3.3.-21.3. eli taas melko pitkä sepustus

Taas on aikaa ehtiny vierähtää siitä kun on viimeeks tullu kirjoteltua. Ja vaikka oonkin saanu vähän kritiikkiä siitä, että kirjotan liian pitkiä tekstejä, niin pahast pelkään, että ei tästäkään sen lyhyempi tule. Mutta yritetään.

Nähtiin siis silloin lauantaina 3.3. Nastjan kanssa keskustassa. Viimekerrasta viisastuneina mentin ekana hakemaan lipu, vaikka ne Nastja oli kyllä varannutkin ne etukäteen. Ja sen jälkeen mentiin syömään. Nastja kerto, että ne oli nyt jo varannu Annan kanssa ne lentoliput, koska se Nastjan loma oli varmistunu. Ja ne nyt sitten  lähtee sinne juuri sillon kun ne meijän koululaiset tulee! Hetken harmitti, mutta sitten keksittiin, että kun niiden lopulliset reissupäivät oli nyt 17.-26.4. niin mähän voisin hyvin tulla perästä sitten kun suomalaiset lähtee täältä takasin Suomeen. Ruuan jälkeen mentiin kahville ja Nastja kerto, että Anna tulee sinne moikkaamaan meitä. Se kärsii vielä jetlaakista, kun oli tullut sieltä äitinsä luota (jossa tosiaan oli kaheksan tunnin aika ero) eikä jaksa tulla meijän kanssa leffaan, mutta tulee silti moikkaamaan. Oli ihan mielettömän kiva päivä! Ehkä kivoin tähän mennessä, ilma oli aurinkoinen ja ensimmäinen ihan kunnolla kevään oloinen, todettiin että keskustassa ei oo enää missään luntakaan. Ruoka oli hyvää, oli ihanaa nähdä Annaa pitkästä aikaa, se on aina niin pirtee ja hauska ja sitten vielä kun alko näyttää siltä, että mä lähen sinne Israeliin. Tykkäsin siitä leffastakin tosi paljon.

Sunnutaina täälä oli presidentin vaalit. Nik, se poika joka oli kävässy Tampereella (selitinkö muuten jo, että ei se ollutkaan sielä vaihto-oppilaana, niinkun ekana luulin, vaan niillä oli vaan kahden viikon reissu sinne. Ja se oli sen ensimmäinen reissu ikinä minnekkään ulkomaille ja sen takia se hehkuttaa sitä niin paljon) koputti mun oveen ja kerto että ne on menossa nyt poikien kanssa äänestämään. Jos haluisin, voisin tulla niitten mukaan ja kattoa miten se täällä tapahtuu. Ihan mahtavaa, että sille tuli mieleen kysyä! Illalla käytiin vielä tarkistamassa se kauppa missä melkeen kaikki nää mun naapurit käy. Se on vähän kauempana, mutta sinne menee tästä meijän talon edestä ilmanen bussikyyti. Se onkin sitten iso marketti, josta saa vähän halvemmalla ruokaa ja kaikkea muutakin tavaraa, niinku vaatteita ja kodin koneita.

Maanantaina oli taas kiireinen koulupäivä ja sen lisäksi se tapaaminen meidän koulun laki- ja international osaston kanssa. Ilmeni, että se mun rekisteröinti ei oo virallinen ja että se pitäis vaihtaa tosiaan meidän koulun nimiin. Mutta sovittiin, että mennään nyt sillä vielä jonkun aikaa eteenpäin, että ne nyt selvittelee lisää tätä rekisteröinti hommaa ja ilmottaa sitten mulle. Illalla totesin, että oon tosiaan ollu täällä sen kuukauden, enkä oo vielä kertaakaan käyny shoppailemassa. Päätinkin siis tiistaina tuntien jälkeen suunnata Kuptsinoon. Kävin ensin kuitenkin koulun ruokalassa syömässä ja se olikin hauskaa, eka törmäsin ruokajonossa Nikiin, joka sitten jonotti mun kanssa vaikka ei ollu ite syömässä. Sitten bongasin Leran istumasta sieltä ja menin sen viereen istumaan. Kun olin syöny ja Lera lähteny tunnilleen, niin löysin Sylapin ja Gerzekin, menin sitten vielä niitten viereen istumaan. Ne oli ostanu itelleen jotain piirakoita ja tarjos mulle. Pakkohan niitäkin oli maistaa vaikka just olin syöny. Se oli hauskaa, kaikille näille neljälle kun kerroin, että oon menossa Kuptsinoon shoppailemaan, niin ne suositteli jotain ihan muuta paikkaa. Kun sanoin, että haluun mennä Kuptsinoon, kun en oo sielä vielä kerenny shoppailemaan, niin ne kaikki piti mua ihan tyhmänä. Lopulta pääsin sitten itse asiaan. Meni pitkään ennenkuin sain ostettua mitään. Normaalisti kun on reissussa, ei niin paljon mieti niitä hintoja, ajattelee vaan että tää on kiva ja tätä en enää koskaan muulloin voi ostaa joten nyt se on ostettava. Nyt oli kuitenkin iskeny piheys. Lopppujen lopuks sain kuitenkin ihan hyvän saldon: yhet aurinkolasit (niitä oikeesti tarvii jo, jee!), yhet leggingsit/mustat suorat housut (tosi kivat! tosin niissä on sellaset ihme kultaset härpäkkeet, mutta ne ei onneks näy kun on niin ylhäällä), sellaset siniset vähän paksummat leggingsit, valkonen neule ja sitten sellanen aivan ihana paita/mekko (joka oli tosin ehkä vähän liian kallis, mutta oli se silti pakko ottaa mukaan). Ja että varmasti olis tuhlattu tarpeeks rahaa sille päivälle, niin illlalla ostin sitten vielä lentoliput sinne Israeliin. Löysin ihan hyvään hintaan sellasen paketin, missä mulla oli samaa paluu lento tyttöjen kanssa, niin pakkohan se oli ottaa. Molemmissa suunnissa on vaihto Moskovassa, joten näänpähän sitten senkin lentokentän samalla.

Keskiviikkona olin ensimmäistä kertaa myöhässä tunnilta. Olin luullut laittavani herätyskellon torkulle, mutta olinkin ilmeisesti sammuttanu sen kokonaan. Onneksi sain lentoyhtiöltä vahvistus viestin mun lentolipuista ja heräsin siihen klo 8.30. Tunnit alko ysiltä, joten ei ollu enää toivoakaan keretä siihen. Pääsin paikalle sitten joskus vähän ennen kymmentä. Lera oli kysyny multa haluisinko mennä kattomaan sen ja sen kaverin kanssa Artist leffan, koska sehän on mykkä leffa, niin mäkin ymmärtäisin. Ja tottakaihan mä halusin. Sovittiin tapaaminen klo 17.00 keskustaan, mun tunnit loppu jo 11.50 joten siinä oli sitten jonkun verran aikaa kulutettavana. Mutta sehän meni helposti. Seuraavana päivänä olis naisten päivä ja kun tunti loppu ja astuin luokasta ulos, niin kuulukin musiikkia. Musiikki tuli meijän koulun auditoriosta, jossa oli jonkinlainen naistepäivän tapahtuma käynnissä. Kurkin siitä ovesta (lasiovi) sisälle ja sitten joku tyttö avast oven ja sano että tuu ihmeessä sisälle. Sielä oli kaikkia oppilaitten esityksiä ja jaettiin paljon kukkia. Miten yhessä koulussa voikaan olla niin monta oppilasta jotka osaa laulaa! Ja vielä niin hyvin. Olin aika vaikuttunu. Kun se tilaisuus loppu, ajattelin mennä syömään, mutta ruokala olikin suljettu ja sielä oli joku yksityis skumppatilaisuus. Päätin sitten mennä moikkaamaan Galinaa, jos sillä olis vaikka jotain lisätietoa siitä rekisteröinnistä tai mun venäjän tunneista. Se oli kuitenkin jo lähtenyt, mutta sielä huoneessa oli mun Management opettaja(tar). Se kutsu mut sisälle sinne opettajan huoneeseen ja tarjos teetä ja konvehteja. (ja se huone olikin niitä konvehteja ja kukkia täynnä, siinä huoneessa on vaan nais opettajia ja kaikki oli näköjään saanu paljon lahjoja) Höpistiin smalltalkkia ja välillä sinne aina pamahti joku opettaja toivottamaan meille hyvää naisten päivää ja yheltä saatiin molemmat sellaset isot suklaa kolikot. Sitten kun teet oli juotu ja suklaata syöty paljon, anto se opettaja mulle vielä sen ruusukimpusta yhen ruusun. Sano että jokaisella naisella pitää olla tänään vähintään yks kukka. Sen jälkeen suuntasin vielä hetkeks kirjastoon koneelle ja sen jälkeen ajattelin suunnata sitten johonki ravintolaan. Kirjastossa törmäsin Guzeliin. (siihen turkmenistanlaiseen tyttöön, jonka kanssa meilla oli alkuun niitä venäjän tunteja, nyt ei kyllä oo ollu pitkään aikaan ja on melkeen ikävä sitä tyttöä) Sillä oli joku koe menossa. Ne kerto mulle, että kirjasto on periaatteessa jo suljettu naisten päivän takia, mutta voin olla sielä sen aikaa, kun ne tekee sitä koetta. Sinne tuli vielä joku poika tekemään myös sitä koetta. Sillä oli mukanaan konvehteja joita tarjos opettajalle ja mulle ja Guselille. Kun ne sai kokeensa tehtyä sovittiin Guzelin kanssa että mennään yhdessä ravintolaan. Oli tosi kivaa! Ei olla kuitenkaan koskaan aikasemmin tehty mitään koulun tai kodin ulkopuolella. Ja siitä sitten leffaan. Leffateatteri oli tosi hieno, se onkin kuulemma vanha teatteri. Eihän me oltu tajuttu, että mykkäelokuvissa on ne välitekstit ja nehän oli tietysti vaan venäjäks. Lera parka joutu sitten kääntämään mulle koko leffan. Vähän tuntu pahalta muitten katsojien puolesta, mutta onneks just meijän vieressä, edessä tai edes takana ei istunu ketään. Ja kyllä sielä jengi vastaili puhelimiin ja höpis jotain muuta, että ei ees oltu niin pahoja. Tääki leffa oli ihan mielettömän hyvä! Voisin käydä kattomassa vaikka uudestaan joskus. Tultiin Leran kanssa junalla kotiin, joten nyt on sekin sitten koettu. Lipun myyjä sanoi, että koska mulla ei oo venäläistä opiskelijakorttia, niin se ei oikeesti vois myydä mulle lippua, mutta naistenpäivän kunniaks sain sellasen kuitenkin. Illalla opiskeltiin vielä Leran kanssa vähän venäjääkin.

Itse naistenpäivä olikin sitten ehkä reissun tylsin päivä. Talo oli ihan tyhjä, kaikki oli varmaan jossain viettämässä kyseistä päivää. Pyörin sitten koneella ja keittiössä koko päivän. Puhein soi ja sielä oli yks opettaja johon olin törmänny kerran koulussa. Se sano mulle jotain venäjäks ja kun kerroin etten ymmärrä venäjää, niin se vaihto englanniks. Vaihdettiin numeroita, koska se kerto että työskentelee kanssa kansaivälisissä jutuissa ja että jos mulle ikinä tulee jotain ongelmia, niin voin soittaa sille. No nyt se sitten soitti ja toivotti hyvää naistenpäivää. Kerto, että on menossa teatteriin ja kysy jos haluisin tulla mukaan. Mietin, että onko tää nyt vaan perus kohteliasta venäläistä meininkiä kiltiltä opettajalta, mutta kieltäydyin silti kohteliaasti. Illalla Nik pamahti keittiöön ja kerto että ne on tekemässä sushia ja kun se kuuli että mä oon tehny niitä aikasemminkin, niin se pyys mua attamaan. Se on kerran aikasemmin tehny sen tyttöystävän kanssa, mutta ei oikeen muista enää miten se tapahtu. Tää pelastiki mun naisten päivän! Oli hauskaa ja susheista tuli tosi hyviä, vaikka niillä ei ollukkaan etikkaa ja riisi läntättiin leville ihan kuumana. (ne sitten vähän hajoili syödessä, mutta makuhan on tärkein) Poikien huoneessa on (pieni ja huono) telkkari ja sieltä tuli missikisat. Katottiin sitten ne vielä. Alkuun niitä tyttöjä oli ihan mielettömästi! Jokaisesta Venäjän osasta, mutta niitä tippu kokoajan pois, joka kierroksella.

Perjantaikin (niinkun myös se torstai) oli virallinen vapaapäivä naistenpäivän takia. Löysin V Kontaktesta (en muista olenko maininnut, että liityin venäläisten Facebookkiin, koska kuulemma kukaan venäläinen ei oo Facebookissa koska niillä on V Kontakte) ominaisuuden, että sä voit hakea biisejä ja tehdä niistä oman soittolistan. Aamupäivä menikin sitten musiikkia kuunnellessa ja nyt mulla löytyykin yli 300 biisiä sieltä. Sieltä löyty melkeen kaikki suomalaisetki biisit mitä hain! Ja kun oli tanssifiilis varmasti viritetty kuntoon, niin sitten suuntasinkin keskustaan. Näin Nastjan metro asemalla ja mentiin siitä Sashalle, yhelle noitten tyttöjen kaverille joka on kanssa opiskellu suomea ja oli niitten kanssa Joensuussa sillon aikoinaan vaihdossa. Sielä oli mun, Nastjan, Annan ja Sashan lisäks Sashan veli ja Sashan joku kaveri joka oli myös joskus opiskellu suomea. Se Sahsan veli olikin siis ainut joka ei osannu suomea. Mutta vaikka nää kaikki on viis vuotta yliopistossa sitä kieltä opiskellu, niin hyvin ne on kaiken unohtanu kun ei oo käyttäny. Vaikka kyllä se varmaan sieltä tulis jos ne vaan yrittäis. Kaikki kuitenkin muisti miten sanotaan Perinteinen suomalainen. Sitten sinne tuli käymään myös Sashan veljen kavereita ja yks tyttö niistä puhukin tosi hyvää englantia. Se sano että vois järjestää meijät ehkä johonki luxus klubille. Mutta se ei sit onnistunukkaan ja sitten Sashan veli kavereineen lähti jonnekki muualle. Selvis, että se tyttö tuli toiseks Venäjän huippumallihaussa ja sentakia pääsee noihin vippipaikkoihin. Ja sitten se Sashan kaverikin karkas. Me neljä sitten siinä pohdittiin, että mihin mentäis. Päätettiin mennä samaan paikkaan, missä oltiin viettämässä Annan synttäreitä. Ja taas oli hauskaa. Joku poika kysy multa tiskillä että mistä päin oon kotosin ja ruvettiin sitten höpisemään. Yhtäkkiä Anna pamahti paikalle ja oli sille pojalle englanniks että kuule, Tuulilla on poikaystävä ja se sen poikaystävä on ihan mahtava. Sitten se vaan rupes hehkuttamaan Samia sille pojalle. Vähän sen jälkeen Gardei, Annan aviomies ilmesty sinne vaikka sen piti olla jossain toisessa kaupungissa työmatkalla. Oli tosi kiva nähdä sitäkin, vaikka se ei tainnu olla niin innoissaan nähdessään meitä, koska oltiin ehditty jo jonkin aikaa alotella. Se vei sitten Annan kotiin ja vähän sen jälkeen päätettiin me loputkin lähteä (kello tais olla jotain yli viis siinä vaiheessa) ja onneks lähettiinkin. Koska koko lauantai menikin sitten eilisestä toipuessa. Menin Nastjalle yöksi, koska yö aikaan en oikeen pääse mitenkään kotiin. Kyllä harmitti kun tarjolla oli vaikka mitä ihania venäläisiä kotiruokia, mutta ei se ruoka maistunu koko päivänä.

Sunnutainakaan ei ollu vielä mikään maailman virkein olo. Tulin kotiin ja menin suoraan päikkäreille. Illemmalla kun avasin koneen, niin yksi mun, miten sitä nyt kuvailis, tuttu (tunnetaan koska meidän äidit on kavereita ja nähdään aina kerran vuodessa sellasella porukalla, joka koostuu äitin kaveriporukasta, jotka on kaikki saanu ensimmäisen lapsensa vuonna 1987) oli laittanut viestiä, että on käymässä Pietarissa, jos haluisin vaikka nähdä. Se oli laittanu viestiin mukaan puhelinnumeronsa,  joten laitoin sitten tekstarilla kyselyä, että onko se vielä täällä. Kertoi olevansa vielä sunnutain ja maanantaina lähtis takasin. Ne oli menossa kattomaan jalkapalloa ja sen jälkeen syömään, kysy jos haluisin tulla mukaan. Jalkapalloon en kyllä jaksais lähteä, mutta se syöminen vois ollakki ihan kiva. Jäin miettimään asiaa, koska nyt ei ollu voimia ainakaan lähteä minnekkään. Sitten kuulin, että koska perjantaina ei ollu salia naistenpäivä vapaiden takia, niin meillä on se nyt sunnutai iltana. Ja koska tiesin, että ens viikolla en pääse salilla maantaina, keskiviikkona, enkä luultavasti perjantainakaan (eli en siis ollenkaan) niin olin tosi tyytyväinen. Päätin siis jättää välistä kaupungille raahautumisen ja mennä mielummin urheilemaan. (oon mä täällä johonkin suuntaan muuttunut kun valitsen ruuasta ja salista mielummin sen jälkimmäisen) Vedinkin salilla sitten tosi hyvän treenin. Kun tulin salilta keittiöön, niin sielä olikin käynnissä yhden turkmenistanlaisen tytön synttärit. Ne oli järjestäny sille yllätyksen. Pöytä oli täynnä vaikka mitä herkkuja ja niitä tungettiin heti mullekkin. Ja hyvää oli. Ja just kun väki alko poistumaan keittiöstä, niin mun puhelin soi. Toivon (sen mun tutun) kaveri soitti ja ylipuhu mut lähtemään niitten kanssa ulos. Ja pian sitä oltiinkin taas metrossa. Mietin kyllä jonkun aikaa, että tää oli kyllä tyhmin idea mitä oon tän reissu aikana tehny. Lähteä nyt sunnuntaina myöhään illalla yksin seikkailemana keskustaan, en tidä tarkalleen missä ne pojat ees on. Ja maantaina on vielä koulua. Onneks kuitenkin löysin oikeen paikan hienosti ja oon kyllä ihan tyytyväinen että menin. Oli kiva jutella taas suomea ja tutustua vähän paremmin Toivoonkin. Vaikkakin välillä ne puhu kyllä niin viisaita, että tuntu että oon ymmärtäny enempi englannin tai venäjäjän kielisistä keskusteluista. Ja tunsin itteni melko tyhmäksi. Mutta ehkä niitten viisaat keskustelut johtu vaan siitä niitten neljän päivän putkesta. Ja mun onneks niitten neljän päivän putki alkokin jo painaa ja muutaman oluen jälkeen ne jo toteskin, että vois mennä nukkumaan. Menin niitten kanssa sen Toivon kaverin asunnolle yöksi. Juho, se Toivon kaveri kävi hakemassa meille vielä Subitki iltapalaks. Ja aamulla Toivo kerkes junaan ja mä tunneille, eli kaikki meni hyvin. Unohdin tosin siinä äkkilähdössä mun rannekellon sinne, mutta onhapan tekosyy nähdä sitä Juhoakin uudestaan. Nyt kun kerran tunnen yhden suomalaisenkin täältä.

Maanantaina alkokin sitten oikeen kunnon kiire viikko ja sekin melko väsyneenä. Koko maanantai meni opiskellessa ja kun meillä oli projektitapaaminen, niin jokainen sielä vuorotellen huomattiki mulle, että näytän aika väsyneeltä. Tiistai oli viikon ainut vapaapäivä, mutta se tarkottikin siis sitä, että piti tehdä kaikki rästissä olevat kouluhommat ja selvitellä kaikkia maailman asioita. Maantaina Galina oli kertonu mulle, että keskiviikkona meillä on koululla joku tapaaminen ja pyys, että väsäisin jonkun esitelmän meijän koulusta sinne. Sillon sain myös tiedon, että mun venäjän tunnit alkais vihdoin seuraavalla viikolla! Ja lisäks sain vielä puhelun siltä tanssitytöltä, torstaina meillä alkais tanssitunnitkin, kivaa! Keskiviikkona menin sitten pitämään sen esitelmän, jonka jälkeen jäin kuuntelemaan muita esityksiä, joista en tajunnu mitään. Jäi vähän epäselväks, että mikä sen tapahtuman pointti ees oli. Jouduin lähtemään sieltä kesken, koska piti mennä keskustaan allekkirjottamaan sopimus ja maksamaan ne mun venäjän tunnit. Yana tuli mukaan ja onneks, koska jos halus maksaa kortilla, niin piti mennä johonkin ihan toiseen rakennukseen ja maksaa sielä ja tulla sitten kuitin kanssa takasin. En olis ikinä löytäny sitä paikkaa yksinäni. Sen jälkeen palasin takasin koululle kuulemaan lisätietoja siitä rekisteröinnistä. Ne kerto, että ne voi tehdä sen rekisteröinnin, niin mulla täytyy olla opiskelijaviisumi. Ja että se pitäis käydä mahdollisimman nopeesti Suomessa vaihtamassa. Kyllä taas kiukutti. Just kun venäjän tunnit on alkamassa (ja ehdin jo maksaa jokasesta tunnista) ja tanssitunnit ja kaikki ja sitten mun pitäis mennä Suomeen. Ja että mä saan opiskelijaviisumin, niin tosiaan tarvin lisäks sen HIV-todistuksen ja kokonaan uuden passin. Jäin seisomaan siihen hissien eteen enkä tienny minne liikkua kun harmitti niin paljon. Kuinka paljon tää kaikki tulis maksamaan, hei hei säästörahat. Päätin mennä ruokalaan ostamaan jotain hyvää. Päätin sitten että en nyt jaksa pilata mun päivää tällä, koska luultavasti tähän tulee vielä jotain muutoksia. Ja menin jo paljon paremmin mielin ekonomia tunnille. Niillä oli sielä taas esitelmä Suomesta ja lopputunti vaan keskusteltiin Suomesta ja siitä että missä mä asun ja mitä täällä teen. Ja missä päin Suomea meijän muut luokkalaiset ja opettaja on käyny. Koska salille en kerkeis enää kuitenkaan, niin menin nyt sitten vihdoin ostamaan mun kummipojalle nimiäislahjan. Myyjä ei osannu englantia, mutta kommunikoitiin hienosti. Ja kysyin siltä jopa kaiverrusta. Se kerto että ne ei sielä liikkeessä tee, mutta anto mulle käyntikortin jossa tekee.

Torstaina meillä piti sitten olla Skype tapaaminen suomen projektitiimin kanssa. Kävin syömässä sitä ennen ja tulin koneelle odottelemaan. Mutta ketään ei kuulunu. Onneks yks mun luokkalainen ilmaantu Facebookkiin ja kysyin siltä. Tapaaminen olikin peruttu. Puol tuntia oli ehtiny hurahtaa, mutta mulla oli siis puoltuntia ylimäärästä aikaa. Päätin pistää juoksuksi ja koittaa siinä ajassa käydä hoitamassa sen kaiverruksen ennen tuntia. Se paikka oli sellanen ihan pieni koppi, missä istu vanha mies. Kun kysyin siltä, että puhuuko se englantia, sen hymy nous korviin ja se kerto englanniks oman nimensä ja että on kotosin Lengingradista. Siinä olikin melkeen kaikki mitä se englanniks osas sanoa, mutta se oli niin onnellinen että oli saanu sanoa sen. Sulonen pappa. Ja sain hienon kaiverruksenkin. Sitten pitikin juosta taas tunnille. Myöhästyin viis minuuttia, mutta se oli täydellinen ajotus, koska juuri sillon meijän opettaja tuli siihen. Se kerto että tunti on peruttu, koska ne oli eilen ollu jossain messuilla. Palasin sitten kotiin ja mulla oli jopa vähän aikaa ihan vaan olla ennen sitä tanssituntia. Ja se tanssitunti oli ihan mielettömän kiva! Eka meitä oli vaan minä, se tanssityttö ja yks sen kaveri. Lämmiteltiin ja tehtiin jotain perus liikkeitä. Sitten sinne pikkuhiljaa rupes valumaan poikia. Ja loppujenlopuks meitä oli kolme tyttöä ja kolme poikaa. Ja vitsi ne kaikki oli hyviä tanssioita! Tunsin itteni kyllä niin jäykäks niitten seurassa. Natasha, se tanssityttö kerto, että on lähdössä Saksaan, joten ei pääse mukaan kahteen seuraavaan kertaan. Vaihdettiin sitten numeroita yhden niistä pojista kanssa, jos tulee jotain uutta tietoa tanssitunnteista tai jostain muista. Ja kun se asuu tässä meidän asuntolassakin, niin voidaan pitää yhteyttä. Se tosin ei puhunu kauheen hyvää englantia.

Perjantaina istuin aamupäivän koneella ja Maria oli sielä samaan aikaan. Oli ihan mielettömän kiva jutella sen kanssa pitkästä aikaa. Oon ollu vähän huolissani Samista, kun se on nyt ollu kipeenä. Mutta Maria sai olon helpottumaan. Onhan sillä sielä mahtavat tukijoukot. Sitten kuunneltiin vanhoja musiikkeja ja rupes taas jammailuttamaan. Illemmalla näin Annaa, mentiin käymään modernin taiteen museossa. Se rakennus oli tosi hieno, mutta sielä oli just vaihtumassa näyttelyt, joten päästiin vaan kattomaan yhtä. Sielä oli valokuvia luonnosta ja eläimistä. Kuulosti alkuun tosi tylsältä aiheelta, mutta ne kuvat oli kyllä mielettömän hienoja. Oli ollu joku valokuvauskilpailu ja nää jotka oli sielä näyttelyssä, oli kaikki osallistunu siihen. Sen jälkeen mentiin ettimään ravintolaa jossa olis tilaa, mutta kaikki tuntu olevan täynnä. Vihdoin pästiin Italialaiseen ravintolaan sisälle. Sinne tuli myös Julia, noitten tyttöjen opiskelukaveri joka oli niitten kanssa sielä Joensuussa. Nekään ei ollu nähny pitkään aikaan, mutta nyt se Julia oli ruvennu kaipaamaan Suomi aikoja ja vielä kun se kuuli että mä oon nyt täällä, niin nähtiin sitten. Kun oltiin syöty ja vaihdettu kuulumisia, käytiin juomassa vielä yhet jossain viereisessä ravintolassa ja sen jälkeen kotiin nukkumaan. Anna lähti toiseen suuntaan, koska se meni eri metro asemalle, me käveltiin Julian kanssa keskustan läpi. Julia kertoi, että siinä matkanvarrella on sellanen ostoshalli joka on ollu pitkään remontissa, mutta nyt se on taas avattu. Että voitais käydä kattomassa millanen se on. Ja sehän oli hieno, sielä oli ovimiehet ja kaikki. Sielä oli erilaisia kojuja, esim. suklaa (jossa oli omat suklaaputoukset), kaviari ja macaroni. Kuinka mahtavaa, mun kaverit on sunnuntaina tulossa tänne käymään ja ne on molemmat asunu Pariisissa, eli on macaroni faneja. Nyt tiedän mihin ainakin ne vien.

Lauantaina pesin pyykkiä ja selvittelin taas kaiken maailman asioita. Illalla menin käymään Leran enkun tunnilla. (oonko kertonut, että se opettaa englantia?) se pyys mua käymään yhdellä tunnilla, koska sen oppilas on sellanen reilu kolmekymppinen mies, joka osaa kyllä niitä sanoja, mutta ei oikeen puhu. Niin se pyys että mä tulisin käymään, niin se tajuais että ei voi käyyttää aina niitä venäläisiä sanoja. Se oli hauskaa, tehtiin erilaisia tehtäviä ja niitten tehtivien ohjeitten mukaan höpistiin myös small talkkia. Hienostihan se englanti siltäkin tuli. Ja kun tunti loppu ja mies poistu, niin jäätiin vielä Leran kanssa juomaan teetä, syömään suklaata ja purkamaan murheita. Silläkin on ongelmia viisuminsa kanssa, koska se on lähdössä Englantiin vaihtoon kesäks. Oli kivaa valittaa jollekki joka ties täsmälleen kuinka vaikeeta nää viisumijutut on. Sillä oli kanssa jotain ongelmia sen poikaystävän kanssa ja mä olin huolissani Samista, joten päästiin höpisemään niistäkin. Helpottavaa kun täälä asunnossakin on joku jonka kanssa voi oikeesti puhua asioista.

Sunnutai lukeutuu kyllä kanssa niihin reissun parhaimpiin päiviin. Aamulla oli kylmä ja kun odottelin tyttöjä Iisakin aukiolla, niin manasin kun tuli puettua ihan liian vähän vaatetta päällä. Miten tuun selviimään tästä kaupunki kierroksesta. Mutta tytöt toi mukanaan auringon. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa ystäviä ja puhua taas Suomea. Ilma muuttui ihanan aurinkoiseks ja lämpimäks ja ulkona oli tosi mukava olla. Kierreltiin taas ympäri kaupunkia ja jälleen kerran opin tuntemaan tota keskustaa paremmin. Syötiin tyttöjen kanssa paljon ja hyviä ruokia. Borsh-keittoa, pelmeneitä, blinejä, sushia, sellasia jotain blinien tapasia kääryleitä ja niitä macaroneja. Ja ai että oli kyllä hyviä! Käytiin hakemassa toisetkin satsit macaroneja, kun oli pakko päästä maistamaan muitakin makuja. Piskejä (venäläisiä munkkeja, joita en oo tällä reissulla syöny vielä kertaakaan) oli tarkotus kanssa ostaa yhdestä ravintolasta. Se ravintola oli jaettu kahteen osaan, toisesta sai suolaset ruuat ja toisesta piskit. Otettiin sitten eka suolaset ja kun mä olin lompakko kädessä lähössä hakemaan piskejä, niin sellanen mies pamahti siihen meijän viereen. Se kerto että tää ravintola on huonoin mahollinen paikka kokeilla venäläistä keittiötä, että täällä käy vaan köyhät työläiset. Ja kun se oli siinä aikansa mollannu tätä paikkaa, niin päätettiin sitten jättää piskit ostamatta ja siirtyä eteenpän. Päivän päätteeks käytiin vielä ostamassa tytöille (ja mulle kanssa) laivaevääks Subit. Oon himoinnu niitä täällä, mutta en oo uskaltanu mennä ostamaan, koska siinä pitää puhua niin paljon. Hienosti me se kuitenki hoidettiin. (tosin saatto johtua myös siitä, että oltiin keskustassa jossa ne puhuukin sitä englantia) Ja sielä oli merenherkkuja, paras Subi mitä Suomessa oli, ennnenku ne poisti sen markkinoilta. Palasin kotiin todella väsyneenä, kun oli koko päivä tullut käveltyä ja avasin mun subin. Meillä olikin vaihtunu Vuokon kanssa ja mulla olikin kana. Mutta ei se haitannu, hyvää se oli silti ja nyt uskallan jo itekkin käydä hakemassa sen merenherkut. Voisin jopa koittaa kokeilla tossa mun lähimmän metroaseman luona, jossa ne ei kyllä varmasti puhu englantia. Ja sitten ysin jälkeen meninkin jo nukkumaan.

Maanataina suuntasin sitten hyvin nukkuneena ensimmäiselle venäjän tunnille. Ne mun tunnit on Gallerian, Pietarin suurimman (ja uusimman) ostoskeskuksen takana, joten tulee nyt ehkä joskus käytyä sitten sieläkin. Tunti oli tosi kiva, se opettaja oli todella mukava ja mun lisäks sillä tunnilla on joku jenkkipoika, mutta se on nyt kipeenä, niin sain ihan yksityis opetusta. Siltä tunnilta suuntasin sitten meidän omaan kouluun, jossa oli luvassa markkinointia 12-16.50. Höpistiin Dashan (sen tytön joka on tässä meijän projektissa mukana, ei tosin meijän ryhmässä) kanssa koko tunti kaikkea mahollista ja oli kivaa. Se on opiskellu kanssa joskus Suomea, koska on asunu Karjalassa. Tauolla menin hakemaan mun kutsun sitä viisumia varten. Ne sitten sielä kerto, että ei sitä viisumia oo pakko nyt heti muuttaa. Mikä oli tosi hyvä uutinen, voin siis tehdä sen vaihdon vasta sitten toukokuun alussa, niinkun oli tarkotus. Lisäks ne sano, että ei mun oo pakko ees tehdä sitä opiskelijaviisumia (vaikka sano kyllä useaan otteeseen, että se olis ehdottomasti parempi jos tekisin sen). Mulla on nyt tässä sitten kuukaus aikaa päättää, että teenkö halvemman ja huomattavasti helpomman viisumin, vai sen mikä periaatteessa laillisesti pitäis tehdä. Jos teen sen kulttuuriviisumin, niin se on vaan kaks kerta viisumi ja toinen niistä kerroista menee siihen, kun tuun Suomeen kattomaan MM lätkää (jee! Sain synttärilahjaks liput semifinaaleihin) mutta toinen tuskin kuluu siinä sen yhden kuukauden aikana, joten sen vois sitten säästää vielä johonkin kesäreissuun. Se opiskelijaviisumi olis multiviisumi (sain esin tiedon, että se olis ykskerta viisumi, ja sillon oli jo varma että teen kyllä kulttuuriviisumin, koska muuten en pääsis kattomaan sitä jääkiekkoa. Mutta sitten se tieto korjaantu) joten voisin poistua ja palata maasta niin paljon kun haluiaisin, mutta 7.6. jälkeen se viisumi ei sitten enää oo voimassa. Noh, katellaan mitä teen.

Oltiin sovittu sen tanssipojan kanssa, että nähtäis sillon su iltana, mutta kun tosiaan olin niin väsyny ja se sano vapautuvansa vasta joskus kympin aikaan, niin jouduin tekemään oharit. Mutta korjasin tilanteen ja soitin sille sitten nyt maantai iltana. Istuttiin sen huoneessa, juotiin teetä ja katottiin erilaisia tanssivideoita. Google translatori oli taustalla ja hauskaa oli.

Tänään mulla oli venäjäntunnit 11.20-15.10. Siinä välissä oli 40min ruokatauko. Tossa rakennuksessa ei oo mitään omaa ruokalaa, joten menin sitten Galleriaan syömään. Kyllä se ostari näytti sellaselta, että haluun ehkä sinnekki shoppailemaan joskus! (voikun sitä rahaa olis rajattomasti) Sen jälkeen yritin käydä ostamassa mulle venäjän kirjaa, mutta se oli loppu joka paikasta. Sitten tulinki kotiin kirjottelemaan sähköposteja. Sain kutsun (tai en kyllä virallisesti vielä saanu) yksiin juhliin. Ihan mahtavaa, juhlat on aina niin kivoja! Hyvää ruokaa ja ilosia ihmisiä. Ja ennenkaikkea sain tekosyyn ostaa uuden juhlamekon! Täällä on ollu tosi kivoja, mutta ei niitä oikeen ilman syytä oo voinu katella. Joku päivä vois siis suunnata taas Kuptsinoon. (Galleriassaki ehkä olis, mutta uskon että juhlamekkotarjonta on oikeesti parempi Kuptsinossa, ku jossain oikeesta nykyaikasessa ostarissa jossa kaikki liikkeet on jotain tiettyä ketjua)

p.s. oon koonnu kalenteriin vähän tulevia menoja ylös ja huomasin että mulla on aikalailla huhtikuun ja toukokuun viikonloput jo täynnä. Toisaalta tosi kivaa, on ihan mielettömästi kaikkea kivaa tiedossa, joita kaikkia odotan jo innolla. (en jaksa odotaa että se huhtikuu alkaa!) Mutta toisaalta harmi. En voi oikeen mitään enää sopia näitten paikallisten kanssa viikonlopulle ja muutenkin olis ihan kiva jos olis myös vapaita viikonloppuja yllätysohjelmineen. Luulin, että jos poistun maasta, niin olisin päässy eroon tästä ongelmasta, mutta näköjään en. Mutta eipähän ainakaan tuu tylsää ja eikö se elämästä nauttiminen ole se pääasia.

Jos vaikka ens tekstin sais kirjotettua vähän nopeemmin, niin ei tulis taas niin pitkää höpötystä. Tasan kuukauden päästä on meijän koululaiset jo matkalla takasin Suomeen ja mulla on aamulla tiedossa lento Isaeliin. Hullua. ja ens viikolla alkaa jo se huhtikuu. Kyllä se aika vaan menee nopeesti.

Arkea ja vähän lomailuakin

Sain vihdoin myös Managementin lukujärjestyksen, joten nyt onkin sitten koulua ja kiireitä riittänyt. Sen takia tämä bloginkin kirjoittaminen on vähän jäänyt. Mutta yritän nyt tiivistää tässä kahden viikon päätapahtumia.

Sen lauantain hengailin lopulta vaan kotona. Tänne tuli yhen turkmenistanilaisen serkku käymään, se puhu tosi hyvää englantia, joten juttelin sen kanssa aikalailla koko illan. Sunnuntaina mentiin sitten Leran kanssa kävelemään kaupungille. Ja juuri kun olin menny hehkuttamaan teille keväisiä ja lämpimiä ilmoja. Ajattelin että jätän vihdoin välihousut pois ja vaihdan tumput sormikkaisiin. Mutta vaikka pakkasasteita ei pahemmin ollut, niin siellä oli todella kova ja kylmä tuuli. Oli kiva ja erittäin hyödyllistä kävellä siellä, nyt alan hahmottaa koko keskustan. Mutta oli se kyllä aika tuskaa, varpaita ja sormia ei enää tuntenu ja alko olla sellanen fiilis, että mikä tahansa museo käy. Mentiinkin sitten sellaseen kulttuurimuseoon, joka on kuulemma Pietarin ensimmäinen museo. Koska opiskelijoille lippu oli halvempi, niin Lera näytti sen paikallista opiskelijakorttia ja päätettiin kokeilla näyttää mun Suomalaista opiskelijakorttia, jos siitä nyt muka jotain hyötyä olis. (Oonko kertonu, että tilasin kyllä sen kansaivälisen opiskelijakortin ja vaikka ne lupas mulle, että se kerkii ennenkun lähen, niin eihän se kerennyt kun niillä oli niin paljon uusia opiskelijoita. Vaikka normaalisti se kortti pitää aina noutaa koululta, niin tällä kertaa ne lupas tehdä poikkeuksen ja lähettää sen Suomeen jonnekin. No Sami sitten lähetti sen eteenpäin tänne mulle. Mutta se oli kyllä virhe, jos olis tienny että tää posti on täällä näin hidasta, niin en olis ikinä pyytäny sitä lähettämään sitä tänne. Odottelen sitä nimittäin edelleen. Eikä Samikaan oo saanu sen ystävänpäiväkorttia vielä) Ja se toimi! Sain saman opiskelija-alennuksen silläkin kortilla.

Maanantaina oli sitten koulua 10.30-16.50 eli ihan täyspäivä melkeen. Ensimmäinen tunti oli pienen yrityksen pyörittäminen ja talous. Ilmeni että tämä opettaja ei puhu sanaakaan englantia (paitsi sanan: small business). Tää kurssi on viimesen vuoden opiskelijoille ja siellä onneks onkin opiskelijoita jotka puhuu hyvää englantia. Ne sitten kääns mulle kaiken. Se opettaja oli kyllä sulonen kun yritti selittää mulle jotain käsimerkein ja vähän väliä hoki että ”K sozaleniju (valitettavasti) je parle français.” Eli että puhuu vaan ranskaa sen venäjän lisäksi. Ilmeni että Yana, mun tutor, käy kanssa sitä kurssia, mutta ei vaan nyt ollu tunnilla. Sen tunnin jälkeen mulla oli kaks tuntia markkinointia. Tääkin opettaja ties kyllä paljon sanoja englanniks ja kertokin mulle aina mikä on aihe mistä se puhuu. Mutta ei se lauseita muodostanu. Tältä tunnilta löytyikin sitten kaksi tyttöä jotka oli käyny juuri siellä meijän koulussa. Ja Dasha, toinen näistä tytöistä lupas kääntää ja lähettää mulle sähköpostilla englanniks kaiken sen mitä me oltiin tunnilla käyty. Hullu tyttö! Mutta tosi hyvä mulle, että löytyy noin ahkeria opiskelijoita. Illalla oli taas salin vuoro. Saatiin aikaseks se salibandy turnaus, ai että se oli kivaa! Mulla katkes kynsi ja tuli iso mustelma kynnen alle, mutta ei haittaa. Pienet urheiluhaaverit on ihan sallittuja kun oli niin hyvä peli.

Tiistaina oli taas Small Business tunti. Menin sinne luokkaan ja siellä ei ollu ketään muita kuin minä  ja opettaja. Se opettaja ihmetteli venäjäks että missä meidän opiskelijat on. No sitten se avas jonkun Wold tiedoston ja siihen se olikin kirjottanut päivän asiat ensin venäjäks ja sen perään englanniks. Tehtiin sitten vaan niin, että kirjotin vihkoon ne sen englanninkieliset osiot. Niissä ei kyllä välillä ollu mitään järkeä, se oli ilmeisesti käyttäny Google kääntäjää. Vähitellen sinne tunnille alko kuitenkin valua oppilaita ja Yanakin tuli. Tehtiin sitten niin, että Yana kerto mitä niissä venäläisissä osioissa luki ja kirjotin sen. Yana kerto, että kun ne on viimesen vuoden opiskelijoita, niin hyvin voi käydä joskus sillein että tunnille ei tuu ketään. Ne tekee jo töitä niin paljon ja sitten ne tekee niitten lopputyötä, niin nää viimeset tunnit ei enää hirveesti kiinnosta. Tykkäsin kuitenkin tosta tunnista tosi paljon, koska sain höpöttää kunnolla Yanan kanssa. On aina kiva jutella jonkun kanssa jonka kanssa voi jutella vähän enemmänkin kun vaan smalltalkkia. Ja kaiken lisäks Yana kun on mun tutori, niin siltä voi aina kysyä vaikka mitä asioita jotka vaan ihmetyttää. Keskiviikkona mun nimppareiden kunniaks siivosin mun huoneen ja pesin pyykkiä. Se ei ollukkaan niin helppo tehtävä, aamupäivästä ensimmäisen kerran raahasin mun pyykkipussin kellariin, mutta kaikki kolme pesukonetta oli käytössä. Jätin sen pussin ja pesuaineen sinne alas ja ravasin sitten pitkin päivää kattomassa, mutta aina joku oli ehtiny napata sen koneen jos edellinen oli ehtiny pyöriä. Yhessä niissä näky aika ja kun tulin taas kerran alas, niin siinä oli enää 8min jäljellä. Päätin jäädä odottamaan. Istuskelin siellä pyykkituvassa ja sitten se vihdoin piippas että  on valmis. Ehdin nousta ylös ja sitten niitten pyykkien omistaja tulikin. Se purki koneen märistä vaatteista ja laitto sinne sitten uuden satsin sisälle. Se siitä odottelusta. Vasta vähän ennen salille menoa sain koneet vihdoin pyörimään. Illalla törmäsin Sahsaan keittiössä, se oli tullu takasin vanhempiensa luota! Oli tosi kiva nähdä sitä, olin jopa huomannu kaipaavani sitä.

Torstai oli täällä miestenpäivä, eli vapaapäivä koulusta ja toimistohommista. (kaupat täällä kuitenkin näköjään kaikki oli auki) Sylapilla, yhdellä turkmenistanilaisista, on auto. Se aina joka perjantai- ja lauantaiyöt ajaa pimeetä taksia työkseen. Torstai aamupäivällä hypättiinkin sitten Sylapin autoon ja suunnattiin kohti lentokenttää. (joka onneks on tässä vieressä) Mun yks koulukaveri Nina tuli moikkaamaan mua kolmeks päiväks. Oli ihan mielettömän kivaa, mäkin sain kolmen päivän loman. Torstaina kävästiin keskustassa, syötiin jossain ravintolassa. Sen jälkeen ei oikeen tiedetty että mitä tehdä ja sää oli erittäin loskanen ja märkä, niin päätettiin lähteä shoppailemaan Kuptsinoon. (Se on mun asunnon lähellä oleva paikka, missä ollaan aina Marian, sen mun kaverin joka on Nastjan pikkuserkku, kanssa käyty shoppailemassa kun ollaan Pietarissa käyty. Kaikki nää venäläiset kyllä ihmettelee, että miks ihmeessä me halutaan siellä syrjäkylässä käydä shoppailemassa kun Pietarin keskusta on täynnä vaikka kuinka isoja ja hienoja ostoskeskuksia. Mutta mitä mä nyt oon täälä pyöriny, niin tykkään siitä Kuptsinosta edelleen eniten.) Joka kerta kun ollaan siellä käyty, niin se ostoskeskus on laajentunut, niin myös nyt. Se on jo ihan valtava ja siellä eksyy todella helposti. Löydettiin Ninalle kumisaappaat, syötiin vähän lisää ja mentiin ruokakaupan kautta takasin kotiin. Kun oltiin Leran kanssa sillon sunnuntaina palattu keskustasta, niin tultiin metrolla Kupsinoon ja otettiin siitä minibussi. Vähän jouduttiin Ninan kanssa seikkailemaan, mutta sen muistikuvan avulla löysin kuin löysinkin sen pysäkin mistä se meijän minibussi lähti. Meidän alakerrassa asuu yks räppäri ja sillä oli illalla keikka jossain baarissa. Sasha oli kertonu mulle siitä edellisenä iltana ja kysyny haluisinko lähteä sinne. Sanoin että jos Nina voi tulla kanssa ja jos Ninaa nyt yhtään kiinnostaa jotku räppibileet, niin olis kyllä hauskaa. Kun päästiin kotiin, niin siellä ne venäläiset oli keittiössä alottelemassa. Liityttiin Ninan kanssa niitten joukkoon. Ne kerto että on lähdössä vasta kaheltatoista ja vähän mietittiin että miten me jaksetaan pysyä hereillä ja miten ihmeessä me päästään sinne ja takasin. Jossain vaiheessa kuitenkin ilmeni että Sylap on kuskina ainakin yhdelle turkmenistanilaiselle pojalle ja sano että se voi heittää myös meidät. Ja vielä ilmaseksi, koska olin antanut hyvät tipit siitä lentokenttäkeikasta. Käytiin vielä kaupan kautta ostamassa matkajuomat. (vaikka ei se matka nyt mikään kamalan pitkä edes ollut. Ainakaan siihen nähden, kuinka mulle oltiin kerrottu että tätä meidän asuntoa lähimaillakaan ei ole yhtäkään klubia.) Ilmeni että yhdentoista jälkeen kaupasta ei saa enää kuohuviiniä, pelkästään mietoja alkoholijuomia. Niitä saa sitten 24h, että en nyt tiedä kuinka hyödyllinen lainsäädäntö toi on. Kun päästiin klubille, niin tunnistin että oon ollut sielä joskus aikaemminkin. Bileissä oli hauskaa, tanssittiin, katottiin keikkaa, ihmeteltiin break-tanssijoita ja piirrettiin graffiteja paperille. Bileitten jälkeen jatkot oli vielä keittiössä. Tehtiin Ninan kanssa herkkuleipiä, sellasia mitä Maria on meille kokkaillu aina kun ollaan oltu täällä, joten se kuulu asiaan. Eli leivät heitettiin paistinpannulle niin, että se juusto sulaa vähän siihen päälle. Nina pummi meijän naapureilta meille vielä kananmuniaki, ai että oli hyvää! Seittemältä mentiin sitten vihdoin nukkumaan, että selvitään seuraavastakin päivästä.

Perjantaina oli taas normaali koulupäivä, joten mentiin koulun ruokalaan aamupalalle. Tarkotus oli sen jälkeen nukkua vielä pienet päikkärit ja lähteä sitten koululle. Mulla ei onneks ollu mitään tunteja, mutta oli tapaaminen meijän Venäjätiimin kanssa siitä kansainvälisyys projektista. Nina onneks kuuluu samaan projektiin, se ei oo samassa tiimissä mun kanssa, mutta sillä on kanssa noi samat kosmetiikat käsiteltävänään, joten sillekki ehkä edes vähän mielenkiintosta nähdä mitä me täällä päässä niistä höpistään. Ja ainakin se näkee meidän koulurakennuksen. Onneks puhelin kuitenkin soi ja Galina ilmotti, että tapaaminen on siirretty tiistaille. Päätettiin sitten skipata päikkärit kokonaan ja suunnata Ermitaasiin. Nyt kun meillä sittenkin oli aikaa käydä siellä. Poikettiin kahvilan kautta ja sitten kohti palatsia. Onneks oltiin Leran kanssa kävelty kaupungilla, koska löydettiin Ermitaasille ihan suoraan. Päätin taas kokeilla jos mun opiskelijakortista olis jotain hyötyä. Opiskelijalta lippu on ilmanen, paikalliselta sen satasen ja jos nyt muistan oikein, niin ulkomaalaiselta kuussataa ruplaa. Ninalla ei ollu opiskelijakorttia, mutta päätin kokeilla näyttää sitä mun suomalaista korttia. Tilasin tiskiltä kaks lippua ja sanoin että toinen on opiskelija ja näytin mun korttia. Ne makso yhteensä sitten 400 ruplaa. En tiedä miten se summa synty, saatiin ehkä molemmat joku ulkomaalaisen opiskelijan hinta? Koluttiin melkeen jokainen huone läpi ja siellä vierähtikin kaksi ja puoli tuntia. Takas tullessa kävästiin ravintolassa, käytiin ihmettelemässä vielä yhtä kirkkoa, sitten taas ravintolaan ja pikkuhiljaa valuttiin takasin kotiin. Loppuilta istuttiin keittiössä, oltiin ihan poikki eilisen juhlimisen jälkeen ja kun vielä oltiin kävelty koko päivä. Onneksi ruokaa kuitenkin saatiin ihan riittävästi. Mahtavaa, että Nina tykkää yhtä paljon syömisestä kun minäkin. Lauantaina loma oli kuitenkin jo ohi ja Nina piti heittää takasin lentokentälle. Ennen iltaa oli pakko nukkua päikkärit, koska sillon olis Sashan läksiäiset ja taas pitäis jaksaa valvoa. Läksiäiset oli hauskat, vaikka Sashaa näky harmittavan vähän. Mutta niinhän sankareita aina. Sain Sashalta rannekorun muistoks. Olin vähän aikasemmin saanu yheltä turkmenistanilaiselta kanssa rannekorun. Nyt harmittelin että ne kaks ei kyllä oikeen sopinu yhteen toistensa kanssa. Mutta myöhemmin tajusin että se on oikeastaan aika kiva. Mulla on ranteessa venäläinen ja turkmenistanilainen koru, ne ei ihan sovi yhteen, mutta siinä ne silti kiltisti on vierekkäin. Vähän niin kuin täällä meillä kotona. Keittiöön tuli illan/yön aikana paljon porukkaa myös meijän alakerrasta, tutustuin mm. yhteen poikaan joka oli ollu kesätöissä Kuopiossa poimimassa mansikoita. Se ei osannu suomeks muuta kun sanan mansikka. Se on jännää, miten vielä kahen aikaan yöllä jengi voi lähteä kauppaan ostamaan lisää juotavaa. Ja vaan venäjällä siihen aikaan päätettiin paistaa lettuja, nyt on kuulemma pliniviikko, oli hyvää. Viideltä oli pakko luovuttaa ja mennä nukkumaan.

Sunnuntaina meijän oli tarkotus Nastjan kanssa mennä leffaan. Se oli bongannu, että yhdessä teatterissa esitetään se Marilyn leffa englanniks puhuttuna (täällä kun tosiaan kaikki aina dupataan). Nähtiin keskustassa ja mentiin syömään. Koska oli kerran pliniviikot, niin oli ihan pakko maistaa plinisusheja. Ne oli hyviä. En muista oonko maininnu meijän mahdollisesta Israelin reissusta? Mulla siis tosiaan oli kolme hyvää kaveria täällä Pietarissa ennen tätä reissua, mutta yksi niistä (Nastja) tekee töitä kokoajan, yksi (Anna) lähti kuukaudeksi äitinsä luokse jonnekkin kauas Venäjälle ja muuttaa sen jälkeen Moskovaan ja kolmas (Olja) muutti Israeliin. Nää on suunnittelemassa reissua Oljan luokse, luultavasti huhtikuussa ja ne kysy mua mukaan. Nyt sitten Nastja sano, että vihdoin on päättäny päivät koska ne sinne menis. Ja tietysti se on juuri se viikko, kun noi suomalaiset opiskelijat tulee tänne ja tehdään sitä projektia. Eli se ainut viikko joka ei mulle käy. Nastja lupas että se voi vielä koittaa kattoa jotain muuta ajankohtaa, mutta toi nyt oli oikeestaan se ainut minkä se vois töistä olla pois. Toivottavasti onnistuu, olis niin mahtavaa lähteä mukaan! Lisäks selvis, että Anna ja sen mies Gardei ei vielä muutakkaan sinne Moskovaan, koska niillä on jotain ongelmia sen muuton kanssa. (mikä ei oo mikään ihme kun kyseessä on Venäjä) Joten Anna onkin täällä mun seurana ainakin maaliskuun, ehkä huhtikuunki. Ja sillä ei oo edes töitä, kun sen oli tarkotus perustaa firma sitten sinne Moskovaan, joten sitä tulee ehkä nyt sit nähtyäkin. Ruuan jälkeen suunnattiin leffateatteriin, mutta ei saatukkaan enää lippuja. Nastja sano että englanniks puhutut leffat ei täällä ikinä oo niin suosittuja ja sen takia ei ollu arvannu että ne liput olis voinu loppua. Käveltiin sitten vaan vähän kaupungilla ja päätettiin mennä kotiin. Illalla menin Leran huoneeseen teelle. Se opetti mulle vähän venäjää ja katottiin kuvia Moskovasta. Puhuttiin että voitais ehkä yhdessä mennä käymään siellä joku kerta, kun se kerran on sieltä kotosin. Oli todella kivaa jutella jonkun kanssa oikeen kunnolla ja saada sellasta venäjän opetusta, että uskoin että nää sanat on varmasti oikeita. Ilta veny kahteen asti, mutta ei haitannu kun oli niin kivaa. Maantanaina tosin sitten alkaisi arki oikeen kunnolla, koulua joka päivä.

Tällä viikolla sitten ilmeni jälleen kerran ongelmia mun viisumin kanssa. Ennen lähtöä mulla oli todella paljon ongelmia sen viisumin kanssa ja välillä epäilin että pääsenkö tänne ollenkaan. Opiskelijaviisumia varten tarvisin kutsun koululta ja sen tekemiseen menee kuukausi. Liian myöhään ruvettiin Suomen päässä sitä hommaa hoitamaan, oma syy tietysti että niin myöhään rupesin asiaa vasta selvittämään, mutta ne varmaan täällä kuitenkin tiesi että sen kutsun tekemiseen menee se kuukausi, niin nekin olisi voinut ehkä kysellä sen viisumin perään. Noh, lopulta mulle tehtiin sitten turismiviisumi. Kaikki oli taas hetken aikaa hyvin, kunnes selvis, että vaikka se turismiviisumi on voimassa marraskuuhun asti, niin silti sillä ei saa olla kuin sen 90 päivää puolen vuoden sisällä maassa. Marian äiti, joka on tehnyt työkseen viisumeita, hoiti sitten lopulta asian niin, että tuun ensin tällä turismiviisumillla ja sitten ne täällä koululla rupee tekemään sitä kutsua. Sitten mun pitää kolmeks arkipäiväks palata jossain välissä Suomeen muuttamaan mun viisumi opiskelijaviisumiksi, että saan olla sen viimeisenkin kuukauden täällä. Nyt yhäkkiä sain sitten Marian äidiltä (onneks sain sen tiedon nyt,  enkä vasta sitten kun olin Suomessa vaihtamassa sitä viisumia) että opiskelijaviisumia varten tarvii HIV-todistuksen ja passin on oltava voimassa puoltoista vuotta. Noh, sen todistuksenhan nyt saan jos vaan meen täällä sairaalaan, mutta passi on voimassa vaan vähän reilun vuoden enää. Marian äiti sitten soitti sekä mulle tänne että meijän koululle ja onneksi se sai taas ratkaistua ongelman. Sillon kun palaan Suomeen, niin tehdään mulle taas uudestaan turismiviisumi. Ihanaa, että on joku joka tietää noista asioista ja pystyy vähän järjestelemään niin, että ne onnistuu.

Tiistaina meillä sitten oli se projektitapaaminen. Joudun lähteä kesken markkinointitunnin, enkä oo ihan varma ymmärsikö se opettaja miksi yhtäkkiä poistuin, toivottavasti. Ilmeni, että meijän tiimiin kuulu Renat, poika joka oli käyny Suomessa, josta noi mun Suomen luokkalaiset olikin kertonu. Ja itseasiassa myös Dasha ja Lera oli vähän haukkunu sitä kun se ei osaa englantia, Galina (eli siis se meidän opettaja) oli kuulemma sanonu Leralle että toi Renat on ihan hyödytön. Sen lisäks toinen poika nimeltä Denis, joka puhu vähän parempaa englantia, mutta ei kuitenkaan mitenkään ihmeellisen paljon ja sitten Evgenia, tyttö joka tietää kosmetiikasta paljon, on työskennellyt niitten parissa pitkään. Vaikka Galina oli mulle hehkuttanu, että tää tyttö on tosi löytö, kun se tietää kosmetiikasta ja puhuu hyvää englantia, niin ei se silti paljoa sitä englantia puhunu. Paremmin tosin kun ne pojat. Keskustelu käytiinkin sitten pääasiassa venäjäks ja välillä Galina kääns mulle pääkohtia. Ne rupes sopimaan seuraavaa tapaamista tietysti taas venäjäks. Eli siis kaikkien muiden mielipiteitä kysyttiin paitsi mun. Sitten ne ilmotti että seuraava tapaaminen on maanantaina 12.3. klo 18.20. Sanoin että se on mulle vähän huono, että käviskö mikään muu ajankohta, mutta ei kuulemma käyny koska se oli ainoo joka kävi muille, kun kaikki muut kuitenkin käy töissä. Mulla on siis sillon sitten sellanen päivä, että ensin mulla on yksi tunti yliopistolla (jonne on siis tunnin matka täältä kotoa) sen jälkeen kaksi tuntia täällä kotona ja sitten pitää mennä takasin yliopistolle tohon tapaamiseen. Eikä mulla varmasti sillonkaan vielä oo sitä kuukausilippua julkisiin, eli saan maksaa julkisista neljä (tai oikeestaan kaheksan, koska bussista ja metrosta pitää maksaa erikseen) kertaa sen aikana ja sen lisäks missaan taas salin.

Keskiviikkona mulla oli yks uus tunti, kansantaloutta. Se oli mun lempikurssi tähän mennessä. Opettaja puhu tosi hyvää ja selkeetä englantia. Se kirjotti taululle kaikki englanniks ja ymmärsin tunnista 99%. Kaiken lisäks yks opiskelija oli tehny esityksen Suomalaisista paperi- ja sähköyrityksistä jotka toimii Venäjällä. Täällä kokeet on suullisia ja sen esitelmän jälkeen se opettaja kyseli siltä vielä jotain kysymyksiä, uskon että se oli sen koe tästä kurssista. Koko sen esitelmän ajan se oppilas vähän niinkun selitti mulle niitä asioita ja sitten se opettaja kysy multa että oliko se mun mielestä hyvä. Tuntu jotenkin kivalta, että se oli nähny vaivaa "mun takia". Ainoa huonopuoli tässä tunnissa oli se, että se oli klo 17-18.20 eli missasin just salin. Ne oli kuulemma pelannu taas salibandyä. Torstaina oli kanssa yks uus tunti. Se opettaja printtas mulle jonkun englanninkielisen kirjan organisaatiomalleista ja koko tunnin ajan luin vaan sitä, kun muut jutteli ilmeisesti samasta aiheesta venäjäks. Kun kyseessä oli tollanen ihan oikee asiakirja, niin mun englanninkieli joutu vähän koetuksille. Mutta yllättävän paljon ymmärsin siitä. Pitäis varmaan vaan lukea enempi jotain tollasta tekstiä, niin sais ehkä sitä enkkuakin täällä kehitettyä. Tunnin jälkeen menin näkemään Galinaa. Se kerto, että ne oli vihdoin löytäny mulle venäjän tunteja. Se anto mulle jonkun meidän koulun opettajan puhelinnumeron, joka hoitaa tota asiaa. Samalla se kerto, että se opiskelijan kuukausilippu julkisienliikenteisiin, mitä oon tässä kipeesti odottanut, niin sitä ei voida tehdä ennen kuin mä voin näyttää niille sen mun kansainvälisen opiskelijakortin. (ihan niinku ne ei muka tietäis että oon opiskelija, mutta kai ne taas ottaa siitä kopion ja se pitää lähettää viranomaisille. Kaikki on täällä niin vaikeaa! Ja se pirun posti. Kun ei mulla vieläkään ole sitä kansainvälistä korttia) Eli edelleen saan maksaa jokaisesta matkasta erikseen. Kun pääsin kotiin, soitin sille opettajalle joka hoitaa niitä venäjän tunteja. Se selitti mulle niistä kaikkea ja anto puhelinnumeron siihen yliopistoon, jossa ne tunnit olis. Sinne pitää soittaa sitten huomenna ja sopia kaikki järjestelyt. Olin tyytyväinen, että vihdoin pääsisin opiskelemaan sitä kieltä kunnolla. Kaiken lisäks mun huoneeseen koputetttiin ja Nik toi mulle lahjan. Se oli auttanu yhtä vanhaa opettajaa, joka asuu tässä meijän asuntolassa, kantamaan laukkuja kun ne lähti jonnekkin reissuun. Siitä hyvästä se opettaja oli antanu sille kortin julkiseen liikenteeseen. Nikillä on jo se opiskelija kuukasikortti, joten se toi sen sitten mulle. Siinä oli viistoista kertaa metroon, busseissa se ei toimi.

Perjantain tunti siirtyi keskiviikolle 14.3. (missaan siis sillä viikolla sekä maanantaina, että keskiviikkona salin) eli sain yhden vapaapäivän. Jee, sitä olinkin kaivannut, voisin vaikka kirjottaa vihdoin blogia, tehdä ehkä vähän kouluhommia ja hoitaa kaikkia muita juttuja mitä tässä on nyt rästiin jääny kiireisten viikkojen aikana. Alotin kuitenkin aamun soittamalla niistä venäjän tunneista. No täti ilmotti, että mun pitää tulla käymään siellä että voidaan puhua tarkemmin. Se siitä vapaapäivästä sitten ja niin sitä suunnattiin taas keskustaan. Onneks olin saanu sen kortin, niin ei tarvinnu metroista maksaa. Seikkailin vähän aikaa, että löysin sen toimiston, mutta löysinpä silti. Paikan päällä se nainen sitten ilmoitti että ei niillä kuulemma ookkaan tarjolla yksityistunteja. Niistä yksityistunneista olitiin just sen meidän koulun opettajan kanssa puhuttu, koska sillon saan ne tunnit sovittua kätevästi niin, että ei mene päälle mun muiden tuntien kanssa. Ja muutenkin varmasti parempi mulle, kun mennään tasan siinä tasossa missä mä nyt oon. Sovittiin sitten että meen tiistaina kattomaan yhteen ryhmään, joka on alottanu tammikuussa, että onko se kuinka hyvä taso mulle. Ja tätä kaikkea sehän ei ollu voinu kertoa mulle puhelimessa. Lähdin sitten pois ja harmitti kun ei täällä ikinä mee mikään miten oli kuvitellut. Kaiken lisäks jossain vaiheessa tajusin, että se meidän koulun opettaja oli sanonu että yksityistuntien lisäks niillä on näitä ryhmätunteja, mutta ne on sitten joka päivä. Sen naisen puheista ymmärsin että ne tunnit olis vaan tiistaisin, sillonkin missaisin aina yhen meijän koulun tunnin, mutta aattelin että ehkä se nyt ei oo niin paha, kun kuitenkin haluan oppia tota kieltä. Mutta mitä jos ne tunnit tosiaan onkin joka päivä, en mä nyt kaikilta tunneilta voi olla pois! Oon nyt ollu täällä kuukauden ja seuraava vuokra pitää maksaa. Sitä ei kuulemma voi maksaa kortilla joten päätin, että kun kerran tulin keskustaan, niin voisin mennä nostamaan rahaa sieltä Stokmannin Nordean automaatista, että ei tuu nostopalkkioita. Se matka ei oo mitenkään kamalan pitkä matka, mutta kun sato loskaa, oli kylmä ja kiukutti valmiiksi jo noi venäjän tunnit, niin se matka tuntu todella pitkältä. Ja vihdoin kun pääsin perille, niin siinä Nordean automaatissahan oli tietysti teknienhäiriö. Päätin sitten mennä ostamaan itelleni kaks palloa jäätelöä piristykseks. Ne olikin hyviä ja niitten voimalla jaksoin sitten suunnata takasin kotiin. Sekä mulla, että Samilla on tosiaan ollu nyt kiireisiä viikkoja, joten ei olla pahemmin keretty puhua. Nyt kuitenkin kun pääsin kotiin ja avasin koneen, niin Saminkin oli siellä samaan aikaan. Kummasti se yksi Skype keskustelu piristi taas päivän. Ja sitten lähdinkin jo iloisin mielin salia kohti. Saatiin vielä yhden tytön kanssa erikoislupa jäädä tunniksi sen jälkeen kun sali meni jo kiinni, pelaamaan pingistä. Kun sitten kymmeneltä palasin mun huoneeseen, niin olin saanut neljä puhelua, kaikki Galinalta. Vähän jännitti että mitähän nyt. Soitin takasin ja onneks se vielä siihenkin aikaan vastasi puhelimeen. Nyt kun mä olen sen kuukauden täällä ollut, niin ne oli tajunnut että niittenhän olis pitäny tehdä mulle se rekisteröinti. (mikä pitää siis tehdä jos on yli kolme päivää putkeen Venäjällä ja se pitää tehdä viikon sisällä siitä kun on tullu maihin) Onneks ne oli Suomessa kertonu mulle tästä kun olin hakenu sen viisumin ja olinkin hoitanu tän jo yksin. Josta olin kyllä ilmottanu Galinallekkin sillon. Galina oli tosi helpottunut, kun kuuli että mä oon hoitanut sen, mutta sano että mulle oltiin kuitenkin sovittu tapaaminen jonkun laki ihmisen kanssa maanantaiksi, että sinne on ihan hyvä mennä. Ja luultavasti se rekisteröinti pitää vaihtaa vielä meijän koulunnimiin, koska nythän niillä viranomaisilla olis tieto että asuisin muka jossain ihan muualla. Lisäksi puhuttiin niistä venäjän tunneista ja Galina sano, että laitetaan joku venäläinen sillon maanantaina soittamaan sinne koululle, kyllä niillä pitäis niitä yksityistunteja olla kun se oltiin meijän koululle jo luvattu. Loppuun Galina myös sano, että jos voisin valita kolme, korkeintaan neljä ainetta jotka musta on tähän mennessä ollu kiinnostavimmat. Huhtikuusta alkaen jatkaisin sitten vaan niissä. Yllättävän vaikeeta valita, otanko nyt sellasia joissa se opettaja puhuu englantia ja tajuunkin jotain mistä puhutaan, sellasia missä on kivat opiskelijat ja joilla tunneilla sen takia viihdyn (koska joillan tunneilla on oppilaita, joista kukaan ei puhu englantia ja ne tunnit on aika yksinäisiä), sellasia missä aihe onmielenkiintonen vai sellasia mistä voisin helpoiten sanoa että varmasti saan Suomen koulussa ne hyväks luettua. Mutta kyllä ne tunnit tässä pikkuhiljaa alkaa ehkä hahmottumaan. Mulla on vielä yks aine, jota ei oo ehtiny ees olemaan, sen aihe on kansainvälinen talous joten vois olla sekä mielenkiintoinen, että ehkä toivottavasti myös sellanen jossa opettaja vois tietää jotain kieliäkin? Ajattelin että jos jätän sen siks neljänneks, että meen käymään siellä ja päätän sen tunnin jälkeen että otanko nyt sen vielä senkin, vai en.

Tänään mennään Nastjan kanssa yrittämään sitä leffaa uudestaan. Toivottavasti se olis saanu siirrettyä sitä Israel aikaa! Päätin nyt hyödyntää sen, että nään jotain sellasta ihmistä jonka kanssa voin komminikoida hyvin ja joka osaa paikallista kieltä. Käydään siis samalla ostamassa mulle uus kuukaus tähän mun nettitikkuun ja käydään postissa viemässä yks kirje. (kirjotin mummille ja vaarille kirjeen, koska tehtiin niille joululahjas sellanen kalenteri, missä joka kuussa joku lapsenlapsi lupas tehdä jotain kivaa. Maaliskuussa mä lupasin lähettää kirjeen täältä. Jos sen laittaa tänään 3.3. postiin, niin ehkä toivottavasti se kerkiää vielä tän kuun aikana perille) Annakin palasi eilen Pietariin. Se sano että on nyt alkuun varattu Gardeille, koska ei oo nähny miestään kuukauteen, mutta nähdään kyllä varmasti tässä joskus. Ja ainakin Anna ja Nastja saa nyt paremmin sumplittua sitä Israelia, jos vaikka saatais päivämäärät lyötyä lukkoon (jollekkin muulle ajankohdalle kun mikä niillä nyt oli suunnitelmissa) ja ostettua liput. Osaisin sitten Suomeenkin sanoa, että koska en oo täällä paikalla. Mun perhe nimittäin haluaisi just noihin aikoihin tulla käymään täällä. Tarkotus oli vähän laittaa kuviakin tänne, mutta nyt alkaa olla jo kiire sinne keskustaan. Ehkä vielä joku päivä!