkun meidän koulun opettajan puhelinnumeron, joka hoitaa tota asiaa. Samalla se kerto, että se opiskelijan kuukausilippu julkisienliikenteisiin, mitä oon tässä kipeesti odottanut, niin sitä ei voida tehdä ennen kuin mä voin näyttää niille sen mun kansainvälisen opiskelijakortin. (ihan niinku ne ei muka tietäis että oon opiskelija, mutta kai ne taas ottaa siitä kopion ja se pitää lähettää viranomaisille. Kaikki on täällä niin vaikeaa! Ja se pirun posti. Kun ei mulla vieläkään ole sitä kansainvälistä korttia) Eli edelleen saan maksaa jokaisesta matkasta erikseen. Kun pääsin kotiin, soitin sille opettajalle joka hoitaa niitä venäjän tunteja. Se selitti mulle niistä kaikkea ja anto puhelinnumeron siihen yliopistoon, jossa ne tunnit olis. Sinne pitää soittaa sitten huomenna ja sopia kaikki järjestelyt. Olin tyytyväinen, että vihdoin pääsisin opiskelemaan sitä kieltä kunnolla. Kaiken lisäks mun huoneeseen koputetttiin ja Nik toi mulle lahjan. Se oli auttanu yhtä vanhaa opettajaa, joka asuu tässä meijän asuntolassa, kantamaan laukkuja kun ne lähti jonnekkin reissuun. Siitä hyvästä se opettaja oli antanu sille kortin julkiseen liikenteeseen. Nikillä on jo se opiskelija kuukasikortti, joten se toi sen sitten mulle. Siinä oli viistoista kertaa metroon, busseissa se ei toimi.
Perjantain tunti siirtyi keskiviikolle 14.3. (missaan siis sillä viikolla sekä maanantaina, että keskiviikkona salin) eli sain yhden vapaapäivän. Jee, sitä olinkin kaivannut, voisin vaikka kirjottaa vihdoin blogia, tehdä ehkä vähän kouluhommia ja hoitaa kaikkia muita juttuja mitä tässä on nyt rästiin jääny kiireisten viikkojen aikana. Alotin kuitenkin aamun soittamalla niistä venäjän tunneista. No täti ilmotti, että mun pitää tulla käymään siellä että voidaan puhua tarkemmin. Se siitä vapaapäivästä sitten ja niin sitä suunnattiin taas keskustaan. Onneks olin saanu sen kortin, niin ei tarvinnu metroista maksaa. Seikkailin vähän aikaa, että löysin sen toimiston, mutta löysinpä silti. Paikan päällä se nainen sitten ilmoitti että ei niillä kuulemma ookkaan tarjolla yksityistunteja. Niistä yksityistunneista olitiin just sen meidän koulun opettajan kanssa puhuttu, koska sillon saan ne tunnit sovittua kätevästi niin, että ei mene päälle mun muiden tuntien kanssa. Ja muutenkin varmasti parempi mulle, kun mennään tasan siinä tasossa missä mä nyt oon. Sovittiin sitten että meen tiistaina kattomaan yhteen ryhmään, joka on alottanu tammikuussa, että onko se kuinka hyvä taso mulle. Ja tätä kaikkea sehän ei ollu voinu kertoa mulle puhelimessa. Lähdin sitten pois ja harmitti kun ei täällä ikinä mee mikään miten oli kuvitellut. Kaiken lisäks jossain vaiheessa tajusin, että se meidän koulun opettaja oli sanonu että yksityistuntien lisäks niillä on näitä ryhmätunteja, mutta ne on sitten joka päivä. Sen naisen puheista ymmärsin että ne tunnit olis vaan tiistaisin, sillonkin missaisin aina yhen meijän koulun tunnin, mutta aattelin että ehkä se nyt ei oo niin paha, kun kuitenkin haluan oppia tota kieltä. Mutta mitä jos ne tunnit tosiaan onkin joka päivä, en mä nyt kaikilta tunneilta voi olla pois! Oon nyt ollu täällä kuukauden ja seuraava vuokra pitää maksaa. Sitä ei kuulemma voi maksaa kortilla joten päätin, että kun kerran tulin keskustaan, niin voisin mennä nostamaan rahaa sieltä Stokmannin Nordean automaatista, että ei tuu nostopalkkioita. Se matka ei oo mitenkään kamalan pitkä matka, mutta kun sato loskaa, oli kylmä ja kiukutti valmiiksi jo noi venäjän tunnit, niin se matka tuntu todella pitkältä. Ja vihdoin kun pääsin perille, niin siinä Nordean automaatissahan oli tietysti teknienhäiriö. Päätin sitten mennä ostamaan itelleni kaks palloa jäätelöä piristykseks. Ne olikin hyviä ja niitten voimalla jaksoin sitten suunnata takasin kotiin. Sekä mulla, että Samilla on tosiaan ollu nyt kiireisiä viikkoja, joten ei olla pahemmin keretty puhua. Nyt kuitenkin kun pääsin kotiin ja avasin koneen, niin Saminkin oli siellä samaan aikaan. Kummasti se yksi Skype keskustelu piristi taas päivän. Ja sitten lähdinkin jo iloisin mielin salia kohti. Saatiin vielä yhden tytön kanssa erikoislupa jäädä tunniksi sen jälkeen kun sali meni jo kiinni, pelaamaan pingistä. Kun sitten kymmeneltä palasin mun huoneeseen, niin olin saanut neljä puhelua, kaikki Galinalta. Vähän jännitti että mitähän nyt. Soitin takasin ja onneks se vielä siihenkin aikaan vastasi puhelimeen. Nyt kun mä olen sen kuukauden täällä ollut, niin ne oli tajunnut että niittenhän olis pitäny tehdä mulle se rekisteröinti. (mikä pitää siis tehdä jos on yli kolme päivää putkeen Venäjällä ja se pitää tehdä viikon sisällä siitä kun on tullu maihin) Onneks ne oli Suomessa kertonu mulle tästä kun olin hakenu sen viisumin ja olinkin hoitanu tän jo yksin. Josta olin kyllä ilmottanu Galinallekkin sillon. Galina oli tosi helpottunut, kun kuuli että mä oon hoitanut sen, mutta sano että mulle oltiin kuitenkin sovittu tapaaminen jonkun laki ihmisen kanssa maanantaiksi, että sinne on ihan hyvä mennä. Ja luultavasti se rekisteröinti pitää vaihtaa vielä meijän koulunnimiin, koska nythän niillä viranomaisilla olis tieto että asuisin muka jossain ihan muualla. Lisäksi puhuttiin niistä venäjän tunneista ja Galina sano, että laitetaan joku venäläinen sillon maanantaina soittamaan sinne koululle, kyllä niillä pitäis niitä yksityistunteja olla kun se oltiin meijän koululle jo luvattu. Loppuun Galina myös sano, että jos voisin valita kolme, korkeintaan neljä ainetta jotka musta on tähän mennessä ollu kiinnostavimmat. Huhtikuusta alkaen jatkaisin sitten vaan niissä. Yllättävän vaikeeta valita, otanko nyt sellasia joissa se opettaja puhuu englantia ja tajuunkin jotain mistä puhutaan, sellasia missä on kivat opiskelijat ja joilla tunneilla sen takia viihdyn (koska joillan tunneilla on oppilaita, joista kukaan ei puhu englantia ja ne tunnit on aika yksinäisiä), sellasia missä aihe onmielenkiintonen vai sellasia mistä voisin helpoiten sanoa että varmasti saan Suomen koulussa ne hyväks luettua. Mutta kyllä ne tunnit tässä pikkuhiljaa alkaa ehkä hahmottumaan. Mulla on vielä yks aine, jota ei oo ehtiny ees olemaan, sen aihe on kansainvälinen talous joten vois olla sekä mielenkiintoinen, että ehkä toivottavasti myös sellanen jossa opettaja vois tietää jotain kieliäkin? Ajattelin että jos jätän sen siks neljänneks, että meen käymään siellä ja päätän sen tunnin jälkeen että otanko nyt sen vielä senkin, vai en.
Tänään mennään Nastjan kanssa yrittämään sitä leffaa uudestaan. Toivottavasti se olis saanu siirrettyä sitä Israel aikaa! Päätin nyt hyödyntää sen, että nään jotain sellasta ihmistä jonka kanssa voin komminikoida hyvin ja joka osaa paikallista kieltä. Käydään siis samalla ostamassa mulle uus kuukaus tähän mun nettitikkuun ja käydään postissa viemässä yks kirje. (kirjotin mummille ja vaarille kirjeen, koska tehtiin niille joululahjas sellanen kalenteri, missä joka kuussa joku lapsenlapsi lupas tehdä jotain kivaa. Maaliskuussa mä lupasin lähettää kirjeen täältä. Jos sen laittaa tänään 3.3. postiin, niin ehkä toivottavasti se kerkiää vielä tän kuun aikana perille) Annakin palasi eilen Pietariin. Se sano että on nyt alkuun varattu Gardeille, koska ei oo nähny miestään kuukauteen, mutta nähdään kyllä varmasti tässä joskus. Ja ainakin Anna ja Nastja saa nyt paremmin sumplittua sitä Israelia, jos vaikka saatais päivämäärät lyötyä lukkoon (jollekkin muulle ajankohdalle kun mikä niillä nyt oli suunnitelmissa) ja ostettua liput. Osaisin sitten Suomeenkin sanoa, että koska en oo täällä paikalla. Mun perhe nimittäin haluaisi just noihin aikoihin tulla käymään täällä. Tarkotus oli vähän laittaa kuviakin tänne, mutta nyt alkaa olla jo kiire sinne keskustaan. Ehkä vielä joku päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti