Taas on aikaa ehtiny vierähtää siitä kun on viimeeks tullu kirjoteltua. Ja vaikka oonkin saanu vähän kritiikkiä siitä, että kirjotan liian pitkiä tekstejä, niin pahast pelkään, että ei tästäkään sen lyhyempi tule. Mutta yritetään.
Nähtiin siis silloin lauantaina 3.3. Nastjan kanssa keskustassa. Viimekerrasta viisastuneina mentin ekana hakemaan lipu, vaikka ne Nastja oli kyllä varannutkin ne etukäteen. Ja sen jälkeen mentiin syömään. Nastja kerto, että ne oli nyt jo varannu Annan kanssa ne lentoliput, koska se Nastjan loma oli varmistunu. Ja ne nyt sitten lähtee sinne juuri sillon kun ne meijän koululaiset tulee! Hetken harmitti, mutta sitten keksittiin, että kun niiden lopulliset reissupäivät oli nyt 17.-26.4. niin mähän voisin hyvin tulla perästä sitten kun suomalaiset lähtee täältä takasin Suomeen. Ruuan jälkeen mentiin kahville ja Nastja kerto, että Anna tulee sinne moikkaamaan meitä. Se kärsii vielä jetlaakista, kun oli tullut sieltä äitinsä luota (jossa tosiaan oli kaheksan tunnin aika ero) eikä jaksa tulla meijän kanssa leffaan, mutta tulee silti moikkaamaan. Oli ihan mielettömän kiva päivä! Ehkä kivoin tähän mennessä, ilma oli aurinkoinen ja ensimmäinen ihan kunnolla kevään oloinen, todettiin että keskustassa ei oo enää missään luntakaan. Ruoka oli hyvää, oli ihanaa nähdä Annaa pitkästä aikaa, se on aina niin pirtee ja hauska ja sitten vielä kun alko näyttää siltä, että mä lähen sinne Israeliin. Tykkäsin siitä leffastakin tosi paljon.
Sunnutaina täälä oli presidentin vaalit. Nik, se poika joka oli kävässy Tampereella (selitinkö muuten jo, että ei se ollutkaan sielä vaihto-oppilaana, niinkun ekana luulin, vaan niillä oli vaan kahden viikon reissu sinne. Ja se oli sen ensimmäinen reissu ikinä minnekkään ulkomaille ja sen takia se hehkuttaa sitä niin paljon) koputti mun oveen ja kerto että ne on menossa nyt poikien kanssa äänestämään. Jos haluisin, voisin tulla niitten mukaan ja kattoa miten se täällä tapahtuu. Ihan mahtavaa, että sille tuli mieleen kysyä! Illalla käytiin vielä tarkistamassa se kauppa missä melkeen kaikki nää mun naapurit käy. Se on vähän kauempana, mutta sinne menee tästä meijän talon edestä ilmanen bussikyyti. Se onkin sitten iso marketti, josta saa vähän halvemmalla ruokaa ja kaikkea muutakin tavaraa, niinku vaatteita ja kodin koneita.
Maanantaina oli taas kiireinen koulupäivä ja sen lisäksi se tapaaminen meidän koulun laki- ja international osaston kanssa. Ilmeni, että se mun rekisteröinti ei oo virallinen ja että se pitäis vaihtaa tosiaan meidän koulun nimiin. Mutta sovittiin, että mennään nyt sillä vielä jonkun aikaa eteenpäin, että ne nyt selvittelee lisää tätä rekisteröinti hommaa ja ilmottaa sitten mulle. Illalla totesin, että oon tosiaan ollu täällä sen kuukauden, enkä oo vielä kertaakaan käyny shoppailemassa. Päätinkin siis tiistaina tuntien jälkeen suunnata Kuptsinoon. Kävin ensin kuitenkin koulun ruokalassa syömässä ja se olikin hauskaa, eka törmäsin ruokajonossa Nikiin, joka sitten jonotti mun kanssa vaikka ei ollu ite syömässä. Sitten bongasin Leran istumasta sieltä ja menin sen viereen istumaan. Kun olin syöny ja Lera lähteny tunnilleen, niin löysin Sylapin ja Gerzekin, menin sitten vielä niitten viereen istumaan. Ne oli ostanu itelleen jotain piirakoita ja tarjos mulle. Pakkohan niitäkin oli maistaa vaikka just olin syöny. Se oli hauskaa, kaikille näille neljälle kun kerroin, että oon menossa Kuptsinoon shoppailemaan, niin ne suositteli jotain ihan muuta paikkaa. Kun sanoin, että haluun mennä Kuptsinoon, kun en oo sielä vielä kerenny shoppailemaan, niin ne kaikki piti mua ihan tyhmänä. Lopulta pääsin sitten itse asiaan. Meni pitkään ennenkuin sain ostettua mitään. Normaalisti kun on reissussa, ei niin paljon mieti niitä hintoja, ajattelee vaan että tää on kiva ja tätä en enää koskaan muulloin voi ostaa joten nyt se on ostettava. Nyt oli kuitenkin iskeny piheys. Lopppujen lopuks sain kuitenkin ihan hyvän saldon: yhet aurinkolasit (niitä oikeesti tarvii jo, jee!), yhet leggingsit/mustat suorat housut (tosi kivat! tosin niissä on sellaset ihme kultaset härpäkkeet, mutta ne ei onneks näy kun on niin ylhäällä), sellaset siniset vähän paksummat leggingsit, valkonen neule ja sitten sellanen aivan ihana paita/mekko (joka oli tosin ehkä vähän liian kallis, mutta oli se silti pakko ottaa mukaan). Ja että varmasti olis tuhlattu tarpeeks rahaa sille päivälle, niin illlalla ostin sitten vielä lentoliput sinne Israeliin. Löysin ihan hyvään hintaan sellasen paketin, missä mulla oli samaa paluu lento tyttöjen kanssa, niin pakkohan se oli ottaa. Molemmissa suunnissa on vaihto Moskovassa, joten näänpähän sitten senkin lentokentän samalla.
Keskiviikkona olin ensimmäistä kertaa myöhässä tunnilta. Olin luullut laittavani herätyskellon torkulle, mutta olinkin ilmeisesti sammuttanu sen kokonaan. Onneksi sain lentoyhtiöltä vahvistus viestin mun lentolipuista ja heräsin siihen klo 8.30. Tunnit alko ysiltä, joten ei ollu enää toivoakaan keretä siihen. Pääsin paikalle sitten joskus vähän ennen kymmentä. Lera oli kysyny multa haluisinko mennä kattomaan sen ja sen kaverin kanssa Artist leffan, koska sehän on mykkä leffa, niin mäkin ymmärtäisin. Ja tottakaihan mä halusin. Sovittiin tapaaminen klo 17.00 keskustaan, mun tunnit loppu jo 11.50 joten siinä oli sitten jonkun verran aikaa kulutettavana. Mutta sehän meni helposti. Seuraavana päivänä olis naisten päivä ja kun tunti loppu ja astuin luokasta ulos, niin kuulukin musiikkia. Musiikki tuli meijän koulun auditoriosta, jossa oli jonkinlainen naistepäivän tapahtuma käynnissä. Kurkin siitä ovesta (lasiovi) sisälle ja sitten joku tyttö avast oven ja sano että tuu ihmeessä sisälle. Sielä oli kaikkia oppilaitten esityksiä ja jaettiin paljon kukkia. Miten yhessä koulussa voikaan olla niin monta oppilasta jotka osaa laulaa! Ja vielä niin hyvin. Olin aika vaikuttunu. Kun se tilaisuus loppu, ajattelin mennä syömään, mutta ruokala olikin suljettu ja sielä oli joku yksityis skumppatilaisuus. Päätin sitten mennä moikkaamaan Galinaa, jos sillä olis vaikka jotain lisätietoa siitä rekisteröinnistä tai mun venäjän tunneista. Se oli kuitenkin jo lähtenyt, mutta sielä huoneessa oli mun Management opettaja(tar). Se kutsu mut sisälle sinne opettajan huoneeseen ja tarjos teetä ja konvehteja. (ja se huone olikin niitä konvehteja ja kukkia täynnä, siinä huoneessa on vaan nais opettajia ja kaikki oli näköjään saanu paljon lahjoja) Höpistiin smalltalkkia ja välillä sinne aina pamahti joku opettaja toivottamaan meille hyvää naisten päivää ja yheltä saatiin molemmat sellaset isot suklaa kolikot. Sitten kun teet oli juotu ja suklaata syöty paljon, anto se opettaja mulle vielä sen ruusukimpusta yhen ruusun. Sano että jokaisella naisella pitää olla tänään vähintään yks kukka. Sen jälkeen suuntasin vielä hetkeks kirjastoon koneelle ja sen jälkeen ajattelin suunnata sitten johonki ravintolaan. Kirjastossa törmäsin Guzeliin. (siihen turkmenistanlaiseen tyttöön, jonka kanssa meilla oli alkuun niitä venäjän tunteja, nyt ei kyllä oo ollu pitkään aikaan ja on melkeen ikävä sitä tyttöä) Sillä oli joku koe menossa. Ne kerto mulle, että kirjasto on periaatteessa jo suljettu naisten päivän takia, mutta voin olla sielä sen aikaa, kun ne tekee sitä koetta. Sinne tuli vielä joku poika tekemään myös sitä koetta. Sillä oli mukanaan konvehteja joita tarjos opettajalle ja mulle ja Guselille. Kun ne sai kokeensa tehtyä sovittiin Guzelin kanssa että mennään yhdessä ravintolaan. Oli tosi kivaa! Ei olla kuitenkaan koskaan aikasemmin tehty mitään koulun tai kodin ulkopuolella. Ja siitä sitten leffaan. Leffateatteri oli tosi hieno, se onkin kuulemma vanha teatteri. Eihän me oltu tajuttu, että mykkäelokuvissa on ne välitekstit ja nehän oli tietysti vaan venäjäks. Lera parka joutu sitten kääntämään mulle koko leffan. Vähän tuntu pahalta muitten katsojien puolesta, mutta onneks just meijän vieressä, edessä tai edes takana ei istunu ketään. Ja kyllä sielä jengi vastaili puhelimiin ja höpis jotain muuta, että ei ees oltu niin pahoja. Tääki leffa oli ihan mielettömän hyvä! Voisin käydä kattomassa vaikka uudestaan joskus. Tultiin Leran kanssa junalla kotiin, joten nyt on sekin sitten koettu. Lipun myyjä sanoi, että koska mulla ei oo venäläistä opiskelijakorttia, niin se ei oikeesti vois myydä mulle lippua, mutta naistenpäivän kunniaks sain sellasen kuitenkin. Illalla opiskeltiin vielä Leran kanssa vähän venäjääkin.
Itse naistenpäivä olikin sitten ehkä reissun tylsin päivä. Talo oli ihan tyhjä, kaikki oli varmaan jossain viettämässä kyseistä päivää. Pyörin sitten koneella ja keittiössä koko päivän. Puhein soi ja sielä oli yks opettaja johon olin törmänny kerran koulussa. Se sano mulle jotain venäjäks ja kun kerroin etten ymmärrä venäjää, niin se vaihto englanniks. Vaihdettiin numeroita, koska se kerto että työskentelee kanssa kansaivälisissä jutuissa ja että jos mulle ikinä tulee jotain ongelmia, niin voin soittaa sille. No nyt se sitten soitti ja toivotti hyvää naistenpäivää. Kerto, että on menossa teatteriin ja kysy jos haluisin tulla mukaan. Mietin, että onko tää nyt vaan perus kohteliasta venäläistä meininkiä kiltiltä opettajalta, mutta kieltäydyin silti kohteliaasti. Illalla Nik pamahti keittiöön ja kerto että ne on tekemässä sushia ja kun se kuuli että mä oon tehny niitä aikasemminkin, niin se pyys mua attamaan. Se on kerran aikasemmin tehny sen tyttöystävän kanssa, mutta ei oikeen muista enää miten se tapahtu. Tää pelastiki mun naisten päivän! Oli hauskaa ja susheista tuli tosi hyviä, vaikka niillä ei ollukkaan etikkaa ja riisi läntättiin leville ihan kuumana. (ne sitten vähän hajoili syödessä, mutta makuhan on tärkein) Poikien huoneessa on (pieni ja huono) telkkari ja sieltä tuli missikisat. Katottiin sitten ne vielä. Alkuun niitä tyttöjä oli ihan mielettömästi! Jokaisesta Venäjän osasta, mutta niitä tippu kokoajan pois, joka kierroksella.
Perjantaikin (niinkun myös se torstai) oli virallinen vapaapäivä naistenpäivän takia. Löysin V Kontaktesta (en muista olenko maininnut, että liityin venäläisten Facebookkiin, koska kuulemma kukaan venäläinen ei oo Facebookissa koska niillä on V Kontakte) ominaisuuden, että sä voit hakea biisejä ja tehdä niistä oman soittolistan. Aamupäivä menikin sitten musiikkia kuunnellessa ja nyt mulla löytyykin yli 300 biisiä sieltä. Sieltä löyty melkeen kaikki suomalaisetki biisit mitä hain! Ja kun oli tanssifiilis varmasti viritetty kuntoon, niin sitten suuntasinkin keskustaan. Näin Nastjan metro asemalla ja mentiin siitä Sashalle, yhelle noitten tyttöjen kaverille joka on kanssa opiskellu suomea ja oli niitten kanssa Joensuussa sillon aikoinaan vaihdossa. Sielä oli mun, Nastjan, Annan ja Sashan lisäks Sashan veli ja Sashan joku kaveri joka oli myös joskus opiskellu suomea. Se Sahsan veli olikin siis ainut joka ei osannu suomea. Mutta vaikka nää kaikki on viis vuotta yliopistossa sitä kieltä opiskellu, niin hyvin ne on kaiken unohtanu kun ei oo käyttäny. Vaikka kyllä se varmaan sieltä tulis jos ne vaan yrittäis. Kaikki kuitenkin muisti miten sanotaan Perinteinen suomalainen. Sitten sinne tuli käymään myös Sashan veljen kavereita ja yks tyttö niistä puhukin tosi hyvää englantia. Se sano että vois järjestää meijät ehkä johonki luxus klubille. Mutta se ei sit onnistunukkaan ja sitten Sashan veli kavereineen lähti jonnekki muualle. Selvis, että se tyttö tuli toiseks Venäjän huippumallihaussa ja sentakia pääsee noihin vippipaikkoihin. Ja sitten se Sashan kaverikin karkas. Me neljä sitten siinä pohdittiin, että mihin mentäis. Päätettiin mennä samaan paikkaan, missä oltiin viettämässä Annan synttäreitä. Ja taas oli hauskaa. Joku poika kysy multa tiskillä että mistä päin oon kotosin ja ruvettiin sitten höpisemään. Yhtäkkiä Anna pamahti paikalle ja oli sille pojalle englanniks että kuule, Tuulilla on poikaystävä ja se sen poikaystävä on ihan mahtava. Sitten se vaan rupes hehkuttamaan Samia sille pojalle. Vähän sen jälkeen Gardei, Annan aviomies ilmesty sinne vaikka sen piti olla jossain toisessa kaupungissa työmatkalla. Oli tosi kiva nähdä sitäkin, vaikka se ei tainnu olla niin innoissaan nähdessään meitä, koska oltiin ehditty jo jonkin aikaa alotella. Se vei sitten Annan kotiin ja vähän sen jälkeen päätettiin me loputkin lähteä (kello tais olla jotain yli viis siinä vaiheessa) ja onneks lähettiinkin. Koska koko lauantai menikin sitten eilisestä toipuessa. Menin Nastjalle yöksi, koska yö aikaan en oikeen pääse mitenkään kotiin. Kyllä harmitti kun tarjolla oli vaikka mitä ihania venäläisiä kotiruokia, mutta ei se ruoka maistunu koko päivänä.
Sunnutainakaan ei ollu vielä mikään maailman virkein olo. Tulin kotiin ja menin suoraan päikkäreille. Illemmalla kun avasin koneen, niin yksi mun, miten sitä nyt kuvailis, tuttu (tunnetaan koska meidän äidit on kavereita ja nähdään aina kerran vuodessa sellasella porukalla, joka koostuu äitin kaveriporukasta, jotka on kaikki saanu ensimmäisen lapsensa vuonna 1987) oli laittanut viestiä, että on käymässä Pietarissa, jos haluisin vaikka nähdä. Se oli laittanu viestiin mukaan puhelinnumeronsa, joten laitoin sitten tekstarilla kyselyä, että onko se vielä täällä. Kertoi olevansa vielä sunnutain ja maanantaina lähtis takasin. Ne oli menossa kattomaan jalkapalloa ja sen jälkeen syömään, kysy jos haluisin tulla mukaan. Jalkapalloon en kyllä jaksais lähteä, mutta se syöminen vois ollakki ihan kiva. Jäin miettimään asiaa, koska nyt ei ollu voimia ainakaan lähteä minnekkään. Sitten kuulin, että koska perjantaina ei ollu salia naistenpäivä vapaiden takia, niin meillä on se nyt sunnutai iltana. Ja koska tiesin, että ens viikolla en pääse salilla maantaina, keskiviikkona, enkä luultavasti perjantainakaan (eli en siis ollenkaan) niin olin tosi tyytyväinen. Päätin siis jättää välistä kaupungille raahautumisen ja mennä mielummin urheilemaan. (oon mä täällä johonkin suuntaan muuttunut kun valitsen ruuasta ja salista mielummin sen jälkimmäisen) Vedinkin salilla sitten tosi hyvän treenin. Kun tulin salilta keittiöön, niin sielä olikin käynnissä yhden turkmenistanlaisen tytön synttärit. Ne oli järjestäny sille yllätyksen. Pöytä oli täynnä vaikka mitä herkkuja ja niitä tungettiin heti mullekkin. Ja hyvää oli. Ja just kun väki alko poistumaan keittiöstä, niin mun puhelin soi. Toivon (sen mun tutun) kaveri soitti ja ylipuhu mut lähtemään niitten kanssa ulos. Ja pian sitä oltiinkin taas metrossa. Mietin kyllä jonkun aikaa, että tää oli kyllä tyhmin idea mitä oon tän reissu aikana tehny. Lähteä nyt sunnuntaina myöhään illalla yksin seikkailemana keskustaan, en tidä tarkalleen missä ne pojat ees on. Ja maantaina on vielä koulua. Onneks kuitenkin löysin oikeen paikan hienosti ja oon kyllä ihan tyytyväinen että menin. Oli kiva jutella taas suomea ja tutustua vähän paremmin Toivoonkin. Vaikkakin välillä ne puhu kyllä niin viisaita, että tuntu että oon ymmärtäny enempi englannin tai venäjäjän kielisistä keskusteluista. Ja tunsin itteni melko tyhmäksi. Mutta ehkä niitten viisaat keskustelut johtu vaan siitä niitten neljän päivän putkesta. Ja mun onneks niitten neljän päivän putki alkokin jo painaa ja muutaman oluen jälkeen ne jo toteskin, että vois mennä nukkumaan. Menin niitten kanssa sen Toivon kaverin asunnolle yöksi. Juho, se Toivon kaveri kävi hakemassa meille vielä Subitki iltapalaks. Ja aamulla Toivo kerkes junaan ja mä tunneille, eli kaikki meni hyvin. Unohdin tosin siinä äkkilähdössä mun rannekellon sinne, mutta onhapan tekosyy nähdä sitä Juhoakin uudestaan. Nyt kun kerran tunnen yhden suomalaisenkin täältä.
Maanantaina alkokin sitten oikeen kunnon kiire viikko ja sekin melko väsyneenä. Koko maanantai meni opiskellessa ja kun meillä oli projektitapaaminen, niin jokainen sielä vuorotellen huomattiki mulle, että näytän aika väsyneeltä. Tiistai oli viikon ainut vapaapäivä, mutta se tarkottikin siis sitä, että piti tehdä kaikki rästissä olevat kouluhommat ja selvitellä kaikkia maailman asioita. Maantaina Galina oli kertonu mulle, että keskiviikkona meillä on koululla joku tapaaminen ja pyys, että väsäisin jonkun esitelmän meijän koulusta sinne. Sillon sain myös tiedon, että mun venäjän tunnit alkais vihdoin seuraavalla viikolla! Ja lisäks sain vielä puhelun siltä tanssitytöltä, torstaina meillä alkais tanssitunnitkin, kivaa! Keskiviikkona menin sitten pitämään sen esitelmän, jonka jälkeen jäin kuuntelemaan muita esityksiä, joista en tajunnu mitään. Jäi vähän epäselväks, että mikä sen tapahtuman pointti ees oli. Jouduin lähtemään sieltä kesken, koska piti mennä keskustaan allekkirjottamaan sopimus ja maksamaan ne mun venäjän tunnit. Yana tuli mukaan ja onneks, koska jos halus maksaa kortilla, niin piti mennä johonkin ihan toiseen rakennukseen ja maksaa sielä ja tulla sitten kuitin kanssa takasin. En olis ikinä löytäny sitä paikkaa yksinäni. Sen jälkeen palasin takasin koululle kuulemaan lisätietoja siitä rekisteröinnistä. Ne kerto, että ne voi tehdä sen rekisteröinnin, niin mulla täytyy olla opiskelijaviisumi. Ja että se pitäis käydä mahdollisimman nopeesti Suomessa vaihtamassa. Kyllä taas kiukutti. Just kun venäjän tunnit on alkamassa (ja ehdin jo maksaa jokasesta tunnista) ja tanssitunnit ja kaikki ja sitten mun pitäis mennä Suomeen. Ja että mä saan opiskelijaviisumin, niin tosiaan tarvin lisäks sen HIV-todistuksen ja kokonaan uuden passin. Jäin seisomaan siihen hissien eteen enkä tienny minne liikkua kun harmitti niin paljon. Kuinka paljon tää kaikki tulis maksamaan, hei hei säästörahat. Päätin mennä ruokalaan ostamaan jotain hyvää. Päätin sitten että en nyt jaksa pilata mun päivää tällä, koska luultavasti tähän tulee vielä jotain muutoksia. Ja menin jo paljon paremmin mielin ekonomia tunnille. Niillä oli sielä taas esitelmä Suomesta ja lopputunti vaan keskusteltiin Suomesta ja siitä että missä mä asun ja mitä täällä teen. Ja missä päin Suomea meijän muut luokkalaiset ja opettaja on käyny. Koska salille en kerkeis enää kuitenkaan, niin menin nyt sitten vihdoin ostamaan mun kummipojalle nimiäislahjan. Myyjä ei osannu englantia, mutta kommunikoitiin hienosti. Ja kysyin siltä jopa kaiverrusta. Se kerto että ne ei sielä liikkeessä tee, mutta anto mulle käyntikortin jossa tekee.
Torstaina meillä piti sitten olla Skype tapaaminen suomen projektitiimin kanssa. Kävin syömässä sitä ennen ja tulin koneelle odottelemaan. Mutta ketään ei kuulunu. Onneks yks mun luokkalainen ilmaantu Facebookkiin ja kysyin siltä. Tapaaminen olikin peruttu. Puol tuntia oli ehtiny hurahtaa, mutta mulla oli siis puoltuntia ylimäärästä aikaa. Päätin pistää juoksuksi ja koittaa siinä ajassa käydä hoitamassa sen kaiverruksen ennen tuntia. Se paikka oli sellanen ihan pieni koppi, missä istu vanha mies. Kun kysyin siltä, että puhuuko se englantia, sen hymy nous korviin ja se kerto englanniks oman nimensä ja että on kotosin Lengingradista. Siinä olikin melkeen kaikki mitä se englanniks osas sanoa, mutta se oli niin onnellinen että oli saanu sanoa sen. Sulonen pappa. Ja sain hienon kaiverruksenkin. Sitten pitikin juosta taas tunnille. Myöhästyin viis minuuttia, mutta se oli täydellinen ajotus, koska juuri sillon meijän opettaja tuli siihen. Se kerto että tunti on peruttu, koska ne oli eilen ollu jossain messuilla. Palasin sitten kotiin ja mulla oli jopa vähän aikaa ihan vaan olla ennen sitä tanssituntia. Ja se tanssitunti oli ihan mielettömän kiva! Eka meitä oli vaan minä, se tanssityttö ja yks sen kaveri. Lämmiteltiin ja tehtiin jotain perus liikkeitä. Sitten sinne pikkuhiljaa rupes valumaan poikia. Ja loppujenlopuks meitä oli kolme tyttöä ja kolme poikaa. Ja vitsi ne kaikki oli hyviä tanssioita! Tunsin itteni kyllä niin jäykäks niitten seurassa. Natasha, se tanssityttö kerto, että on lähdössä Saksaan, joten ei pääse mukaan kahteen seuraavaan kertaan. Vaihdettiin sitten numeroita yhden niistä pojista kanssa, jos tulee jotain uutta tietoa tanssitunnteista tai jostain muista. Ja kun se asuu tässä meidän asuntolassakin, niin voidaan pitää yhteyttä. Se tosin ei puhunu kauheen hyvää englantia.
Perjantaina istuin aamupäivän koneella ja Maria oli sielä samaan aikaan. Oli ihan mielettömän kiva jutella sen kanssa pitkästä aikaa. Oon ollu vähän huolissani Samista, kun se on nyt ollu kipeenä. Mutta Maria sai olon helpottumaan. Onhan sillä sielä mahtavat tukijoukot. Sitten kuunneltiin vanhoja musiikkeja ja rupes taas jammailuttamaan. Illemmalla näin Annaa, mentiin käymään modernin taiteen museossa. Se rakennus oli tosi hieno, mutta sielä oli just vaihtumassa näyttelyt, joten päästiin vaan kattomaan yhtä. Sielä oli valokuvia luonnosta ja eläimistä. Kuulosti alkuun tosi tylsältä aiheelta, mutta ne kuvat oli kyllä mielettömän hienoja. Oli ollu joku valokuvauskilpailu ja nää jotka oli sielä näyttelyssä, oli kaikki osallistunu siihen. Sen jälkeen mentiin ettimään ravintolaa jossa olis tilaa, mutta kaikki tuntu olevan täynnä. Vihdoin pästiin Italialaiseen ravintolaan sisälle. Sinne tuli myös Julia, noitten tyttöjen opiskelukaveri joka oli niitten kanssa sielä Joensuussa. Nekään ei ollu nähny pitkään aikaan, mutta nyt se Julia oli ruvennu kaipaamaan Suomi aikoja ja vielä kun se kuuli että mä oon nyt täällä, niin nähtiin sitten. Kun oltiin syöty ja vaihdettu kuulumisia, käytiin juomassa vielä yhet jossain viereisessä ravintolassa ja sen jälkeen kotiin nukkumaan. Anna lähti toiseen suuntaan, koska se meni eri metro asemalle, me käveltiin Julian kanssa keskustan läpi. Julia kertoi, että siinä matkanvarrella on sellanen ostoshalli joka on ollu pitkään remontissa, mutta nyt se on taas avattu. Että voitais käydä kattomassa millanen se on. Ja sehän oli hieno, sielä oli ovimiehet ja kaikki. Sielä oli erilaisia kojuja, esim. suklaa (jossa oli omat suklaaputoukset), kaviari ja macaroni. Kuinka mahtavaa, mun kaverit on sunnuntaina tulossa tänne käymään ja ne on molemmat asunu Pariisissa, eli on macaroni faneja. Nyt tiedän mihin ainakin ne vien.
Lauantaina pesin pyykkiä ja selvittelin taas kaiken maailman asioita. Illalla menin käymään Leran enkun tunnilla. (oonko kertonut, että se opettaa englantia?) se pyys mua käymään yhdellä tunnilla, koska sen oppilas on sellanen reilu kolmekymppinen mies, joka osaa kyllä niitä sanoja, mutta ei oikeen puhu. Niin se pyys että mä tulisin käymään, niin se tajuais että ei voi käyyttää aina niitä venäläisiä sanoja. Se oli hauskaa, tehtiin erilaisia tehtäviä ja niitten tehtivien ohjeitten mukaan höpistiin myös small talkkia. Hienostihan se englanti siltäkin tuli. Ja kun tunti loppu ja mies poistu, niin jäätiin vielä Leran kanssa juomaan teetä, syömään suklaata ja purkamaan murheita. Silläkin on ongelmia viisuminsa kanssa, koska se on lähdössä Englantiin vaihtoon kesäks. Oli kivaa valittaa jollekki joka ties täsmälleen kuinka vaikeeta nää viisumijutut on. Sillä oli kanssa jotain ongelmia sen poikaystävän kanssa ja mä olin huolissani Samista, joten päästiin höpisemään niistäkin. Helpottavaa kun täälä asunnossakin on joku jonka kanssa voi oikeesti puhua asioista.
Sunnutai lukeutuu kyllä kanssa niihin reissun parhaimpiin päiviin. Aamulla oli kylmä ja kun odottelin tyttöjä Iisakin aukiolla, niin manasin kun tuli puettua ihan liian vähän vaatetta päällä. Miten tuun selviimään tästä kaupunki kierroksesta. Mutta tytöt toi mukanaan auringon. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa ystäviä ja puhua taas Suomea. Ilma muuttui ihanan aurinkoiseks ja lämpimäks ja ulkona oli tosi mukava olla. Kierreltiin taas ympäri kaupunkia ja jälleen kerran opin tuntemaan tota keskustaa paremmin. Syötiin tyttöjen kanssa paljon ja hyviä ruokia. Borsh-keittoa, pelmeneitä, blinejä, sushia, sellasia jotain blinien tapasia kääryleitä ja niitä macaroneja. Ja ai että oli kyllä hyviä! Käytiin hakemassa toisetkin satsit macaroneja, kun oli pakko päästä maistamaan muitakin makuja. Piskejä (venäläisiä munkkeja, joita en oo tällä reissulla syöny vielä kertaakaan) oli tarkotus kanssa ostaa yhdestä ravintolasta. Se ravintola oli jaettu kahteen osaan, toisesta sai suolaset ruuat ja toisesta piskit. Otettiin sitten eka suolaset ja kun mä olin lompakko kädessä lähössä hakemaan piskejä, niin sellanen mies pamahti siihen meijän viereen. Se kerto että tää ravintola on huonoin mahollinen paikka kokeilla venäläistä keittiötä, että täällä käy vaan köyhät työläiset. Ja kun se oli siinä aikansa mollannu tätä paikkaa, niin päätettiin sitten jättää piskit ostamatta ja siirtyä eteenpän. Päivän päätteeks käytiin vielä ostamassa tytöille (ja mulle kanssa) laivaevääks Subit. Oon himoinnu niitä täällä, mutta en oo uskaltanu mennä ostamaan, koska siinä pitää puhua niin paljon. Hienosti me se kuitenki hoidettiin. (tosin saatto johtua myös siitä, että oltiin keskustassa jossa ne puhuukin sitä englantia) Ja sielä oli merenherkkuja, paras Subi mitä Suomessa oli, ennnenku ne poisti sen markkinoilta. Palasin kotiin todella väsyneenä, kun oli koko päivä tullut käveltyä ja avasin mun subin. Meillä olikin vaihtunu Vuokon kanssa ja mulla olikin kana. Mutta ei se haitannu, hyvää se oli silti ja nyt uskallan jo itekkin käydä hakemassa sen merenherkut. Voisin jopa koittaa kokeilla tossa mun lähimmän metroaseman luona, jossa ne ei kyllä varmasti puhu englantia. Ja sitten ysin jälkeen meninkin jo nukkumaan.
Maanataina suuntasin sitten hyvin nukkuneena ensimmäiselle venäjän tunnille. Ne mun tunnit on Gallerian, Pietarin suurimman (ja uusimman) ostoskeskuksen takana, joten tulee nyt ehkä joskus käytyä sitten sieläkin. Tunti oli tosi kiva, se opettaja oli todella mukava ja mun lisäks sillä tunnilla on joku jenkkipoika, mutta se on nyt kipeenä, niin sain ihan yksityis opetusta. Siltä tunnilta suuntasin sitten meidän omaan kouluun, jossa oli luvassa markkinointia 12-16.50. Höpistiin Dashan (sen tytön joka on tässä meijän projektissa mukana, ei tosin meijän ryhmässä) kanssa koko tunti kaikkea mahollista ja oli kivaa. Se on opiskellu kanssa joskus Suomea, koska on asunu Karjalassa. Tauolla menin hakemaan mun kutsun sitä viisumia varten. Ne sitten sielä kerto, että ei sitä viisumia oo pakko nyt heti muuttaa. Mikä oli tosi hyvä uutinen, voin siis tehdä sen vaihdon vasta sitten toukokuun alussa, niinkun oli tarkotus. Lisäks ne sano, että ei mun oo pakko ees tehdä sitä opiskelijaviisumia (vaikka sano kyllä useaan otteeseen, että se olis ehdottomasti parempi jos tekisin sen). Mulla on nyt tässä sitten kuukaus aikaa päättää, että teenkö halvemman ja huomattavasti helpomman viisumin, vai sen mikä periaatteessa laillisesti pitäis tehdä. Jos teen sen kulttuuriviisumin, niin se on vaan kaks kerta viisumi ja toinen niistä kerroista menee siihen, kun tuun Suomeen kattomaan MM lätkää (jee! Sain synttärilahjaks liput semifinaaleihin) mutta toinen tuskin kuluu siinä sen yhden kuukauden aikana, joten sen vois sitten säästää vielä johonkin kesäreissuun. Se opiskelijaviisumi olis multiviisumi (sain esin tiedon, että se olis ykskerta viisumi, ja sillon oli jo varma että teen kyllä kulttuuriviisumin, koska muuten en pääsis kattomaan sitä jääkiekkoa. Mutta sitten se tieto korjaantu) joten voisin poistua ja palata maasta niin paljon kun haluiaisin, mutta 7.6. jälkeen se viisumi ei sitten enää oo voimassa. Noh, katellaan mitä teen.
Oltiin sovittu sen tanssipojan kanssa, että nähtäis sillon su iltana, mutta kun tosiaan olin niin väsyny ja se sano vapautuvansa vasta joskus kympin aikaan, niin jouduin tekemään oharit. Mutta korjasin tilanteen ja soitin sille sitten nyt maantai iltana. Istuttiin sen huoneessa, juotiin teetä ja katottiin erilaisia tanssivideoita. Google translatori oli taustalla ja hauskaa oli.
Tänään mulla oli venäjäntunnit 11.20-15.10. Siinä välissä oli 40min ruokatauko. Tossa rakennuksessa ei oo mitään omaa ruokalaa, joten menin sitten Galleriaan syömään. Kyllä se ostari näytti sellaselta, että haluun ehkä sinnekki shoppailemaan joskus! (voikun sitä rahaa olis rajattomasti) Sen jälkeen yritin käydä ostamassa mulle venäjän kirjaa, mutta se oli loppu joka paikasta. Sitten tulinki kotiin kirjottelemaan sähköposteja. Sain kutsun (tai en kyllä virallisesti vielä saanu) yksiin juhliin. Ihan mahtavaa, juhlat on aina niin kivoja! Hyvää ruokaa ja ilosia ihmisiä. Ja ennenkaikkea sain tekosyyn ostaa uuden juhlamekon! Täällä on ollu tosi kivoja, mutta ei niitä oikeen ilman syytä oo voinu katella. Joku päivä vois siis suunnata taas Kuptsinoon. (Galleriassaki ehkä olis, mutta uskon että juhlamekkotarjonta on oikeesti parempi Kuptsinossa, ku jossain oikeesta nykyaikasessa ostarissa jossa kaikki liikkeet on jotain tiettyä ketjua)
p.s. oon koonnu kalenteriin vähän tulevia menoja ylös ja huomasin että mulla on aikalailla huhtikuun ja toukokuun viikonloput jo täynnä. Toisaalta tosi kivaa, on ihan mielettömästi kaikkea kivaa tiedossa, joita kaikkia odotan jo innolla. (en jaksa odotaa että se huhtikuu alkaa!) Mutta toisaalta harmi. En voi oikeen mitään enää sopia näitten paikallisten kanssa viikonlopulle ja muutenkin olis ihan kiva jos olis myös vapaita viikonloppuja yllätysohjelmineen. Luulin, että jos poistun maasta, niin olisin päässy eroon tästä ongelmasta, mutta näköjään en. Mutta eipähän ainakaan tuu tylsää ja eikö se elämästä nauttiminen ole se pääasia.
Jos vaikka ens tekstin sais kirjotettua vähän nopeemmin, niin ei tulis taas niin pitkää höpötystä. Tasan kuukauden päästä on meijän koululaiset jo matkalla takasin Suomeen ja mulla on aamulla tiedossa lento Isaeliin. Hullua. ja ens viikolla alkaa jo se huhtikuu. Kyllä se aika vaan menee nopeesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti